Nälkäpäivä

Downtown Los Angeles

Jos nyt vaikka karistaisi pölyt blogista ja päivittäisi viikon tapahtumia. Jostain syystä vähään aikaan ei ole tuntunut tapahtuneen mitään merkittävää (saati kuvattavaa), mutta jotain epämääräisiä ripaleita löytyy kerrottavaksi :D

Onnistuimme saamaan kissanhoitokeikan viideksi yöksi, jona aikana asuimme uusien ystäviemme Laurien ja Markin luona pitäen seuraa heidän kahdelle ylisuloiselle kissalle, Bellalle ja Bobbylle. Pakko sanoa, että se oli yksi mukavimmista töistä mitä olen elämäni aikana tehnyt ja päivät kuluivat kissoja rapsutellen, altaalla aurinkoa ottaen ja viereisessä ostoskeskuksessa pörräten. Omistajat olivat erittäin tyytyväisiä palatessaan sunnuntaina, sillä kissat vaikuttivat heidän mielestään erittäin rentoutuneilta ja tyytyväisiltä. He olivat itse juuri muuttaneet 10 päivää aikaisemmin kyseiseen asuntoon ja olikin paljon parempi, mikäli joku olisi Bellan ja Bobbyn kanssa päivittäin, eikä tule vain heittämään raksuja kippoon kerran päivässä.

Kiitospäivän ateria

Torstaina oli kiitospäivä ja alunperin meidän piti lähteä Duncanin ja Sergian mukana maaseudulle viettämään perhejuhlaa, mutta kissanhoitokeikka tuli väliin ja jouduimme huolehtimaan itsestämme. Luulimme, että ruoan löytäminen olisi helppo nakki, olemmehan sentään jenkeissä ja varmasti täällä olisi laiskoja jenkkejä, jotka eivät jaksa itse kokata. Päädyimme loppujen lopuksi kävelemään kaksi tuntia, sillä kaikki ravintolat, mäkkäriä myöten olivat kiinni! En koskaan uskonut, että voisin olla täällä nälkäinen. Oma kiitospäivän ateriamme koostui 7elevenistä ostetusta pakastepitsasta, suklaasta ja kokiksesta. Pitsa oli ihan karseaa pullaa with epämääräinen pepperonihässäkkä. Hyvän mielen saimme lahjoittamalla 6 dollaria kaupan ulkopuolella päivystävälle kodittomalle, joka juoksi suorinta tietä kauppaan. Toivottavasti osti ruokaa eikä viinaa.

Ostoskeskuksesta löytyy karuselli lapsille ja lapsenmielisille

Pakollisia houkutuksia joka nurkassa

Herkkutarjouksia joka kaupassa

Meidän saalis shoppailureissulta

Jonotusta kauppaan, sillä muuten ei mahtuisi edes sisään

Perjantai oli THE musta perjantai, jolloin jenkit menevät tunnetusti sekaisin. Black friday on yksi kiireisimmistä kauppapäivistä vuodessa ja periaatteessa aloittaa joulumyynnit. Lähes kaikilla kaupoilla on silloin hyviä tarjouksia ja ihmiset aloittavat jonottamisen mm Walmartiin, Macy'siin jne. jo edellisenä yönä, koska haluavat parhaat tarjoukset. Kävimme Skyn kanssa vähän haistelemassa tunnelmia Topangassa. Vaikka hetkellisesti jouduimme ostoshuuman valtaan, ostoskassiin päätyi ainoastaan Burt's beesin huulirasvoja. Burt's bees on klassikko, jota ihmiset ovat hamstranneet aina ulkomailla käydessään, mutta nykyään sitä taitaa löytyä jo ihan Suomesta. En tiedä paljonko Suomessa huulirasvapuikosta saa maksaa, mutta nyt sai niiiiiiin halvalla, että oli pakko ostaa. Neljä huulirasvapuikkoa (ja söpön rasian) sai 9,90 dollarilla (normaalisti 3 dollaria per puikko) eli alle 2 euroa kappaleelta. 

Tämä alkaa kohta olemaan jo jonkinlainen jenkkiruokablogi, mutta kävimme Skyn kanssa korkkaamassa Cheesecakefactoryn. Rakastan The Big Bang Theorya yli kaiken, joten kyseinen ravintola on jo entuudestaan tuttu. Ruoka oli ihan järjettömän hyvää! Oma pastani oli herkku, annokset valtavia ja tietysti juustokakkujälkiruoka oli mieletön. Silti liputan edelleen Crumbsin puolesta parhaiden jälkiruokien valmistajana :D 

Koska todellinen kiitospäivän ateria jäi syömättä, vietämme tänään rääppiäisiä Mintyn luona ja tuhoamme jääkaapin jämäkalkkunan ja kurpitsapiiraan. Loppuviikosta yritämme vihdoin päästä tsekkailemaan Hollywood- kyltin, kummallakin on jos jonkinlaista hommaa ja perjantaina meille on järjestetty ilmaiset hiustenleikkuut :O!

Kylähullut

Brentwoodissa on oma kylähullunsa. Monta kertaa olen jo kävellyt koirapuiston ja sen viereisen parkkipaikan ohitse ihastellen tämän kyseisen herran tuotoksia, mutta aina on jäänyt kuvat ottamatta. Mies kulkee lähistöllä tonkien roskiksia ja löytäen mitä erilaisimpia "aarteita". Keräilyn jälkeen hän tekee puiden juurille erilaisia kollaaseja ja taideteokset vaihtuvat silloin tällöin. En ole koskaan häntä vielä nähnyt itse teossa, joten sitä odotellessa. Roskistakin saa ihmisiä piristävää taidetta. 

Mulla on ollut äärimmäisen tylsä viikonloppu. Sky on ollut Vegasissa nyt neljä päivää ja itse olen viettänyt aikaani Mintyn luona. Koko viikonloppuna en tehnyt muuta kuin istuin koneella, kävin kaupassa ostamassa ruokaa ja kävin kuntosalilla kaksi kertaa päivässä. Joku voisi luulla mun käyvän ihan ylikierroksilla salilla käymisilläni. Todellisuus on se, että mä olen ehkä suurin liikunnanvihaaja numero yksi. Vihaan kuntosalia, vihaan juoksemista ja vihaan kaikkea missä tulee hiki, naama on punainen ja puuskutan. Siksi olen päättänyt, että käyn salilla joka ikinen päivä, edes istumassa laitteissa ja kuuntelemassa musiikkia. Yritän työstää aivoilleni ajatusta kuntosalin positiivisuudesta. Ja se alkaa tehota!

Monta vuotta olen yrittänyt saada itseni liikkumaan muutenkin kuin käymällä kaupassa hakemassa lisää karkkia. Kun olen aloittanut salilla käymisen, se tössähtää siihen, että pidän "välipäiviä" tai tulen "kipeäksi". Juokseminen se vasta hirveätä onkin. Aina on liian kylmä, liian kuuma, sataa ja muuta ikävää. Kuntosalien juoksumatot taas ovat mun mielestä aina olleet keskiaikaisia kidutusvälineitä, joten en ole edes koskaan aiemmin suostunut kokeilemaan. Sehän samalla tyhjentäisi mun argumentin ulkona vallitsevan sään huonoudesta...

Eli tsädääm, mä olen juossut jo kaksi kertaa juoksumatolla yli 25 minuuttia ja se on saavutus se! Mulle siis. Eikä edes tuntunut yhtään niin pahalta kuin olin pelännyt. Salillakin olen jaksanut viettää sen verran aikaa, että osaan nyt jotenkuten leikkiä niiden laitteiden kanssa. Enkä ole edes pelästynyt vaikka joku muukin on sattunut viereiselle matolle. Normaalistihan se on tilanne, jossa kaikki tietysti kyylää kuinka laiskasti juoksen ja lopetan jo niin nopeasti ;)

Kaiken pointtina on tietysti se fakta, että musta tulee vanha (buhuu) ja alan jo huomata, etten enää voikkaan syödä just sitä mitä huvittaa. Ennen vetelin ilolla ihan yhtä paljon mässyä ja mättöä kuin nykyäänkin, mutta silloin ne syödyt kalorit eivät kasaantuneet minnekään muualle kuin tisseihin. Nykyään kiloja löytyy sitten vähän kaikkialta ja sekös ketuttaa. Ruoka on niin maailman mahtavin asia, etten halua lopettaa siitä nautiskelemista, joten sen sijaan liikun enemmän. Nih. Suosittelen muillekin liikunnanvihaajille hengailemista kuntosalilla pakolla. Kyllä sitä alkaa tekee mieli tehdäkin jotain, kunhan ekana totuttaa aivonsa ihan ajatukseen kuntosalista ja liikkumisesta!

Couchsurffaten maailman ympäri?

Monelle couchsurfing on jo tuttu käsite, mutta omista tutuista ei juuri kukaan sitä ole koskaan kokeillut. Itse kirjauduin palstalle 2011 alkupuolella ja olen ehtinyt saamaan kokemusta niin surffatessa, tavatessa ihmisiä muuten vaan, kuin myös itse tarjotessani sohvaa yösijaksi (epäonnistunut yritys hehe). 

Couchsurfauksen aloitus voi olla hankalaa, sillä monesti ihmiset tsekkaavat ensimmäisenä suositukset. Niiden olemassa olo on kuitenkin äärettömän hyvä mittari selvittääkseen, voiko kyseisiin ihmisiin luottaa. Vaikka pääajatus sohvasurffailussa onkin hyvä, vetää se tietenkin puoleensa niitä mätiäkin yksilöitä. Uutisissakin on joskus ollut surullisia tapauksi kun yksinäiset naisreppumatkailijat ovat joutuneet raiskatuiksi. Järki siis käteen ja kannattaa tsekata ne suositukset, kuin myös, että kuka suosittelee! Sivustolla on myös muita tapoja turvata matkailijoita, esimerkiksi katsomalla, onko sohvaa tarjoavan tyypin henkilöllisyyttä rekisteröity vai ei. Se maksaa, mutta antaa lisää luottamusta puolin ja toisin. Muuten koko sivuston käyttö on ihan ilmaista.

Miksi siis kokeilla couchsurfingia? Koska se on huippuhauskaa! Itse olen tavannut sitä kautta monia ihania ihmisiä ja uusia ystäviä joiden kanssa edelleen pidetään yhteyttä. Kokemus on myös usein hyvin erilainen, sillä useimmat isännät haluavat viedä vieraitaan lempipaikkoihinsa ja saatat löytää itsesi yllättävistäkin paikoista. Jordaniassa ollessani vietin kolme yötä beduiiniluolassa. Ihan oikeassa kiveen kaiverretussa luolassa, keskellä aavikkoa, ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Mielenkiintoista käydä kyykkypissalla keskellä ei mitään ja toivoa, ettei skorppari käy kannikkaan kiinni..

Vaikka itse surffailisitkin muiden sohvilla, se ei tarkoita, että sun tarvitsee ottaa luoksesi ihmisiä. Itse olen sen sijaan useimmiten tavannut matkailijoita ihan kahvittelumerkeissä. Olen esitellyt niin Helsingin perusnähtävyyksiä, kuin myös ravintoloita ja bilepaikkoja. Ihmisestä riippuen olen aina yrittänyt löytää jotain mitä se kyseinen ihminen haluaa täällä nähdä. Muutaman kerran olen myös couchsurffannut Helsingissä bileillan päätteeksi, kun on helpompi ollut raahautua vieraan hotelliin, kuin omaan kotiin :D

Paras kokemus ikinä couchsurffauksessa on tietysti se, että tapasin Skyn sitä kautta. Hän otti muhun yhteyttä tullessaan Suomeen "lyhyelle" reissulle Losista ja hänen myös piti olla mun ensimmäinen virallinen couchsurffaaja. Siitä syystä sanon sen olleen epäonnistunut yritys, koska sohva ei koskaan päässyt käyttöön. Hauskaa on myös se, että täällä asuva ystäväni Jeremy, tapasi myös nykyisen suomalaisen tyttöystävänsä couchsurfingin avulla. Ja vielä sinä samaisena päivänä kun me tapasimme Jeremyn kanssa. Kuinka jännittäviä sattumia ja huikeita tarinoita!

Siitä, kun itse olen rekisteröitynyt couchsurfingin sivuille, homma tuntuu ikävästi muuttuneen. Edelleen kaikki toimii niinkuin ennenkin, mutta hommaa on tullut lieveilmiö, jota on jopa törkeästi kutsuttu "cocksurfingiksi". Yhdessä vaiheessa sain jos jonkinlaista viestiä joka puolelta maailmaa, mutta kun laitoin tarpeeksi selkeästi, että olen btw parisuhteessa niin johan viestihanat tyrehtyivät :D Hyvä sinänsä, ainakin ne oikeasti kaipaavat vain apua ja platonista seuraa haluavat saavat viestinsä paremmin läpi. Tunnen kuitenkin monta ihmistä, jotka ovat avoimesti myöntäneet etsivänsä seuraa ja valikoivansa surffaajat pärstäkertoimen perusteella. Kirjoitettuani myös eräälle palstalle halustani tavata uusia kasvoja täällä Los Angelesissa (enkä viestissä maininnut olevani varattu), sain niin paljon viestejä miehiltä, että jouduin poistamaan ilmoituksen. Uudessa ilmoituksessani mainitsin Skyn ja tähän mennessä olen saanut yhden vastauksen :D

Pääosin mulla on pelkkää positiivista sanottavaa ja ärsyttääkin, että couchsurffaus on alkanut saamaan vähän vääränlaista porukkaa sisäänsä. Mitä tunnetummaksi se tulee, niin sitä enemmän mulkeroitakin tietysti löytyy. Ja niitä, jotka surffaavat vain ilmaisen yösijan toivossa. Mutta on myös niitä kunnon surffareita (kuten minä tietysti hehehe), jotka tapaavat mielellään uusia ihmisiä ja sulautuvat uuteen kulttuuriin helpommin paikallisten kanssa hengaillen, eikä hotellin uima-altaalla maaten. Olen tavannut muutaman hoocee couchsurffaajan, kuten erään ranskalaispojan jonka tarkoituksena oli couchsurfata viisi vuotta maailman ympäri (vuosi takana) ja mikäli ei sohvaa löytynyt seuraavaksi yöksi, niin teltta oli valmiina rinkassa.

 Beduiiniluola Jordaniassa

Jeremy rakastaa luontoa, joten vein sen Pohjois-Helsinkiin ihastelemaan alkavaa ruskaa :D

Life is like a...

Scandinavian Deli sopii niille, joilla on kova ikävä kotikontujen makuja, muttei todellakaan tyhjätaskuisille. Vai kelpaisko perus JuhlaMoska hintaan 17 dollaria? Ihan käsittämätöntä! Samaan hintaan olisin saanut ison potan apinoiden poimimaa vihreää teetä erikoiskaupasta. Fazerin suklaalevy kuitenkin lähti kaupasta mukaan ja siitäkin sai pulittaa 5,35 $eteliä.

Ajettiin Jeremyn kanssa Mulholland Driven läpi, käytiin moikkaamassa hänen suloista koiruliaan, käveltiin Universal Studioiden ulkopuolella (jätettiin toiselle kertaa itse studiot, sillä Sky haluaa myös nähdä ne!) ja löysin itselleni viikset Lushista Movemberin kunniaksi. Bongasin samalla myös Lucy Liun ja George Clooneyn kämpät ja päivän kruunasi piipahdus Crumbsissa. Pahoittelen, olen täydellisen addiktoitunut ja vielä on liian monta makua maisteltavaksi etten enää mainitsisi kyseistä cupcake taivasta.

Viimeiseksi vielä kuva-arvoitus, mistä tuttu? Kyseinen aarre löytyi Jeremyn kotoa (ja on muuten ihan ihka alkuperäinen eikä mistään krääsäkaupasta ostettu :D). Palkintona kymmenenpistettä ja virtuaalinen papukaijamerkki.

Nutcases..

Pääosin ihmiset ovat ylen ystävällisiä, mutta joukkoon mahtuu muutama päänsä nyrjäyttänyt yksilökin. Eilen olimme kävelemässä ostoskeskukselta takaisin studiolle, kun joku aivonsa auringossa sulattanut yksilö heitti MEITÄ pahvimukillisella vettä auton ikkunasta. Siis mitä vittua?? Okei, se onneksi viuhahti pari senttiä Skyn pään ohi, mutta kuka tekee tollasta? Sitten ajettiin täysillä karkuun, tietysti...

Sitten tänään Duncanin heittäessä meitä takaisin Mintyn luokse, jouduimme erittäin kummalliseen tilanteeseen. Duncan oli kääntämässä autoansa sivukujalla, kun musta mersu tukki meidän tien. Ikkuna rullataan auki ja kohtuullisen normaalin näköinen tyyppi pistää päänsä ulos ja kysyy, "Mitä sä teet? Miks te seuraatte mua?". Siis mitä hemmettiä? Paljonko saa olla katsonut salamurhaajaohjelmia, että luulee kaikkien autojen seuraavan just sun autoa? Varsinkin, kun kyseinen auto ei ajanut meidän edessä, vaan meidän takana :D Mitä täällä tapahtuu?

Maa, jossa on eniten aseita asukasta kohden koko maailmassa, on myös varmasti täynnä jos jonkinlaista vainoharhaista piripäätä. Siinä tuntee olonsa melko turvattomaksi, vaikkemme edes liiku turvattomilla alueilla.

Vielä yksi herkkutarina, joka liittyy hyvinkin läheisesti sekopäihin Los Angelesissa. Sky oli täällä vuoden alussa, kun joutui illalla pulaan palatessaan pippaloista ja huomatessaan, että bussipysäkki oli siirretty toisaalle. Ilmeisesti joku ihan varteenotettavan näköinen nainen oli pysäyttänyt tien sivuun ja kysynyt neuvoja. Yllättäenkään Sky ei niitä osannut antaa, mutta nainen lupasi heittää hänet matkanvarrelta himaan. Eipä mennyt kuin kaksi sekuntia siitä, kun Sky istahti autoon, kun naisen käsi oli kiinni tämän kasseissa. Ilmeisesti keksiä olis haluttu. Kun ei herunut niin heitettiin autosta ulos keskelle moottoritietä.

Tämä tarina on mun mielestä edelleen hillittömän hauska, mutta fakta on, että huonostihan siinäkin olisi voinut käydä. Mitäs jos seuraava kohtaus olisikin tapahtunut ase ohimolla tai veitsi sisuksissa. Onneksi ilmeisen painokas "sä oot ihan hyvännäköinen tyyppi, mutta mulla on vaimo jnejnejne" bullshit auttoi ilman suurempaa draamaa ja suurin vahinko oli vieläkin pidempi kävelymatka.

Kaiken tämän jälkeen oli ihan hyvä osallistua eiliseen Krav Maga workshoppiin, jonka Duncan järjesti Vertituden jäsenille (ja meille tietysti). Duncan on itse harrastanut ja opettanut lajia yli 17 vuotta, eli voisi sanoa olleensa todellisen ammattilaisen opissa. Kaksi tuntia harjoitusta oli äärettömän tehokasta ja hauskaa. Lopuksi pääsimme vielä todella kokeilemaan uusia taitoja ja kirjaimellisesti hyökkäämään suojauksilla varustellun Duncanin kimppuun. Aika hullua ihan tosissaan antaa kunnon polvipotkua nivusiin ja iskeä kypärään kämmeniskuja. Tunnin jälkeen olin mustelmilla ja adrenaliini virtasi. Aamulla taas heräsin joka ikinen lihas käsittämättömän kipeänä. Suosittelen kokeilemaan Krav Magaa! Homma ei ollut ihan täysin vierasta mulle, sillä olen harrastanut karatea neljä vuotta, mutta siihen pääsee todella helposti mukaan.

Eli tulkaapa vaan antamaan bear hugia kadulla!

Koska kuva vaan sika ruma ja huonolaatuinen, niin laitoin sen loppuun ja pieneksi. Meidän Krav Maga ryhmä @ Vertitude!

Ruoka-addiktio

Mun ruoan kanssa ei pelleillä. Jos nälättää, niin ihan varmasti vituttaa. Ne muutamat kerrat, kun olen yrittänyt laihduttaa olemalla syömättä, ovat päättyneet yleensä vuorokauden sisällä hermoromahdukseen. Ruoka on hyvää ja elämä on todella paljon ikävämpää, mikäli kiellän itseltäni tämän hyvän. Amerikka onkin ehkä parhaimpia paikkoja mun kaltaiselle rohmulle. Rakastan terveellistä ruokaa, mutta voin hyvällä omalla tunnolla syödä aamupalaksi pussin skittlesejä, lounaaksi hampparin mäkkäristä, välipalaksi muffinsin ja illalliseksi pitsaa. 

Tänä lyhyenä aikana jonka olen ehtinyt täällä viettää, olen kehittänyt addiktion muutamiin sapuskoihin, joita en ikinä Suomessa ollessani syönyt/juonut.

- Mantelimaito

- Skittles

- Babybel- juusto

- Pähkinävoi-hilloseos paahtoleivällä

Näitä voisin syödä koko päivän. Sen lisäksi yksi suurimmista herkuista on ottaa täysjyvä tortillalettu, voidella se tuhdilla kerroksella hummusta ja päälle mukavasti nyrkkiin menevä nippu pinaattia. Omnomnom. Enkä ole raskaana.

Tiettyjen ruoka-aineiden lisäksi, rakastan syödä ulkona. Uusia lemppareita on mm. Pink Berry, Chipotle, Crumbs, Habit, Gyukaku.

Onneksi meillä ei ole liikaa rahaa tuhlattavaksi ja mut pakotetaan pari kertaa viikossa hinkuttamaan itseäni tankoa vasten. Muuten alkaisi tämä nautiskelu varmasti näkyä pian :D

Sitten suru-uutisiin. Kokeilimme onnistuneesti siirtymistä Mintyltä Duncanin luokse julkisilla kulkuneuvoilla. Matka kesti 2 tuntia ja vaati kolme vaihtoa, mutta pääsimme perille eksymättä kertaakaan. Toinen korkokenkäni ei sen sijaan ollut yhtä onnekas, vaan meille tuli ero vain muutaman kuukauden yhdessä olon jälkeen. Ilmeisesti repun sivutasku ei ollut tarpeeksi hyvä säilöpaikka menotossuilleni, vaan ihanainen sähkönsininen korkokenkäni oli tippunut johonkin busseista. Yhyy. Lopetan tähän, koska tulee tippa linssiin joka kerta kun ajattelen asiaa ja katson yksinäistä korkokenkääni lattialla. Lohdutukseksi ostin jättikokoisen Latten ja illalliseksi tilataan kuulemma maailman parasta "BJ" pitsaa :D

Boogieboogie at Malibu!

  

On joitakin päiviä, jotka vaan ovat yksinkertaisesti täydellisiä. Toteutimme tänään eilisen suunnitelmamme lähteä rannalle, sillä tämäkin päivä oli lämmin, muttei yhtä törkeän kuuma kuin eilen. Jeremy nouti meidät Mintyn luota ja otimme suunnaksi Malibun. Mikäli vaan saa auton käyttöönsä Losiin suunnatessa, suosittelen! Ihastuin Losiin vieläkin enemmän nähtyäni myös muutakin kuin kaupunkia. Reittimme kulki vuorien läpi ja maisemat olivat huikeita! Paluumatkalla valitsimme sen sijaan rantareitin, joka sekin on todella hieno maisemallisesti.

Päädyimme Zuma beachille, joka on miellytävämpi kuin Losin läheisimmät rannat, sillä vesi on paljon puhtaampaa ja ruuhkaakaan ei ollut liiaksi. Jeremy oli pakannut takakonttiin yllätyksen, boogieboardit! Säälittävää kyllä, olin liian nössö uittamaan itseäni vedessä joten päädyin kuvaamaan rannalla, kun pojat kävi nappaamassa aaltoja. Kolme tuntia meni hetkessä, nauttiessamme kerrankin lempeästä auringosta ja pelailimme frisbeetä. 

Paluumatkalla pysähdyimme nauttimaan Crumbsin herkkuja. Maailman parhaat cupcaket, ihan saletisti. Tällä kertaa snacholeihimme päätyi Cookie Dough ja White Hot Chocolate eli kaksi makua vähemmän maisteltavaksi. Onneksi emme asu kyseisen herkkupuodin vieressä, muuten homma karkaisi lapasesta.

Loppuillan jännäämme presidentinvaalien tuloksia. Tällä hetkellä näyttää vielä hyvältä, toivottavasti lopputuloskin on hyvä. Kannatamme siis Obamaa. Koska kuvia kerran on näinkin ruhtinaallisesti, voin lopettaa lyhyeen. Zaau!

Sohvasurffausta

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sky sai aamulla sähköpostiinsa kyseisen kuvan. Meilin otsikkona oli "cute" ja lähettäjänä Minty. Meitä on salakuvattu nukkuessamme! Kuva kertoo hienosti meidän nukkumajärjestelyistämme. Itse nukun kyseisellä vanhalla ja muhkuraisella nahkasohvalla ja Sky lattialla parin sentin paksuisella patjalla. Naurattaa joka kerta kun katson kuvaa. Yritämme unissamme epätoivoisesti hakea läheisyyttä edes käsillämme :D Tämä on  syy sille, miksi on ihan mukava välillä viettää aikaa Duncanin studiolla, jossa saamme nukkua yhdessä "pukuhuoneista" eli meillä on oma huone ja yhteinen patja johon mahdumme nukkumaan vierekkäin.

Eilen Sky kävi auttelemassa malli/näyttelijä ystävätärtään videoiden kanssa ja tekemässä pienen patikkaretken läheisille vuorille. Itse olin tylsistyä kuoliaaksi Mintyllä joten turvauduin pitkästä aikaa couchsurfingiin! En voi kyllin kehua kyseistä nettiyhteisöä, sillä itse olen sen kautta saanut uusia ystäviä ja päätynyt kokemaan uusia asioita. Tapasin mm Jeremyn vuosi sitten Helsingissä, jolloin biletimme ilta toisensa jälkeen ja nyt itse olen täällä, jolloin Jeremy on auttanut mua tutustumaan Losiin. Päädyin myös asumaan Beduiiniluolassa Jordaniassa kolmeksi yöksi ilman sähköä ja juoksevaa vettä keskelle aavikkoa.

Tapasin siis Billin, 52 vuotiaan hauskan herran, joka ei ainoastaan ollut mukavaa juttuseuraa, vaan vei mut mm Venice Beachille. Kyseinen ranta on ollut tsekattavien listalla siitä lähtien, kun puhuimme Losiin muuttamisesta, joten vihdoin sielläkin tuli käytyä. Noh, ranta on täynnä kaikenlaisia "artisteja", taiteilijoita ynnämuita. Eräs vanha Einsteinilta näyttävä pappa soittaa pianoa joka päivä samalla paikalla ja kuulemma hänellä on kissa joka istuu pianon päällä aamusta iltaan. Harmi ettei kissa ollut eilen paikalla. Mulla on iso kissaikävä tällä hetkellä. Omat kermaperseet kotona tuskin edes muistavat mua, sillä sisko pitää niistä huolen, mutta kukaan ei ole leipomassa mua aamuisin hereille pehmein (no okei, vähän kynsikkäin) tassuin.

Tänään meidän piti mennä jälleen biitsille Skyn ja Jeremyn kanssa, mutta homma peruuntui sillä Jeremy stressasi kirjansa valmistumisesta, joten jätämme toiseen kertaan. Päädyimme sitten tulemaan aamukaffelle coffee beaniin tekemään töitä (eli itse lähinnä kirjoittelemaan blogia ja imuttelemaan latteani) ja nauttimaan arskasta. Illalla menemme ehkä katsomaan jonkinlaista komediateatteriesitystä, sillä Skyn ystävä esiintyy siellä ja noin ylipäätään jotta meillä olisi jotain muuta tekemistä, kun muhjuttaa sisätiloissa.

Sattuu

Okei, toi kuva on aika heikko, koska oli pimeetä. Ette edes näe kuinka hieno giljotiini ja sähkötuoli taka-alalta löytyi. Savukaan ei ilmaannu kuvassa hienosti. Pöh. Mut onpahan kuva. Toiveena on tullut, että räpsisin enemmän kuvia. Yritetään...

T: Lankku, joka ei pysty enää nousemaan sohvalta. SATTUU KAIKKIALLE! Mun lihasparat ei ole kokenut vastaavanlaista järkytystä moneen vuoteen. Oon niin jumissa, että oksettaa.

Sokeriöverit

Halloween oli ja meni, ahdettiin napamme täyteen jämäsuklaata ja katselimme kauhuleffoja. Tosin leffat olivat niin huonoja, ettei tällainen pahimmanlaatuinen nössökään pelännyt (liikaa). Muistan vieläkin, kun kävin katsomassa leffateatterissa Paranormal Activityn ja sanokaa vaan, ettei se ole edes pelottava, mut mä en nukkunut kuukauteen ilman valoja :D Oon hc kauhuleffojen vihaaja! Nyt nähdyt Chernobyl Diaries ja Final Destination 2 eivät kuitenkaan aiheuttaneet pahoja traumoja. Ehkä syynä oli toisen elokuvan koomisuus ja uudet taidot:

Kyseinen video on toinen osa Duncanin ja hänen kavereidensa tekemästä oppaasta, kuinka puolustautua Zombeilta ja tappaa niitä. Ihan hulvattoman hauskaa, pääsisimpä itse mukaan, edes Zombieksi :D 

Vietimme Halloweenin Brandonin ja hänen vaimonsa Britneyn luona, sillä he ovat ainoita, jotka asuvat eniten lapsiperheille soveltuvassa paikassa. Itse halusin ehdottomasti päästä näkemään pieniä ipanoita kerjäämässä karkkeja ovilta. Ja tietysti hienoja taloja koristuksineen. Loppujen lopuksi heidän kadun pätkältä löytyi vain yksi tosifanaatikko, joka selvästi otti koristelun tosissaan ja piha oli mieletön savukoneineen ja hautakivineen. En olisi varmasti uskaltanut käydä heidän ovella pienenä. Brandon ja Britney olivat varustautuneet lähinnä suurella määrällä karkkia ja olikin hienoa päästä ojentamaan karkkikulhoa ahnaille lapsosille. Mulle vaan pienenä opetettiin (varsinkin Äijä, vaari oli todella tarkka hyvistä tavoista), että tarjottaessa otetaan yksi tai maksimissaan kaksi. Siksi olikin yllättävää, kun 10 vuotiaat pojat tyhjensivät törkeästi puoli kippoa kerrallaan jättikokoisiin säkkeihinsä. Kärsiköön mahanpuruista ;)

Tällä hetkellä olemme jälleen Duncanin luona, tosin tänään siirrymme Mintylle viikonlopuksi Duncanin äidin tullessa vierailulle Kanadasta. Olemme kuitenkin tehneet diilin, joka tarkoittaa sitä, että me saamme asua heidän luonaan 3-5 päivää viikosta. Sky maksaa sen pers... Siis nörtteilyllään. Erittäin mukava homma meille, sillä täällä meillä on oma huone, joten järkyttävää kyllästymistä ei pääse syntymään. Huono puoli on se, että mut on nyt kolmatta päivää peräkkäin järkätty tankotanssitunnille ja käsivarret eivät enää taivu rankkojen treenien jälkeen. En kuitenkaan uskonut ensimmäisen tunnin jälkeen, joka oli ihan kamala, että voisin todeta nauttivani siitä. Ja nyt olen valmistautumassa jo neljännelle tunnille, innoissani ja samaan aikaan huolissani taipuuko mun pökkelöjalat mihinkään suuntaan. 

Kunhan vaan saan aikaiseksi niin isken tänään pari kuvaakin tänne, huikeasta Halloween housesta ja jostakin aivan käsittämättömästä! Törmäsin eilen ensimmäistä kertaa Starbucks Drive Inniin. For real?? Jep! Siinä sit autossa kökötettiin 20 minuuttia, kun olis kupin kuumaa voinut sisältäkin kipaista hakemassa sen puolessa ajasta. Jenkit ja niiden autot....

Omnomnom

Pakkasimme pikkureppumme ja muutimme Duncanin luokse neljäksi yöksi antaakseemme tilaa Mintylle. Pieni yksiö ei ehkä ole optimaalisin paikka kolmelle ihmiselle, mutta iso studioasunto sen sijaan on! Duncan ja hänen tyttöystävänsä Sergia antavat meidän asustaa heidän studiotiloissaan muutaman yön viikossa ja vastapalveluksena Sky on joutunut tekemään paljon hommia tietokoneen parissa.

Itse olen lähinnä tylsistynyt kuoliaaksi, lukuunottamatta sitä hetkeä kun mut pakotettiin tankotanssitunnille.. Arvasin! Voin kertoa, että se oli ihan kamalaa ja tunsin oloni erittäin epäseksikkääksi. Kyse oli aloittelijoiden tunnista, mikä valitettavasti tarkoitti mun kohdalla sitä, että olin ainoa ensimmäistä kertaa tunnilla. Tanssijataustaa ei löydy ja pienenä mut laitettiin pelaamaan jalkapalloa ja vähän vanhempana pistettiin karatetunneille. Kauhean viehkoa neitiä ei tangolla siis nähty...

Tänään aamulla herätessä mun pahin painajainen toteutui, sillä Sergia kysäisi huolettomasti, että millonkos mä tuun seuraavalle tunnille. Kilttinä tyttönä vastasin, että sitten kun pystyn taas kävelemään (ai vähänkö oon jumissa...). Huono vastaus ja nyt mulle on järjestetty torstain tunnille paikka. Jos mä vaikka vahingossa murtaisin mun jalan tai jotain? Sky nauttii tilanteesta täysin, tosin sen ymmärrykseen ei valitettavasti mahdu ettei musta tule tankotanssijaa tunnissa, eikä varmasti ikinä tulekaan.

Sijaitsemme aika kaukana kaikistä häppeningeistä, mutta puolessa tunnissa kävelee yhteen Losin suurimpaan ostoskeskukseen. Sinne pystyy eksyttäytymään niin, että saa kulutettua aikaa mukavasti miesten nörttipörnoillessa koneillansa. Kävimmekin eilen jo toistamiseen ystäväni Jeremyn kanssa syömässä aivan ihanassa Japanilaisessa bbq paikassa. Safka on niin suussasulavan hyvää, että meinaa lähteä taju. Hauskan lisän paikkaan tuo se, että kypsennämme itse lihat nenän edessä olevassa grillissä, joka on upotettu pöytään. Jeremy esitteli mulle myös maailman parhaat cupcaket. Crumbs, veit mun sydämeni! Ens kerralla otan kuvan näistä ihanuuksista, sillä nyt tyydyin ahmimaan omani nanosekunnissa.

Pikku hiljaa LA tulee tutuksi ja arvostan varsinkin paikan ruokatarjontaa. Ahmatille ihan loistava paikka ja Jeremy lupasin lähettää mulle "to eat"- listan, joka pitää käydä tietysti läpi ennen kun palaamme hetkeksi Suomeen joulun alla. Mun "to do"- listalta löytyy edelleenkin jonkinlaisten töiden hankkiminen, joka ei ole yhtään niin iisipiisiä kuin syöminen... Yritän ajatella positiivisesti ja sitä ennen nautiskella vapaudesta :D

Lällällätinää!

Mun pitää yrittää kunnostautua kuvien ottamisessa, koska olen ollut auttamattoman laiska. Pelkkää lätinää ei varmasti kukaan jaksa seurata, joten vannon kautta kiven ja kannon, että sanani syön ja kirjoittelen blogin täyteen moskaa. Siitäkin huolimatta saastaan tällä "me käytiin walk of fame!!!"- kuvalla. Olkaatten hyvä.

Viikko on kulunut lähinnä töitä metsästäessä, eli koneella napottaen. Olemme yrittäneet päästää Mintyä helpommalla ja roudanneet läppärimme aamupäivisin muualle, jottei pienessä luukussa ala liikaa ahdistaa. Eilen lähdimme Beverly Hillsiin ja istahdimme kolmeksi tunniksi Saddle Ranchiin, joka on erittäin tunnettu syöttölä Sunset stripillä. Kyseisessä ravintolassa voi uskaliaat kokeilla myös bullridingia, niin kuin Miranda Sinkkuelämää- sarjassa :D

Hollywood boulevardilla pääsimme myös todistamaan nyrkkitappelua. Suomalaiset eivät siis ole ainoita sekopäitä, jotka rellestävät kadulla lasolipäissään. Kaiken huipuksi jengiä kerääntyi ympärille kuvaamaan tätä tapahtumaa. Eipä voi muuta sanoa, kuin just joo.. Itse kiersimme tilanteen kaukaa, mutta onneksi myös poliisi oli paikalla nopeasti joten no worries! Katua muuten oltiin juuri sulkemassa autoilta ja teitä aitaamassa. Myöhemmin olisi luvassa Cloud Atlaksen Hollywood Premiere, joten julkimonnälkäisiä ihmisiä palloili Kiinalaisen teatterin ympärillä tuhatmäärin kamerat kädessä. Itse emme jääneet odottelemaan thö julkkiksia, vaan lähdimme sompailemaan kotiin.

Ehdin jo ilahtua kohtuullisen hyvin toimivasta julkisesta liikenteestä, kunnes tittidii, ei mennytkään kaikki niinkun strömsössä. Olimme ottaneet bussinumero kakkosen suoraan täältä brentwoodista sunset boulevardille. Takaisin päästäkseen piti käyttää samaa linjaa. Ainakin teoriassa. Hyppäsimme ensimmäiseen numero kakkoseen, joka heitti meidät ulos sunset stripin lopussa. Oli kuulemma shortline. Aha. Palasimme pysäkin taaksepäin ja nappasimme seuraavan kakkosen. Pääsimme westwoodiin, kunnes meidät taas dumpattiin. Jälleen pyysimme neuvoja, joten sompailimme pimeässä niiden mukaisesti kolmannelle kakkoselle jolla päästiin kotiin. Jee! Meni 2 tuntia. 

Tänään nautiskelimme jälleen työskentelystä Coffee Beanissa. Tosin juuri kun luulee voivansa omistaa aikansa esimerkiksi blogin kirjoittamiseen, joku utelias jenkki haluaa kuulla elämäntarinamme ja aika kuluu humpsahtaen niin, että kahden tunnin nettiaika on umpeutunut. Uutta kahvia ei raaski sentään ostaa.

Priva-aika on kortilla, mutta tänään Minty sai jonkinlaisen duunihommelin ja oli poissa jopa kolme tuntia! AH! Parisuhde aikaa! Tarkoittaen siis sitä, että Sky värjää mun hiukset, katsellaan tehiksen tuotantokausia ja kuunnellaan musiikkia kovalla :D

Huomenna on säätämispäivä. Nähdään Jeremy ja luultavasti tehdään jotain mielenkiintoisempaa kuin istutaan altaan reunalla. Illalla luultavasti "muutamme" Skyn toisen ystävän, Duncanin ja hänen vaimonsa, luokse viikonlopuksi. He omistavat ison studiokämpän jossakin päin Woodland Hillsiä. Duncanin vaimo on pole fitness tanssin ammattilainen, joten katsotaan saadaanko mutkin tarttumaan tankoon ;). Joka tapauksessa mukava päästä pois välillä täältä pienestä yksiöstä ja antaa Mintyllekin omaa rauhaa. Oman tilan metsästys on siis edelleen päällä...

Ai niin, me bongattiin Jake Gyllenhaal! Tai no, mä olen edelleenkin ihan sysisurkee bongari, joten myönnän, että Sky bongasi. Herra oli autonratissa ja kyyläsi meitä varmasti mielessään murhaten, kun kehtasimme ylittää katua väärästä paikasta. Että tsillee.

Hei kato, onks toi....?!

Asuinpaikkamme on melko hyvien yhteyksien päässä, joten päätimme piipahtaa tänään pienellä päiväretkellä Beverly Hillsin suunnalla. Tarkoituksenamme oli itseasiassa tupata itsemme Brits in La- kokoukseen, jonka pointti on verkostoituminen ja aamiaisen puputtaminen. Aamiainen maksoi 15 dollaria, joten halvalla ei päässyt. Vaihtoehtoja löytyi kolmisen kappaletta ja kahvi sentään kuului hintaan.

Saavuimme paikalle tunnin myöhässä, sillä "no ei meidän enää toista bussia tarvitse ottaa"- osoittautui 45 minuutin kävelymatkaksi. Päiväpassi bussiin oli 6 dollaria, joten vaihtobussin odotus olisi sinänsä ollutkin ihan järkevää, mutta kartalla (eli puhelimen pienessä ruudussa) se matka näytti ihan lyhyeltä! No niin, pääsimme siis paikalle ja tutustuimme muutamaan skottiin ja pariin muuhunkin yksilöön. Aamiainen oli ihan ok ja saimme kutsun illalla osallistua zombie walk fashion showhun, eli toisin sanoen dokailemaan isolla porukalla.

Kun kerran olimme raahautuneet Beverly Hillsiin, kävimme myös pyörimässä läpi Sunset Boulevardin ja Rodeo Driven. Jälkimmäinen on kyllä meidän budjetin ulkopuolella, sillä kyseinen katu sattuu olemaan yksi maailman hienoimmista (ja kalleimmista) ostosalueista, mutta kiertely on sentään ilmaista. Jätimme Hollywood boulevardin tällä kertaa väliin, koska jalat olivat aivan muussia. Kyseinen alue on mitä ilmeisimmin loistava paikka julkkisten ja heidän asumuksien bongailuun. Kadulla emme törmänneet julkimoihin, mutta vaikka itse olen maailman surkein julkkisbongari, tunnistin jopa Russell Brandin joka söi aamiaista samaisessa ravintolassa meidän kanssa.

Eilinen päivä oli melko paska. Sää oli paska, kortti ei toiminut kaupassa (paskaa), makkarat jotka ostimme aiemmin jääkaappiin oli ihan hirveitä. Tuli kabanossia ikävä imiessä sitä ihme raakamakkarahuttua, joka oli tungettu kortsulta maistuvan suolen sisään. Sen lisäksi meidät potkittiin pois uima-altaalta, koska Glenillä (tähän keskisormi) oli huono päivä ja Mintyn olisi pitänyt olla siellä meitä vartioimassa. Illalla sentään saimme vihdoin sitä kauan kaivattua kahden keskistä aikaa Mintyn lähtiessä Malibun pippaloihinsa ja juhlistimme sitä noutopitsalla, katsomalla leffoja ja googlaten asuntovaunuja yms. Kuten Sky sanoi, me tarvitaan oma "shaggin wagon".

En malta odottaa ensi viikkoa, sillä mulla sattuu olemaan yksi tuttu täällä Losissa! Tapasin Jeremyn jo Suomessa viime syksynä couchsurfingin kautta ja silloin tuli pyörittyä monta viikonloppua putkeen eri baareissa hänen kanssaan. Meillä oli ihan huippuhauskaa ja Jeremykin huomasi jumahtaneensa Suomeen pidemmäksi aikaa kuin piti. Hän asuu itseasiassa erittäin lähellä Beverly Hillsiä ja lupasin vetää meille pienen tutustumiskierroksen nähtävyyksillä. Huipuinta on kuitenkin nähdä pitkästä aikaa, varsinkaan kun en osannut vielä vuosi sitten odottaa olevani itse Losissa!

Vaikka budjettimme on tiukka, emme todellakaan voi olla täällä ilman, että käymme missään. Olemmekin suunnitelleet piipahtavamme ensi viikolla mm. Universal Studiosilla. Jeremy myös ehdotti, että kävisimme six flagsin huvipuistossa, Malibussa, Disneylandissa tai tai tai ihan missä vaan. Joten tarinaa on tulossa :D

Tsekatkaa muuten Jeremyn upea video hänen matkastaan Norjassa (ja vähän muuallakin). Materiaalia löytyy myös Suomesta ja mä olen osaltani päässyt videolle, heh heh ;)

Oikein hottista

Tänään oli ensimmäinen aamu Losissa, kun emme heränneet auringonpaisteeseen. Olimme jo huokaista helpotuksesta, kunnes Minty sanoi, että se on "vaan merisumua" ja kohta paistaa taas. No niinpä tietenkin, pilvet katosivat ja jälleen meni hikoiluksi. Ilmeisesti loppuviikoksi on kuitenkin luvattu viileämpää ja pystyy pukemaan taas vaatteita päälle. Paikalliset vetelee tuolla ihan kylmästi farkut jalassa ja näinpä myös tytön kaupungilla paksuhko neule päällään. Ei voi ymmärtää..

Kyllästyimme Brentwoodin kulmiin ja otimme bussin Santa Monicaan. Yhteen suuntaan bussilippu maksoi dollarin big blue bussilla ja sillä pääsi nopeasti ja näppärästi perille. Kävimme tsekkaamassa biitsin ja puistosta näkyikin kivasti rantaa, vuoria ja kaupunkia. Ihan mukavalta alue näytti, pääsimme jopa ensimmäisen kerran mukamas shoppailemaan, vaikkei mitään mukaan tarttunutkaan. Ensimmäinen mäkkärikin korkattiin, double quarter poundereilla ja kokiksella. Sydäri oli melko lähellä, niin hyvää se oli (ja epäterveellistä). 

Unohdin tosiaan viime postauksessa mainita, ettei tämä meidän majapaikka nyt niin huono ole, vaikka joudummekin etsimään yksityisyyttämme miniyksiössä. Asuntokompleksissa on meinaan uima-allas, jossa on mukava pulikoida päivän kuumimpina hetkinä ja varsinkin Skyn mieleen on vapaassa käytössä oleva hyvin varusteltu kuntosali! Itsekin olen olen ajatellut käydä ainakin kokeilemassa, miltä ne vehkeet vaikuttavat, vaikken mikään kuntosalityyppi ole. Mun mielestä parasta kaikessa on se, että aulasta saa joka päivä tuoreita pikkuleipiä :D

Minty lupasi kokkailla meille jonkinlaista aasialaista sapuskaa, kunhan palaa Malibun pippaloistaan. Meidätkin olisi kutsuttu mukaan, mikäli olisimme ajoissa ilmoittaneet tulostamme. Liput meinaan oli myyty jo aikoja sitten. Ens kerralla sitten! Saammepa ainakin pitkästä aikaa viettää iltaa edes hetken kahdestaan.

Ps. Keksikää mulle otsikoita.

LA time

Los Angeles. Taivaalla ei näy pilvenhattaraakaan ja lämpötilakin huitelee kolmenkympin tienoilla. Supermarketissa huomaat juttelevasi satunnaisen ostoksilla olevan papan kanssa, kassaneidin kanssa ja kahvilan ulkopuolella pupuaan ulkoiluttavan rouvan kanssa. Talojen pihat on täynnä hautakiviä, kurpitsoja, giljotiineja ja variksenpelättimiä, vaikka Halloween on vasta 31. lokakuuta. Huomaat pystyttäneesi eläinten ulkoilutusfirman päivässä ja saaneesi jo muutaman vastauksen.

Vaihdoimme juuri majapaikkaamme ja rinkkamme ovat asettuneet Brentwoodiin, Skyn isän ystävän luokse jota hän (Skyn isä) ei ole nähnyt 40 vuoteen. Asunto on pieni ja melko nuhjuinen, joten me nukumme kahdella eri sohvalla. Omani on tuhnuinen vanha tumman vihreä(hkö) nahkasohva, mutta varsin mukava nukkua. Olen ennestäänkin intohimoinen sohvalla nukkuja, joten se ei tuota mulle ongelmia. Asunnon pienuuden vuoksi toivon, että meidän eteen osuu jonkinlainen asumisratkaisu pian. Minty on kuitenkin luvannut meille katon pään päälle viikoksi kahdeksi, joten katsotaan miten pärjätään :D

Olen jo ehtinyt kokeilla Inn-N-Outin ja pettynyt. Johtuen varmasti siitä, että tilaamani double double burgerin sijasta sain perus mäkkärin juustohampparia muistuttavan lätyn. Tietysti setti oli otettu drive inistä, joten emme olleet enää paikan päällä, kun huomasimme mokan. Ranskiksetkin oli aika nahkeita, joten mäkkärin raneille ei ole vieläkään löytynyt voittajaa. Vesi maistuu täällä ihan uimahallille ja olen jo ehtinyt moneen kertaan kirota sitä faktaa ettei mulla ole ajokorttia. 

Mitähän tästä oikein tulee.

Paluu arkeen, eiku...

"Kotiinpaluu" on aina yhtä ankeaa ja ainoa mikä lohduttaa, on se, ettemme palaa harmaaseen Suomeen vaan tukikohtaamme Losiin. Nicaraguasta pääsee halvemmallakin (paikallisilla busseilla) Costa Ricaan, mutta koska aikamme kävi vähiin ja lento lähti San Josesta, turvauduimme TransNicaan. Toinen yhtiö on Ticabus, jolla myös pääsee Managuasta San Joseen. Hinnat ovat melkein yhtäläiset, noin 40 dollaria henkilöltä, joten päädyimme TransNicaan wifi yhteyden vuoksi. Yhteys toimii tosin vasta, kun Costa Rican raja ylittyy. Bussissa tarjoillaan myös lounas, joka kuului hintaan ja oli bussilounaaksi erittäin maukas! Istumapaikat olivat tilavat ja erittäin mukavat. Matkan kesto oli about 8 tuntia.

Tapasimme bussissa Walterin ja hänen vaimonsa ja tyttärensä. Sky kysäisi vain internet yhteydestä ja siitähän se juttu sitten lähti! Juttelimme koko bussimatkan ja koska meillä oli vielä 2 yötä jäljellä, hän tarjosi meille yöpaikkaa vaimonsa siskon luota. Olisimme tietysti majoittuneet hänen luokseen, mutta koska he asuivat työn vuoksi Hondurasissa ja talo Ciudad Colonissa (20 minuuttia San Josesta) ei ollut vielä valmis, hän soitti Miquelille joka otti meidät mielellään vieraakseen.Walter perheineen palasi Ciudad Coloniin sukutapaamisen vuoksi ja me olimme tervetulleita juhlimaan. Syynä juhlaan oli jalkapallo! El Salvador ja Costa Rica ottivat mittaa toisistaan ja peli oli tärkeä, sillä hävitessään Costa Rica tippuisi 2014 mestaruuskisoista.

Yhdellä kertaa tapasimme suuren osan Walterin sukua ja kaikki olivat todella ystävällisiä. Olimme hetkessä "osa perhettä" mikä on aika erilaista verrattuna suomalaiseen kulttuuriin. Suretti lähteä lauantai aamuna ja hyvästellä meidät majoittaneet Miquel ja Suni, sekä Walterin perhe, mutta mikäli koskaan palaamme Costa Ricaan tai menemme Hondurasiin, meillä on aina koti :D 

Lensimme jälleen Spirit Airlinesilla ja pakko kyllä sekä moittia ja kehua kyseisen lentoyhtiön palvelua. Jälleen kerran check inniä tehdessä meillä oli ongelmia. Ensinnäkin meille tuli suurena yllätyksenä 80 dollarin maksu meidän matkatavaroista, sillä ostaessamme paluulennon pyysin nimenomaan kokonaishintaa matkasta. Ei liene yllättävää, että mikäli lähdemme kahden rinkan kanssa, palaamme ne mukanamme? Ei selvästi ole Spiritin henkilökunnalle. Mikäli tämä kyseinen asiakaspalvelija olisi veloittanut alunperin matkatavarat lipun hintaan, olisimme säästäneet 20 dollaria. Ja mikäli matkatavarat lisää itse lipun hintaan 24 tuntia etukäteen netissä, hinta on puolet vähemmän.

Olimme arvatenkin melko kuttuuntuneita lisäkustannuksista, mitä emme osanneet odottaa ja varsinkin, koska homma tuntui täydeltä kusetukselta. Kysyin todella selkeästi lippujen todellista hintaa tiskillä (ilmoittavat aina ensimmäisenä verottoman hinnan), ja matkatavaroista ei mainittu yhtään mitään. Ymmärrän asian omaksi mokaksi, mikäli ei netissä itse osaa lukea tarvittavia tietoja, mutta kun puhuu naamatusten jonkun kanssa, on aika uskomatonta ettei meitä infottu ettei lipun hintaan kuulu matkatavarat.

Positiivista palautetta annan lentohenkilökunnalle. Toisella lennolla Floridasta Losiin meillä oli istumapaikat koneen takaosaan, jossa jalkatilaa oli hädintuskin ollenkaan. Vieressä istunut kanadalaisrouvakin kysyi onko tämä ihan normaalia, sillä vaikka hän oli matkustanut paljon, tämä oli uutta. Mulla on ahtaanpaikan kammo ja istuin keskipaikalla. Mun kohdalla tämä tasku, joka pitää sisällään turvallisuusohjeet jne oli rikki ja rautalanka painoi kivuliaasti mun polvia asennossa missä hyvänsä. Samaan aikaan edessäolevat päättivät nautiskella lennostaan alusta alkaen ja kallistivat penkkinsä, niin etten pystynyt liikkumaan mitenkään mukavasti.

Sain sitten ensimmäistä kertaa paniikkikohtauksen lentokoneessa, vaikka olen normaalisti lievästi lentokammoinen. Kaikki on ihan okei kun ollaan ilmassa, mutta lähtö on aina yhtä stressaavaa ja ahdistavan pieni tila ei auttanut asiaa. Onneksi lentohenkilökunta oli mielettömän ymmärtäväistä ja siirsivät meidät koneen etuosaan, missä oli huomattavasti enemmän jalkatilaa (mistä myös pitkäsäärinen Sky oli mielissään) ja pystyin taas hengittämään.

Tällä hetkellä olemme siis jälleen Losissa. Tarkoituksena on etsiä töitä, jonkinlainen katto pään päälle ja Sky jatkaa opintojaan näyttelemisen parissa.

Käärmeitä paratiisissa

Ymmärrän nyt kuinka ihmiset vain jumahtavat little corn islandille. Sinne on erittäin helppo jäädä pidemmäksikin aikaa ja jos huono onni ei olisi kohdannut meitä, olisimme mekin jääneet pidemmäksi aikaa. 

Vaikka saaren kiertelyyn ei saa paljoa aikaa kulumaan, on siellä muutakin tekemistä kuten sukeltamista, snorklaamista, kalastamista, ratsastusta ja kite surfingia. Itse kävimme snorklailemassa ja verrattuna Bocas del Toron retkeen, tämä oli ehdottomasti paras! Opas ui koko ajan meidän kanssa, eikä vain osoittanut paikkaa missä kannattaa uida. Näimme mm haita, erilaisia rauskuja, hummereita ja paljon upean värisiä kaloja. Hintaa retkellä oli 15 dollaria, eli huomattavasti vähemmän kuin Panamassa. Kyseessä oli kuumin ja aurinkoisin päivä koko viikosta ja vaikka käytimme suojakerrointa 60, tuli iho selästä aika araksi. Suosittelen siis paitaa mukaan, mikä monella olikin matkassa. Paitsi meillä tietysti...

Ostimme myös hieman epäonnisen kalareissun. Lähdimme yhdessä tanskalaisen Rasmuksen, Skyn ja kapteeni Willien kanssa kalastamaan virvelillä ja lopuksi olisi pitänyt vielä kokeilla bottom fishingiä, mutta kerkesimme loppujen lopuksi kalastaa puolisen tuntia kolmen tunnin sijaan. Aluksi olimme lähdössä klo 7 aikaan aamulla, kun vartin päästä moottori hajosi. Jouduimme huutamaan ja huitomaan itsellemme apua rannalta, jotta meidät saatiin hinattua takaisin rantaan. Jäimme rannalle odottelemaan, kunhan Willie saisi moottorin korjattua ja me jatkamaan kalastamista.

Pääsimme uudestaan matkaan 11 aikoihin, kun alkoi sataa. Virvelit veteen ja pöristimme läpi aaltojen. Myrsky alkoi yllättävän nopeasti. Sade piiskasi täysillä selkään ja aallot olivat melkoiset meidän pieneen purtiloon verrattuna. Pelastusliivejähän ei tietysti ollut mukana... Onneksi Skyn syöttiin viimehetkellä tarrasi melkoinen vonkale ja saaliiksemme jäi yksi iso barracuda. Siinä vaiheessa alkoi salamointi ja turvallisuusyistä jouduimme lähtemään kohti rantaa. Meidän puolelle saarta emme päässeet, koska aallot löivät liian korkeina. Satoi niin kovaa, että tuntui siltä kuin istuisi todella kivuliaan hierovan suihkun alta. Pääsimme rantaan litimärkinä, kylmettyneinä, mutta kokemusta ja yhtä kalaa rikkaampana! Saimme tietysti mutustaa illalliseksi pyydystämämme kalan.

Kahtena viimeisenä iltana iski lähtöpaniikki ja yritimme kaikkemme saadaksemme lisäpäiviä lomaamme. Katselimme lentojen hintoja ja mietimme vaihtavamme päiviä, sillä myös Skyn ystävä oli tehnyt päätöksen lentää Etelä-Amerikasta El Salvadoriin ja tulla meidän luokse Nicaraguaan. Päätimme jättää päätöksen viimeiseen iltaan ja kuinkas kävikään... Saaren narkki murtautui meidän bungalowiin yöllä meidän nukkuessamme ja pölli kaikki meidän massit. Aamulla herätessä ihmettelimme miksi meidän oven edessä oli tuoli ja peili. Siinä vaiheessa kun Sky kysyi olinko ottanut rahat pois lompsasta, epäilys heräsi välittömästi.

Kyseinen hemmo oli tuolin avulla tullut sivuikkunasta sisään, peilin avulla kyylännyt olimmeko nukkumassa ja sitten meidän rauhallisesti nukkuessa käynyt läpi laukun. Läppärit ja puhelimet ei kelvanneet, mutta kaikki käteinen thai bahteja lukuunottamatta kelpasi. Teki melkoisen loven meidän budjettiin, joten jouduimme lähtemään seuraavana päivänä. Elsalla on itseasiassa yövartija, joka ilmeisesti oli mukana jutussa. Elsa itse oli silmittömän raivoissaan tälle tyypille, sillä hän menetti meidän lisäksemme kolme muuta asiakasta. Rasmukselta oli myös pöllitty osa rahoista ja tapaamamme suomalaispariskunta päätti lähteä, koska eivät tunteneet oloa enää hyväksi saarella tapahtuneen jälkeen.

Kävimme vielä iltapäivällä big corn islandilla poliisilaitoksella, koska little cornilla sanottiin siellä tiedettävän asioista, mutta kävi ilmi ettei siellä kukaan ollut mitään tehnyt asian hyväksi vaikka kaikki tiesivät kuka oli asialla. Eilen saimme kuitenkin tiedon, että poliisin oli nähty taluttavan kyseistä hemmoa raudoissa laivaan big cornilla ja yövartija oli tosiaan mukana bisneksissä. Rahat oli ilmeisesti jo tuhlattu, mutta ainakin tyyppi saatiin pois saarelta, sillä kukaan ei pitänyt kyseisestä miehestä. Taustaa löytyy sen verran, että vankilassa on vietetty ainakin neljä vuotta ja velikin on ilmeisesti jonkin sortin raiskaaja. 

Little corn island oli ihana kokemus, lopun ikävästä episodista huolimatta. Mätämunia löytyy kaikkialta ja toivomme pääsevämme takaisin sinne jossain vaiheessa.

Hinnoista

Little Corn Island on low seasonina melko hiljainen paikka, mutta siitäkin huolimatta täällä on kohtuullisen kallista. Onneksi huoneiden hinnoista pystyy vähän tinkimään näinä aikoina vaikkakin kaikki hinnat tuntuivat muilla rannoilla olevan 35-75 dollaria yöltä.

Vesi on täällä kalleinta muihin paikkoihin verrattuna Nicaraguassa, joissakin paikoissa pyydetään 45-50 cordobaa isosta pullosta (yli 2 dollaria). Löysimme kuitenkin hyvän diilin katsoessamme paikallisten perään ja matkalla länsirannalta itäpuolelle on välissä paikka nimeltä "Anas", josta 3,79 litran pönikän noutaa itselleen 45 cordoballa.

Ruokakin on aika hintavaa, varsinkin länsirannan kalleimmissa ja parhaimmissa paikoissa. Laatu on sen sijaan parasta mitä olen reissussa saanut. Ruoka on lähes gourmeetasoista ja siihen nähden hinta on alhainen. Pääruoat Italialaisessa Desiderissä maksavat 8-20 dollaria. Kyseinen paikka on tähän mennessä paras ruokapaikka ja ruoat ovat todella laadukkaita ja palvelu pelaa. Ravintolassa on myös ilmainen wifi asiakkaille. Toinen hyvä paikka on Tranquilo, hieman desideriä halvempi, eri sapuskat, happy hour 17-19 (2 drinkkiä yhden hinnalla) ja päivittäin vaihtuva pääruoka. Tänään on tarjolla nacholautanen, joten pakko käydä tsekkaamassa.

Halvempiakin paikkoja toki löytyy, tänään kävimme "blue housessa" jossa aamiainen maksoi vain 3 dollaria sisältäen valitsemamme aamiaisen (vaihtoehtoina erilaisia omeletteja, pancake), pienen hedelmäsalaatin ja kahvin. Ihan ok ja parasta kaikessa, halpa. Nyt on pakko alkaa säästämään, sillä viimeiset kaksi iltaa menivät kalliisti nautiskellen Desiderin herkkuja!

Kannattaa raahata mukanaan jonkinlaista taskulamppu viritelmää, muuten täällä ei kyllä pysty liikkumaan auringonlaskun jälkeen. Minkäänlaista valaistusta ei ole länsipuolen pääkadun muutamaa lamppua lukuunottamatta. Pienistä puljuista saa kuitenkin ihan hyvän taskulampun 100 cordoballa jos ei sellainen ole matkassa. 

Robinson Crusoena vol 2

Saavuimme tänne varsin myrskyisästi, mutta itse saari on kuin pieni paratiisi. Saaren läpi kävelee noin 40 minuutissa ja rantaa löytyy kaikkialta. Siksi olikin aika ihmeellistä, että onnistuin eksymään jo ensimmäisenä päivänä yksinäni metikköön :D Meillä oli mukana pieni kartta jossa vähäiset tiet näkyivät. Osa teistä, varsinkin länsipuolella ovat hyviä ja helppo kävellä (pieniä tosin, turha kuvitella mitään autoteiden kaltaisia muodostelmia sillä täällä ei ole moottorilla kulkevia välineitä veneitä lukuunottamatta), mutta suurin osa on mutaisia pieniä polkuja.

Lähdimme kävelemään kohti pohjoisen rantoja, sillä halusimme käydä kurkkaamassa siellä suunnalla sijaitsevat hotellit. Oma pieni beach huttimme oli hyvä ja halpa, mutta ranta itäpuolella on tuulen vuoksi välillä heikohko. Pääsimme noin puoleen väliin, kun mutapolku alkoi ja Skyn flipflop heitti henkensä. Todella kuvottavaa ajatella kävelevänsä viidakossa paljain varpain, joten suostuttelin Skyn käymään vaihtamassa kunnon kengät jalkaan ja tapaisimme Derek's placessa. 

Jatkoin yksin matkaa mudassa liukastellen pienen kartan avulla, kun kuvittelin tulevani kartassa olevaan risteykseen ja käännyin oikealle. Loppujen lopuksi kävelin viidakossa aikamoisen matkan mielessäni pyörien uutiset, kuinka "suomalaisnainen raiskattiin ja paloiteltiin viidakossa" :D. Olin meinaan ennen lukenut, että corn islandeilla on ollut jonkinlaista huumekuljetusta ja sen takia myös väkivaltaisia kohtaamisia. Tällä hetkellä sitä on erittäin vaikea uskoa ja meno on leppoisinta ikinä. Yksin kuitenkaan mudassa tarpoessa alkoi kuitenkin vähän jännittää.

Pääsin loppujen lopuksi ulos metsästä rannikolle. Mielettömät rannat pohjoispuolella! Kävelin (väärään suuntaan tietysti) niin pitkään kunnes löysin resortin, joka ei ollut vielä valmis. Siellä ystävälliset miehet opastivat tämän eksyneen tytön oikeaan suuntaan. Kävelin rantaa pitkin niin en voinut eksyä. Aika epäuskoinen olo kävellä tyhjillä upeilla rannoilla yksin täysin pihalla siitä missä olin. Hetken kuvittelin olevani Robinson Crusoe, mutta löysin vihdoin Derek's placen jossa Sky oli jo odottelemassa huolissaan.

Emme kuitenkaan jääneet sinne, sillä matka sieltä joka kerta länsipuolelle olisi ollut niin pitkä ja 35 dollaria versus 15 dollaria yöltä oli aika ratkaiseva. Voin kyllä suositella paikkaa, todella upeat mökit, oma generaattori, ihana ranta ja wifi. Paikka myös järjestää sukellusta, joten lajia harrastaville helppo spotti! Hinnathan ovat kaikissa paikoissa täällä saarella samat, mutta tapaamamme suomalaispari kertoi, että dolphin divesta divemasterit saivat 10% alennusta. Saari on muutenkin ilmeisesti yksi halvimmista paikoista sukeltaa.

Lopulta vielä eksyimme uudestaan Skyn kanssa yrittäessämme löytää itsemme takaisin omalle rannallemme. Löysimme kuitenkin monen väärän polun jälkeen oikealle rantasuoralle paikallisen pikkupojan avulla joka oli metsästämässä lintuja ritsalla. Kuulemma hän ei ampunut nättejä lintuja, koska se oli parempi turisteille.

Tapasimme tosiaan kaikista paikoista tällä reissulla, täällä suomalaisia! Oli hassua huomata lentoja ostaessa lentokentältä, että tiskin takana oli kaksi rinkkaa joissa roikkui suomenlippu. En ollut tavannut vielä yhtään suomalaista reissussa, vaikka pyrähdimme costa ricassa ja viivyimme Panaman Bocas del Torossa. Meidän lisäksemmehän saarella ei muita turisteja paljoakaan ole, joten näinkin suuri suomalaisedustus on hämmentävää! 

Tutustuimme paremmin veneessä matkalla little corn islandille ja ainakin meillä on nyt todistajia siitä myrskystä jonka koimme yhdessä. Päädyimme vielä samaan paikkaan Elsa's placeen ja todella mukava puhua välillä Suomea drinkkien ja illallisen ääressä :D