30/09/2015

Jos vaikka...

... kertoisin mitä tein tänään!

Nukuin aamulla liian myöhään ja tietysti juuri tänä aamuna kun oli THE bad hair day...

Kuivashampoo oli tietysti loppu...

Laitoin päähäni perunajauhoja ystävän ehdotuksesta...

Tapasin muutaman ystävän aamiaisen merkeissä Kiila Food & Barissa...


Kävin Sokoksella aikeena ostaa lapaset ja kuivashampoon...

Homma lähti vähän käsistä kun en ollut muistanut, että siellä alkoi 3+1 päivät...


Kotona yritin epätoivoisesti vääntää muutamat labrapäiväkirjat ennen patologian laboraatioita...

Iltapäivän laboraatio meni opetellessa tunnistamaan eri kudoksia mikroskoopilla...


Illaksi olin sopinut näkeväni veljeä ja siskoa kaupungilla sushin merkeissä...

Latasin PIVO- sovelluksen jolla sai Cityshopparin ja Large sushisetin Mediumin hinnalla Hanko Sushissa...


Kävimme vielä sen jälkeen Arnoldsissa jälkkärillä...

Todisteita ei jäänyt...

Kotiin päästyäni aloitin projekti myslin ja sain lopulta täyteen kolmen litran vetoisen lasipurkin verran mysliä...


Tämän jälkeen ajattelin vielä yrittää selvittää huomista työkoetta varten Stafylokokkien tunnistusmenetelmiä... ;)

29/09/2015

Voiko matkustaa väärin?

Siro sanoo "Chill the fuck out!"

Olen kuullut monia syitä sille miksi ei voi matkustaa. Yksi selvä syy on ollut se, että ei ole sopivaa matkaseuraa. On toki eri asia saada houkuteltua joku mukaan parin päivän kaupunkilomalle, kuin kuukauden reppureissulle. Monet eivät koe yksin reissaamista edes vaihtoehtona. Yksin matkustaessa puuttuu se tuttu tuki ja turva, sekä myös se jonka kanssa jakaa ne upeat kokemukset sillä hetkellä kun ne tapahtuu. Toisaalta yksin matkustaessa saa ihan itse päättää mitä siellä matkallaan tekee ja tutustuu (ainakin omasta mielestäni) helpommin muihin ihmisiin. Puolensa siis kummassakin.

Olen matkaillut kovin vaihtelevassa seurassa. Olen käynyt matkalla oman perheen kanssa, koko suvun kanssa, pelkästään veljen kanssa, ystäväporukalla, poikaystävän kanssa ja sitten vielä yksin. Matkaseura ei ole oikeastaan koskaan ollut se ongelma, vaikka kaikilla on kovin eri tyyli matkustaa. Aina on tehty kompromisseja niin että kaikki ovat loppujen lopuksi tyytyväisiä.

Joillekin matkustaminen on vain tapa rentoutua vaikkapa laadukkaassa hotellissa, kun taas jotkut haluavat kiertää jokaisen karttaan merkityn nähtävyyden ja museon. Joillekin se on tapa yrittää soluttautua kantaväestön joukkoon ja jotkut taas panostavat shoppailuun. Mihin kategoriaan itse kuulun? Kierrän kaupat usein melko kaukaa ja saatan satunnaisesti tuoda yksittäisiä matkamuistoja. En siis ole se jonka seinät on täynnä matkamuistonaamioita tai jääkaappi täynnä pääkaupunkimagneetteja. Olen myös tehokkaasti vältellyt museoita (tosin British Museumissa vietin tuntikausia) ja nähtävyyksistäkin useimmiten kierrän ne mitkä ovat aina kutkuttanut mieltä. 

Ystäväni mainitsikin pari päivää sitten, että blogistani on kiva lukea matkajuttuja, jotka käsittelevät rennolla tavalla matkustamista, eikä niinkään erinäisten turistikohteiden listausta. Mielestäni nähtävyydet löytää helposti netistä ja kukaan tuskin saa tietää Colosseumista ensimmäistä kertaa elämässään juuri tästä blogista. Onhan siellä käytävä ja yllätyin jopa itsekin siitä fiiliksestä mikä tuli siellä käydessä. Ei Colosseumista voi kertoa vain sanoin ja liikaa nähtävyyksiä merkkaillessa check- listaan unohtuu oikeasti nähdä se paikka. Tärkein on se, että kokee. Oli se kokemus sitten joku turistien kansoittama paikka, sattumalta löydetyt tunnelmalliset sivukujat tai vaikka se, että eksyy jonnekin keskelle viidakkoa ja lopulta löytää takaisin ehjin nahoin. Oikeanlaisen matkustamisen sääntöjä ei ole.

Kaikesta tästä päästään asiasta kukkaruukkuun eli joulukuun loppuun jolloin lentokone singauttaa minut, M:n ja veljeni kohti Kambodžaa. Tämän hetkisistä suunnitelmista tiedossa on ainoastaan, että Angkor Watissa on käytävä (tai "ankkakorvat" niinkuin M sanoi :D), mutta muuten ollaan menossa flown mukana. Tiedän tosin entuudestaan, että M on varmasti suunnitellut puolet reissusta siinä välissä kun olen vasta alkanut funtsimaan, että ollaan tosiaan lähdössä.

28/09/2015

Miten selvitä arjesta?


Monelle arki on se tuki ja turva johon elämässä voi aina luottaa. Arki voi tarkoittaa eri asiaa eri ihmisille, mutta yleisesti ottaen se koostuu jokapäiväisen elämän rutiineista. Suurin osa ihmisistä tähtää tähän jokapäiväiseen arkeen opiskelemalla, etsimällä työpaikan jossa viihtyisi eläkeikään saakka, perustamalla perheen, ostamalla asunnon... Lista voisi jatkua pidemmälle, mutta pääpiirteittäinhän tämä on sitä normaalia elämää. Joskus arki kuitenkin tuntuu äärettömän ahdistavalta. Itse vasta opettelen tähän asenteeseen, että arki on hyvä. Olen aina ollut sitä tyyppiä, joka singahtelee elämässä suuntaan ja toiseen, useimmiten ajattelematta asioiden merkitystä pidemmällä tähtäimellä.

Omaa asennettani ja elämänmuutoksiani kuvaa hyvin se kerta, kun irtisanouduin töistä, muutin pois asunnostani ja muutin silloisen poikaystäväni kanssa Los Angelesiin. Matkan varrella käväisimme vielä Keski-Amerikassa reppureissaamassa. En todellakaan säästänyt rahaa pitkiä aikoja tätä varten, vaan lopputilin turvin ja töiden toivossa lähdimme matkaan. Tuntui, että jokainen kauhisteli ja jännitti puolestani, mutta itse lähdin matkaan edes ajattelematta etteikö homma toimisi. Pääseehän sieltä aina takaisin. Oli myös sivuseikka, että oleskeluluvan saa vain kolmeksi kuukaudeksi. En myöskään hetkeäkään epäillyt ettenkö olisi päässyt takaisin porukoiden luokse asumaan mikäli homma ei toimisi ja joutuisin palaamaan maitojunalla kotiin. Läksiäislahjaksi sain mm. tarrasukat entisiltä työkavereilta, joka taisi olla hienovarainen vihje :)

Paljon suuremmaksi ongelmaksi aina koin sen tavallisen arjen. Sain aina pidemmän seesteisen ajan jälkeen "levottomat jalat" ja olin masentunut siitä, kun elämässä ei tapahdu mitään. Losin jälkeen ja sen parisuhteen päätyttyä koin suurta ahdistusta, kun elämästä tuli taas tylsää ja normaalia. Halusin irti siitä maailmaa riivaavasta oravanpyörästä, jossa tarkoitus oli vaan opiskella, tehdä töitä, perustaa perhe ja lopulta kuolla. Lähdin yksin Intiaan ja Nepaliin melkein kahdeksi kuukaudeksi, koska halusin vain matkustaa. Tuntui, että tämä oli se tapa miten halusin elää. Juuri ennen matkaa tapasin tietysti sitten nykyisen poikaystäväni, joka vaikutti valitettavan paljon reissun luonteeseen. On ihan hirveää olla erossa siinä suhteen alkutaipaleella, kun on ihan h-i-r-v-e-ä ikävä :D

Intia ja Nepal on tällä hetkellä viimeinen reissu jossa kävin yksin ja missä sain viettää sitä täydellisen vapaata aikaa itseni kanssa. Sen jälkeen päädyin taas tuttuun ja turvalliseen vaatemyyjän työhön, joka oli ollut turvatyöpaikkani jo monta vuotta, mutta ei antanut mitään mun elämälle. Sain vihdoin ja viimein kipinän opiskeluun (7 vuotta lukion jälkeen), jonka jälkeen olen kamppaillut tasaisin väliajoin tästä kamalasta arkiahdistuksesta. Toisaalta opiskelen sitä alaa mikä ihan oikeasti kiinnostaa, saan siitä ihan oikeasti iloa ja voin kuvitella itseni tekemässä bioanalyytikon työtä. Olen nyt selvinnyt melkein kaksi vuotta ja edessä olisi vielä vuosi puserrettavaa. Pelottavinta on kuitenkin se kamala asia opiskelujen jälkeen, se arki.

Arkiahdistus vaikuttaa jopa parisuhteeseen. Yllättävää kyllä olen aina ollut parisuhdetyyppiä ja seurustellut monia vuosia yhtäjaksoisesti. Suurimpia haasteita tuo kuitenkin se, kun parisuhteesta tulee tylsä. Eli se vaihe, kun jaetaan elintila keskenämme ja ei paljoa muuta tehdä (ei edes ehditä) kun käydään töissä, opiskellaan, siivotaan kotia ja keskustellaan siitä, että syödäänkö päivälliseksi kanaa vai pasta bolognesea. Monen eron syynä on varmasti tylsistyminen, kun ei koeta, että mikään muuttuisi tai tapahtuisi mitään mielenkiintoista tulevaisuudessa. Yhdistettynä jonkinlaiseen konfliktiin yhdistelmä on usein hajottava. En ehkä halua pohdiskella omia erojani julkisesti, sillä syitä on ollut monia, joista ainoastaan yksi saattoi johtua osittain tylsistymisestä ja arkikammostani.

Nykyinen parisuhde tarjoaa sitten vähän suurempia ongelmia. Arkea ei ole edes näkyvissä. Luulisi siis, että olisin varsin tyytyväinen tilanteeseen? Olen kuitenkin huomannut tässä epätietoisuudessa sen hyvän puolen, että kaipaan sitä lohtua minkä arki toisi. Olisi ihana tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, missä olemme vuoden päästä, missä voin työskennellä jos emme ole Suomessa? On kuitenkin aika suuri todennäköisyys, että emme jää Suomeen valmistumisen jälkeen. Ainakaan M ei jää. Tiedossa voi siis olla kaukosuhde, asumista ulkomailla ja mahdollisesti työttömyyttä. Monta kysymystä, johon ei voisi vastata kuin kristallipalloon katsomalla.

Otsikko on ehkä hämäävä, sillä en todellakaan osaa antaa vastausta miten selviäisi arjesta. Ennen selvisin välttelemällä sitä parhaani mukaan. Ehdin kuitenkin oppia itsestäni paljon asioita tässä pitkässä välissä, kun en ihan oikeasti tiennyt mitä haluan elämässäni tehdä. En ehkä vieläkään täysin tiedä, mutta arki on nykyään huomattavasti vähemmän vihamielinen sana mitä ennen. Haluaisin asettua sentään johonkin aloilleni, kuitenkin niin, että mahdollisuuksien mukaan pääsisi matkustelemaan. 

Tästä tuli melko synkeä ja itsepohdintaa täynnä olevaa tekstiä. Kummasti inspiroituu pohdiskelemaan elämän tarkoitusta, kun pitäis keskittyä fysiikan uusinnasta läpipääsemiseen. Toivon todella, että vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen ei ole neljäkymmentäkaksi. Se olisi todella masentavaa :D Douglas Adamsin lisäksi laitan loppukevennyksenä lempikuvani mun arjen sankareista.


25/09/2015

Turistina Helsingissä

Kuvat ovat vieraamme ottamia :)

Couchsurfing on ollut aiemminkin puheena tässä blogissa, mutta nostanpa aiheen jälleen esille vähän toisesta näkökulmasta. Olen nimittäin nyt jo reilun vuoden verran oman surffailun ja kaffitreffien lisäksi M:n kanssa päästäneet kotiimme tuiki tuntemattomia ihmisiä sohvallemme yöpymään. Etenkin työpaikan kahvipöydässä saan kuulla järkyttyneitä kommentteja siitä, että kuinka me uskallamme. Me suomalaiset tunnumme olevan aika reviiritietoista kansaa ja koti on ehdottoman pyhä paikka, eikä sinne tuntemattomat pääse tosta noin vaan. No meillepä pääsee, tosin aika tiukan seulan läpi :D

Miksi haluan toimia hostina? Koska voin antaa ihan mielettömän kokemuksen jollekin matkaajalle. Eikä tähän tarvita luxusasuntoa tai rahallista panostusta. Asumme HOASin perus pienkaksiossa ja saamme silti ihastelevia kommentteja vierailta. Se on se erilainen kulttuuri ja elämäntyyli. Muistan vieläkin kun valko-venäläinen pariskunta istui meidän sohvalla ja naisen mielestä olimme kuin toisella planeetalla. Olin kierrättänyt heitä ympäri Helsinkiä ja ymmärrän, että Tallinnan vanhankaupungin jälkeen meidän keskusta voi olla aika meh, mutta olin silti hämmentynyt kuinka innottomilta he vaikuttivat. Kaikki muuttui kun pääsimme keskustasta kotiimme. Saimme moneen kertaan vakuutella, että ei, meidän tavaroita ei ole koskaan terassilta varastettu vaikka ne ovatkin siellä 24/7. Kuviakin oli pakko ottaa sekä terassista, että pihan yhteisgrillistä. Olen myös laulanut kahden puolalaisen kanssa youtuben avulla Muumien tunnaria suomeksi ja heidän mielestä se oli vaan ihan k-ä-s-i-t-t-ä-m-ä-t-t-ö-m-ä-n hassua (siis se, että muumit puhuivat Suomeksi. Ja suomen kieli tietysti).

Vaikka heille meidän ihana Helsinkimme ei ollutkaan SE juttu, monelle muulle se on ollut. Meillä on käynyt vieraita tähän mennessä Puolasta useampi ihminen (varmaan M:n kotikaipuuta kutsua maanmiehiään heh), Amerikasta, Valko-Venäjältä ja Argentiinasta. Kaikille heistä (paitsi valko-venäläisille ;D) Helsinki on ollut käsittämättömän upea paikka. Tämä saattaa tulla yllätyksenä meille vaatimattomille paikallisille, joiden ensimmäinen kysymys matkailijoille tuntuu olevan, että miksi ihmeessä tänne?! Eihän täällä ole mitään nähtävää. Couchsurfingin avulla olen nähnyt Helsinkiä ihan uusin silmin ja oppinut arvostamaan sen monipuolisuutta! 

Onko ongelmia syntynyt? Ei kertaakaan :) Kaikki vieraat ovat olleet erittäin hyväkäytöksisiä ja mukavia vieraita. Kerran olen joutunut pyytämään sohvalle jo mukavasti asettautunutta surffaria jättämään kengät eteiseen. Aina välillä unohtuu, että joillekin se voi olla outoa. Suurin osa tulee mukanaan koko arsenaali varusteita, eivätkä oleta olevansa hotellissa. Toki olen aina tarjonnut esimerkiksi pyyhkeitä käyttöön, ettei rinkkaan tarvitse sitten märkiä tunkea meiltä lähtiessä. Vaikka vieraat joutuvatkin nukkumaan sohvalla, olen silti aina pedannut sängyn. Rahaa hostina olemiseen ei tarvitse investoida yhtään sen enempää kuin haluaa. Matkaajat useimmiten tuovat omat eväät tai vaihtoehtoisesti tarjoutuvat kustantamaan oman osuutensa ruokakustannuksista. Olemme myös saaneet viskipulloa kiitokseksi ja kaikenlaista pientä kivaa muistoa. Monista olemme kuulleet myös jälkikäteen, eli aina kyseessä ei ole pelkkä yhden yön juttu :P


11/09/2015

Kyllä se siitä!


Taitaa olla harvassa ne reissut, jossa kaikki menisi niinkuin alunperin oli suunnitellut ja ongelmitta! Ei kuitenkaan kannata antaa pienten (tai isompien) takaiskujen pilata koko matkaa yrittäen itsepintaisesti pitää suunnitelmista kiinni. Niin kauan kun kellekään ei satu mitään vakavaa, rennolla asenteella saa ne huonotkin hetket muutettua voitoksi. Meidän viime kesän automatka Itä-Euroopassa oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta jälkikäteen muistot ovat pääosin hyviä ja kaikesta selvittiin. Tarkoitus oli siis ajaa Puolasta Slovakiaan, Unkariin, Serbiaan, Romaniaan, Moldovaan ja Ukrainaan. Loppujen lopuksi vaikka auto hajosi jo Budapestissa, ainoastaan Serbiaan emme päässeet ;)




Budapest on ainoa paikka, josta jäi vähän nihkeä kuva, sillä siellä koimme synkimmät hetket koko matkalla. Auto kirjaimellisesti hajosi käsiin keskellä hullua ukkosmyrskyä ja navigaattorikin reistaili, joten harhailimme epätoivoisesti kaduilla etsien lähintä bensa-asemaa. Saimme tilattua hinauksen korjaamolle, mutta kuinka ollakaan, lähin auki oleva korjaamo sunnuntaina löytyi 50 kilometrin päästä keskellä ei mitään. Kirjaimellisesti. Vietimme kyseisellä romupajalla 15 tuntia, josta osan nukuin korjaamon nuhjuisella ja tupakalta löyhkäävällä nahkasohvalla. Totesimme yön aikana, että taisimme tulla pahimpaan turistinkusetuspaikkaan ikinä, sillä paikalle hinattiin myös muita turistien autoja ja kukaan ei liikkunut sinä aikana mihinkään. Lopulta he väittivät, ettei auto ole korjattavissa ellei koko moottoria vaihtaisi mikä tuntui uskomattomalta, kun M kävi tarkastuttamassa auton ennen matkaa (oma auto alla siis, ei vuokra-auto). M päätti, että hän ei suostu pissittäväksi linssiin vaan soitti sedälleen Puolaan, jonka kaveri tuli hinurillaan hakemaan auton ja meidät Puolasta saakka takaisin Puolaan. Eli vaikka alkumatkan epäonni olikin todella nihkeä kokemus, niin ainakin jäi kerrottavaa tästäkin tapahtumasta :D

Emme masentuneet tästä, vaan auto jäi sedän hoteisiin Tarnowiin ja me lähdimme seuraavalla junalla Puolan rannikolle Gdyniaan tapaamaan herran muita sukulaisia ja nauttimaan lomailusta, kunnes auto olisi kunnossa. Viikon verran pääsimme M:n tädin herkkupatojen ääreen. Tädillä oli puutarha, josta löytyi lähestulkoon KAIKKEA. Oli muuten ihanaa käydä poimimassa suurin osa ruoka-aineksista suoraan pihalta. Kävin aika monesti marjaryöstöretkellä ;) Vierailimme myös edellisessä postauksessa mainitsemallani aavikolla M:n kahden serkkutytön kanssa. Viikon verran odottelimme auton korjausta ja pääsimme matkaan. Koska Budapestissä kävimme ja sieltä jäi ikävä fiilis, ajoimme suorinta tietä Romaniaan. 





Eihän matka Romaniaankaan täysin ongelmitta sujunut, sillä alussa takkuileva navigaattorimme johti meidät harjaan :D On mukavaa huomata auringon jo laskiessa ajelevansa jossain järjettömän pienellä hiekkatiellä, jossa pystyi ajamaan korkeintaan 20km/h tien huonon kunnon ja randomisti eteen rynnivien lammaslaumojen, peurojen ja kettujen takia. Onneksi 50 kilometria myöhemmin (jep...) pääsimme päällystetylle tielle ja olimme vihdoin vuoriston tuntumassa. Halusimme Romaniassa nähdä ehdottomasti luontoa, emmekä kaupunkia ja päätimme ajella sanahirviö Transfăgărășanin läpi. Tie nousee yli 2000 metrin korkeuteen kiemurtelevalla tiellä joka ole käytössä talviaikaan sen vaarallisuuden vuoksi. Vauhtia ei voi pitää, mutta ei näitä maisemia edes malttaisi posottaa läpi. Ihan mieletön reitti!

Olimme liikkeellä melko myöhään ja aika iski jälleen vastaan. Meillä ei ollut tälle osuudelle sohvapaikkaa Couchsurfingin kautta, emmekä olleet varanneet tai etsineet matkalle hotelleja/hostelleja valmiiksi. Aurinko alkoi jo laskea, joten leirintäalueen puuttuessa leiriydyimme paikalle, jossa oli muutama karavaanari pysähtyneenä. Huomasimme olevamme keskellä romanialaisten kiertolaisten leiriä ainoina turisteina :D Paikka ei tosiaan ollut mikään virallinen leirintäalue, mutta siellä selkeästi vietettiin useampiakin öitä. Meillä oli mukana vain oma hepponen teltta ja seuranamme oli paikallisten lisäksi myös kolme kulkukoiraa, jotka oli alussa vähän pelottavia rähistessään meille. Lopulta olimme kyllä todella iloisia niiden olemassaolosta, sillä....


Kuva on järkyttävän huono, mutta uskomatonta, että pimeässä sain edes jonkun todisteen taltioitua hiipparista! Yhtäkkiä alkaneen koirien räyhäämisen jälkeen yksi romanialaistyttö tuli kertomaan meille, että leirin ympärillä hääri karhu! Sydän kurkussa paineltiin teltasta ulos ja totta tosiaan 10 metrin päässä joessa kahlasi karhu! Se ei ollut aikuinen, kuulemma orpo. Koirat ajoivat sen tiehensä.

Tämän jälkeen pari nuorta romanialaista uskalsivat tulla tekemään tuttavuutta meidän nuotiolle (saimme puut vanhalta pariskunnalta kun yritimme aluksi märkiä risuja sytyttää :D). En ole koskaan nähnyt karhua luonnossa ja olihan se hurjaa. Yksi muisto taas lisää :) Tällainen reissailu ei toki sovi heikkohermoisille ja kieltämättä itselläkin meni unensaannissa melko pitkään kuunnellen jokaista rasahdusta teltan ulkopuolelta. Reissun aikana telttailimme yhteensä kolme kertaa, joista kaksi kertaa pystytimme telttamme vain jonnekin, kun ei riittänyt kärsivällisyys etsiä oikeaa leirintäaluetta.

Moldovassa kirjaimellisesti käväisimme ja totesimme, että NOPE ja ajoimme suoraan Ukrainaan pienempään ja tuntemattomampaan kaupunkiin nimeltä Chernivtsi. Suosittelen ehdottomasti käymään, mikäli autolla on liikkeellä, sillä Lviv oli sitävastoin suuri pettymys.. Sitten tulee kuitenkin paras neuvo. ÄLÄ MENE AUTOLLA UKRAINAAN. Tai Moldovaan. Se ei kannata. Se on hirveää. Oli suoranainen ihme, ettei automme hajonnut myös siellä. Enoni sanoikin jälkikäteen pisteliäästi, että miksi luulet rengaskorjaamojen olevan siellä joka nurkassa :D Jos navigaattorisi sanoo, että matkaa on kaksi tuntia, kerro se ainakin kolmella, niin päästään lähemmäs todellisuutta. Tiet ovat järkyttävässä kunnossa ja oli ihanaa kun edes kilometrin sai ajaa ilman pelkoa kuopista silloin tällöin.

Matkailu on ihanaa ja huonommatkin kokemukset yleensä antavat iloa tarinan muodossa myöhemmin :) 




06/09/2015

Yllättävä Puola

Tiesitkö, että Puola sijaitsee rannikolla? Jos tiesit ja tuhauttelet nokkaasi kun edes kehtaan kysellä tyhmiä, niin olet kuitenkin niitä harvoja, jotka osaavat määrittää tarkalleen missä Puola sijaitsee. Sen lisäksi, että Puola sijaitsee rannikolla, on ne rannat oikeasti upeita! Nyt tulee ehkä yllättävämpi kysymys. Tiesitkö, että Puolassa on aavikko? On siellä :D Kyseessä on itseasiassa liikkuvat dyynit rannikon tuntumassa ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Täällä saa hyvän jalkatreenin kun patikoi dyynien läpi. Pehmeässä hiekassa kävely on todella raskasta ja mulla ainakin oli pohkeet jumissa seuraavana päivänä.


Täällä tarpoessa ihmettelee, kuinka tämäkin alue on muodostunut ja mistä tämä ihana hienonhieno hiekka on alueelle kulkeutunut?? Upeat hiekkadyynit sijaitsevat Słowińskin kansallispuistossa ja me pääsimme paikalle autolla Gdyniasta helposti. Alue on hyvin merkitty eikä eksymisen vaaraa ollut. Reitti meni metsikön läpi dyyneille ja sieltä rannikolle. Kuumana päivänä suosittelen ottamaan aurinkorasvaa mukaan. Ja vettä!