Käärmeitä paratiisissa

Ymmärrän nyt kuinka ihmiset vain jumahtavat little corn islandille. Sinne on erittäin helppo jäädä pidemmäksikin aikaa ja jos huono onni ei olisi kohdannut meitä, olisimme mekin jääneet pidemmäksi aikaa. 

Vaikka saaren kiertelyyn ei saa paljoa aikaa kulumaan, on siellä muutakin tekemistä kuten sukeltamista, snorklaamista, kalastamista, ratsastusta ja kite surfingia. Itse kävimme snorklailemassa ja verrattuna Bocas del Toron retkeen, tämä oli ehdottomasti paras! Opas ui koko ajan meidän kanssa, eikä vain osoittanut paikkaa missä kannattaa uida. Näimme mm haita, erilaisia rauskuja, hummereita ja paljon upean värisiä kaloja. Hintaa retkellä oli 15 dollaria, eli huomattavasti vähemmän kuin Panamassa. Kyseessä oli kuumin ja aurinkoisin päivä koko viikosta ja vaikka käytimme suojakerrointa 60, tuli iho selästä aika araksi. Suosittelen siis paitaa mukaan, mikä monella olikin matkassa. Paitsi meillä tietysti...

Ostimme myös hieman epäonnisen kalareissun. Lähdimme yhdessä tanskalaisen Rasmuksen, Skyn ja kapteeni Willien kanssa kalastamaan virvelillä ja lopuksi olisi pitänyt vielä kokeilla bottom fishingiä, mutta kerkesimme loppujen lopuksi kalastaa puolisen tuntia kolmen tunnin sijaan. Aluksi olimme lähdössä klo 7 aikaan aamulla, kun vartin päästä moottori hajosi. Jouduimme huutamaan ja huitomaan itsellemme apua rannalta, jotta meidät saatiin hinattua takaisin rantaan. Jäimme rannalle odottelemaan, kunhan Willie saisi moottorin korjattua ja me jatkamaan kalastamista.

Pääsimme uudestaan matkaan 11 aikoihin, kun alkoi sataa. Virvelit veteen ja pöristimme läpi aaltojen. Myrsky alkoi yllättävän nopeasti. Sade piiskasi täysillä selkään ja aallot olivat melkoiset meidän pieneen purtiloon verrattuna. Pelastusliivejähän ei tietysti ollut mukana... Onneksi Skyn syöttiin viimehetkellä tarrasi melkoinen vonkale ja saaliiksemme jäi yksi iso barracuda. Siinä vaiheessa alkoi salamointi ja turvallisuusyistä jouduimme lähtemään kohti rantaa. Meidän puolelle saarta emme päässeet, koska aallot löivät liian korkeina. Satoi niin kovaa, että tuntui siltä kuin istuisi todella kivuliaan hierovan suihkun alta. Pääsimme rantaan litimärkinä, kylmettyneinä, mutta kokemusta ja yhtä kalaa rikkaampana! Saimme tietysti mutustaa illalliseksi pyydystämämme kalan.

Kahtena viimeisenä iltana iski lähtöpaniikki ja yritimme kaikkemme saadaksemme lisäpäiviä lomaamme. Katselimme lentojen hintoja ja mietimme vaihtavamme päiviä, sillä myös Skyn ystävä oli tehnyt päätöksen lentää Etelä-Amerikasta El Salvadoriin ja tulla meidän luokse Nicaraguaan. Päätimme jättää päätöksen viimeiseen iltaan ja kuinkas kävikään... Saaren narkki murtautui meidän bungalowiin yöllä meidän nukkuessamme ja pölli kaikki meidän massit. Aamulla herätessä ihmettelimme miksi meidän oven edessä oli tuoli ja peili. Siinä vaiheessa kun Sky kysyi olinko ottanut rahat pois lompsasta, epäilys heräsi välittömästi.

Kyseinen hemmo oli tuolin avulla tullut sivuikkunasta sisään, peilin avulla kyylännyt olimmeko nukkumassa ja sitten meidän rauhallisesti nukkuessa käynyt läpi laukun. Läppärit ja puhelimet ei kelvanneet, mutta kaikki käteinen thai bahteja lukuunottamatta kelpasi. Teki melkoisen loven meidän budjettiin, joten jouduimme lähtemään seuraavana päivänä. Elsalla on itseasiassa yövartija, joka ilmeisesti oli mukana jutussa. Elsa itse oli silmittömän raivoissaan tälle tyypille, sillä hän menetti meidän lisäksemme kolme muuta asiakasta. Rasmukselta oli myös pöllitty osa rahoista ja tapaamamme suomalaispariskunta päätti lähteä, koska eivät tunteneet oloa enää hyväksi saarella tapahtuneen jälkeen.

Kävimme vielä iltapäivällä big corn islandilla poliisilaitoksella, koska little cornilla sanottiin siellä tiedettävän asioista, mutta kävi ilmi ettei siellä kukaan ollut mitään tehnyt asian hyväksi vaikka kaikki tiesivät kuka oli asialla. Eilen saimme kuitenkin tiedon, että poliisin oli nähty taluttavan kyseistä hemmoa raudoissa laivaan big cornilla ja yövartija oli tosiaan mukana bisneksissä. Rahat oli ilmeisesti jo tuhlattu, mutta ainakin tyyppi saatiin pois saarelta, sillä kukaan ei pitänyt kyseisestä miehestä. Taustaa löytyy sen verran, että vankilassa on vietetty ainakin neljä vuotta ja velikin on ilmeisesti jonkin sortin raiskaaja. 

Little corn island oli ihana kokemus, lopun ikävästä episodista huolimatta. Mätämunia löytyy kaikkialta ja toivomme pääsevämme takaisin sinne jossain vaiheessa.

Hinnoista

Little Corn Island on low seasonina melko hiljainen paikka, mutta siitäkin huolimatta täällä on kohtuullisen kallista. Onneksi huoneiden hinnoista pystyy vähän tinkimään näinä aikoina vaikkakin kaikki hinnat tuntuivat muilla rannoilla olevan 35-75 dollaria yöltä.

Vesi on täällä kalleinta muihin paikkoihin verrattuna Nicaraguassa, joissakin paikoissa pyydetään 45-50 cordobaa isosta pullosta (yli 2 dollaria). Löysimme kuitenkin hyvän diilin katsoessamme paikallisten perään ja matkalla länsirannalta itäpuolelle on välissä paikka nimeltä "Anas", josta 3,79 litran pönikän noutaa itselleen 45 cordoballa.

Ruokakin on aika hintavaa, varsinkin länsirannan kalleimmissa ja parhaimmissa paikoissa. Laatu on sen sijaan parasta mitä olen reissussa saanut. Ruoka on lähes gourmeetasoista ja siihen nähden hinta on alhainen. Pääruoat Italialaisessa Desiderissä maksavat 8-20 dollaria. Kyseinen paikka on tähän mennessä paras ruokapaikka ja ruoat ovat todella laadukkaita ja palvelu pelaa. Ravintolassa on myös ilmainen wifi asiakkaille. Toinen hyvä paikka on Tranquilo, hieman desideriä halvempi, eri sapuskat, happy hour 17-19 (2 drinkkiä yhden hinnalla) ja päivittäin vaihtuva pääruoka. Tänään on tarjolla nacholautanen, joten pakko käydä tsekkaamassa.

Halvempiakin paikkoja toki löytyy, tänään kävimme "blue housessa" jossa aamiainen maksoi vain 3 dollaria sisältäen valitsemamme aamiaisen (vaihtoehtoina erilaisia omeletteja, pancake), pienen hedelmäsalaatin ja kahvin. Ihan ok ja parasta kaikessa, halpa. Nyt on pakko alkaa säästämään, sillä viimeiset kaksi iltaa menivät kalliisti nautiskellen Desiderin herkkuja!

Kannattaa raahata mukanaan jonkinlaista taskulamppu viritelmää, muuten täällä ei kyllä pysty liikkumaan auringonlaskun jälkeen. Minkäänlaista valaistusta ei ole länsipuolen pääkadun muutamaa lamppua lukuunottamatta. Pienistä puljuista saa kuitenkin ihan hyvän taskulampun 100 cordoballa jos ei sellainen ole matkassa. 

Robinson Crusoena vol 2

Saavuimme tänne varsin myrskyisästi, mutta itse saari on kuin pieni paratiisi. Saaren läpi kävelee noin 40 minuutissa ja rantaa löytyy kaikkialta. Siksi olikin aika ihmeellistä, että onnistuin eksymään jo ensimmäisenä päivänä yksinäni metikköön :D Meillä oli mukana pieni kartta jossa vähäiset tiet näkyivät. Osa teistä, varsinkin länsipuolella ovat hyviä ja helppo kävellä (pieniä tosin, turha kuvitella mitään autoteiden kaltaisia muodostelmia sillä täällä ei ole moottorilla kulkevia välineitä veneitä lukuunottamatta), mutta suurin osa on mutaisia pieniä polkuja.

Lähdimme kävelemään kohti pohjoisen rantoja, sillä halusimme käydä kurkkaamassa siellä suunnalla sijaitsevat hotellit. Oma pieni beach huttimme oli hyvä ja halpa, mutta ranta itäpuolella on tuulen vuoksi välillä heikohko. Pääsimme noin puoleen väliin, kun mutapolku alkoi ja Skyn flipflop heitti henkensä. Todella kuvottavaa ajatella kävelevänsä viidakossa paljain varpain, joten suostuttelin Skyn käymään vaihtamassa kunnon kengät jalkaan ja tapaisimme Derek's placessa. 

Jatkoin yksin matkaa mudassa liukastellen pienen kartan avulla, kun kuvittelin tulevani kartassa olevaan risteykseen ja käännyin oikealle. Loppujen lopuksi kävelin viidakossa aikamoisen matkan mielessäni pyörien uutiset, kuinka "suomalaisnainen raiskattiin ja paloiteltiin viidakossa" :D. Olin meinaan ennen lukenut, että corn islandeilla on ollut jonkinlaista huumekuljetusta ja sen takia myös väkivaltaisia kohtaamisia. Tällä hetkellä sitä on erittäin vaikea uskoa ja meno on leppoisinta ikinä. Yksin kuitenkaan mudassa tarpoessa alkoi kuitenkin vähän jännittää.

Pääsin loppujen lopuksi ulos metsästä rannikolle. Mielettömät rannat pohjoispuolella! Kävelin (väärään suuntaan tietysti) niin pitkään kunnes löysin resortin, joka ei ollut vielä valmis. Siellä ystävälliset miehet opastivat tämän eksyneen tytön oikeaan suuntaan. Kävelin rantaa pitkin niin en voinut eksyä. Aika epäuskoinen olo kävellä tyhjillä upeilla rannoilla yksin täysin pihalla siitä missä olin. Hetken kuvittelin olevani Robinson Crusoe, mutta löysin vihdoin Derek's placen jossa Sky oli jo odottelemassa huolissaan.

Emme kuitenkaan jääneet sinne, sillä matka sieltä joka kerta länsipuolelle olisi ollut niin pitkä ja 35 dollaria versus 15 dollaria yöltä oli aika ratkaiseva. Voin kyllä suositella paikkaa, todella upeat mökit, oma generaattori, ihana ranta ja wifi. Paikka myös järjestää sukellusta, joten lajia harrastaville helppo spotti! Hinnathan ovat kaikissa paikoissa täällä saarella samat, mutta tapaamamme suomalaispari kertoi, että dolphin divesta divemasterit saivat 10% alennusta. Saari on muutenkin ilmeisesti yksi halvimmista paikoista sukeltaa.

Lopulta vielä eksyimme uudestaan Skyn kanssa yrittäessämme löytää itsemme takaisin omalle rannallemme. Löysimme kuitenkin monen väärän polun jälkeen oikealle rantasuoralle paikallisen pikkupojan avulla joka oli metsästämässä lintuja ritsalla. Kuulemma hän ei ampunut nättejä lintuja, koska se oli parempi turisteille.

Tapasimme tosiaan kaikista paikoista tällä reissulla, täällä suomalaisia! Oli hassua huomata lentoja ostaessa lentokentältä, että tiskin takana oli kaksi rinkkaa joissa roikkui suomenlippu. En ollut tavannut vielä yhtään suomalaista reissussa, vaikka pyrähdimme costa ricassa ja viivyimme Panaman Bocas del Torossa. Meidän lisäksemmehän saarella ei muita turisteja paljoakaan ole, joten näinkin suuri suomalaisedustus on hämmentävää! 

Tutustuimme paremmin veneessä matkalla little corn islandille ja ainakin meillä on nyt todistajia siitä myrskystä jonka koimme yhdessä. Päädyimme vielä samaan paikkaan Elsa's placeen ja todella mukava puhua välillä Suomea drinkkien ja illallisen ääressä :D

Robinson Crusoena

Ometepe oli loppujen lopuksi hieman pettymys ja jälkikäteen harmittaa että vietimme siellä niinkin kauan aikaa. Ongelma kyseisessä paikassa on se, että paikasta toiseen pääseminen vaatii jonkinlaista kulkupeliä. Taksit ovat järjettömän hintaisia (20-30 dollaria oli paikka mikä hyvänsä), moottoripyörän vuokra 35 dollarista ylöspäin ja pyöräileminen on tuskaista mäkien vuoksi. Osassa paikassa taas tie oli lähinnä kivimäkeä, joten taluttamiseksihan se meni. Itse nähtävyydet olivat heikkoja ellei kiivennyt vuorelle (15 dollaria naama, mutta omat eväät ja kuljetus maksoi erikseen), eikä rannatkaan päätä huimanneet.

Olimme helpottuneita lähtiessämme, joskin mokasimme sen verran ettemme varanneet lentolippuja Corn Islandille etukäteen netistä, koska ajattelimme tehdä sen aamulla ennen lähtöä. No huono tuuri, sillä sähköt olivat aamulla poikki joten pakkaaminen oli haasteellista 4.40 aamulla pimeydessä sekä yllättäenkään internet ei toiminut. Toivoimme siis, että löytäisimme internetkahvilan Managuasta tai vaihtoehtoisesti viimeisenä oljenkortena saamme liput suoraan kentältä.

Lähdimme 5.30 aamulla bussilla Santa Cruzista. Busseja menee harvakseltaan, mutta ne ovat todella halpoja. Matka kesti melkein 1,5 tuntia Myogalpaan, josta lähti vene San Jorgeen. San Jorgesta pääsimme paikallisbussilla Managuaan noin kahdessa tunnissa. Meidät heitettiin ulos jossain terminaalin kohdalla ja jouduimme keskelle kaaosta. Se 10 minuuttia mitä kerkesimme Managuassa olemaan, oli tarpeeksi. Kamala paikka ja kaikki yrittää kusettaa minkä ehtii. Bussissa joku taksikuski väitti, että matka lentokentälle maksaisi 20 dollaria henkilö. Maksoimme loppujen lopuksi 120 cordobaa mikä oli about vajaa 6 dollaria kahdelta..

Emme siis löytäneet mitään internetiä, joten marssimme suoraan La Costenan tiskille. Lentolippujen ostaminen siis onnistuu lentokentältä, mutta paikkojen saaminen ei ollut varmaa. Koneet ovat 12 paikkaisia, mutta meillä kävi tuuri. Suoraa yhteyttä emme saaneet, joten jouduimme tekemään hullun kierroksen Managua-San Carlos-Bluefields-Corn Island, mutta ainakaan emme joutuneet yöpymään Managuassa. Menopaluu on halvempi ja kyseinen firma myy lippuja avoimella paluulla. Loistavaa palvelua. Menopaluu lento oli noin 160 dollarin luokkaa.

Lennot olivat huisin jänniä, sillä koneissa on tosiaan maksimissaan 12 ihmisen kapasiteetti+ lentäjät, todella pieni lentokone. Lievästi lentopelkoisena oli aika epäuskoinen olo, että kyseinen vekotin pysyisi edes ilmassa. Koneessa ei ollut minkäänlaista välitilaa matkustajien ja lentäjien välillä, olimme onnekaita sillä pääsimme ihan lentäjien taakse istumaan. Näimme koko ajan sääkartasta pilvet ja turbulenssivaaran jne. Toisaalta pelottavaa, koska kun näki lentäjien posottavan täysiä "punaista" päin, osasi odottaa kunnon jytyytystä. Pienessä koneessa jokainen töyssy tuntui huomattavasti pelottavammalta kuin isossa!

Pääsimme kuitenkin kolmen nousun ja kolmen laskun jälkeen ilmeisen turvallisesti Big Corn Islandille, vaikka eräs paikallinen saikin viimeisen lennon jälkeen paniikkikohtauksen. Kyseinen lento oli eniten töyssyinen näistä kolmesta ja itsekin tuli toivottua ettei rakkine putoaisi alas :D Pienellä koneella lennetään koko ajan pilvien seassa, ei niiden yllä. Toisaalta näimme ikkunasta upeasti (myös etuikkunasta) mm. upean sateenkaaren!! Mieletön kokemus.

Saavuimme Big Corn Islandille melkein tunnin myöhässä aikataulusta, joten olimme huolissamme ehdimmekö viimeiseen Pangaan (eli veneeseen) little corn islandille. Taksikuskimme (dollari naamalta satamaan) soitti kuskille, että odottaa meitä, joten ehdimme kuin ehdimmekin viimeiseen paattiin. Ilmeisesti ei kuitenkaan olisi kannattanut, sillä kyseinen reissu oli pelottavin ikinä elämässäni. Kyseinen Panga on siis noin 15 ihmistä vetävä vene jossa ei ole katosta, ainoastaan iso muovipressu sateen varalta. Me jouduimme myrskyn keskelle. Paikalliset kaksi rouvaa kirjaimellisesti rukoilivat "Thank the Lord, Thank the Jesus, Halleluja", yksi itki suoraa huutoa, kun laineet löi yli laidan ja salamoi. Itse keskityin pitämään täysin voimin kiinni pressun reunasta kun raivoava myrsky kiskoi sitä meidän päältä.

Kun pääsimme satamaan, meitä oli odottamassa joukko ihmisiä jotka taputtelivat selkään, että taisi olla melkoinen myrsky ja kaikki olivat peloissaan odottaneet meitä, koska vene oli myöhässä niin paljon. En ihmettele, koska välillä kuljimme veneellä todella hitaasti korkeiden aaltojen takia. Jälkikäteen kysellessä, jokainen veneessä olija oli miettinyt jonkinlaista pelastumisstragediaa mielessään pahimman aikana. Mikäli moottori olisi kuollut, olisi vene luultavasti kaatunut mikäli se olisi kääntynyt sivuttain.

Seuraavana päivänä oli sitäkin upeampaa herätä paratiisissa. Omassa beach hutissa, ranta parin metrin päässä ja riippumatot ripustettu palmujen väliin. Asetuimme saaren itäiselle puolelle Elsa's place nimiseen paikkaan. Low seasonin (ja koska muita ei paikassa ollut) maksamme paikasta vain 15 dollaria yöltä. Tämä on rauhallisempi puoli saarta, mutta myös tuulisempi. Kuumassa ilmastossa se ei toki haittaa. Sähköä on saatavilla vain rajoitetun ajan päivästä, mutta saarelta löytyy paikkoja joissa on oma generaattori ja ilmainen wifi asiakkaille.

Jatkanemme huomenna tarinaa kuvilla höystettynä, nyt keskitymme rommikolaan ja mojitoihin :P

Kuumotus

Eilinen meni laiskotellessa, syödessä ja nukkuessa. Tänään aamulla herätessä (myöhäisemmin kuin vielä kertaakaan tällä matkalla) iski syyllinen olo joutilaisuudesta ja vuokrasimme pyörät päiväksi. Olimme kuulleet, että vain 5 kilometrin päässä helppoa tietä pitkin päätyisi Ojo de Aqualle eli luonnon lähteelle. En ollut nähnyt siitä kuvia saati lukenut mitään ja kuulimme parilta travellaajalta sen olevan kiva ja virkistävä paikka.

En tiedä mitä odotin, jotain luonnollista lampea virkistävällä vedellä ja paria turistia. Pääsimme paikalle noin 25 minuutin polkemisen jälkeen ja noh.. Petyin aika pahasti. Kyseessä on uima-altaan näköiset rakennelmat joita ympäröi aurinkotuolit ja heti kun pääsimme pyörien selästä käteemme lykättiin paikan vieressä olevan ravintolan ruokalistat. Puhumattakaa paikallisten ja turistien määrästä. Ihan kuin olisi päätynyt jonkinlaiseen kylpyläkeskukseen kaikilla hienouksilla :D

Päädyimme kuitenkin dippaamaan itsemme lähdeveteen ja olihan se hurjan virkistävää. Ei liian kylmää, mutta todellakin piristävää tuskaisen kuuman pyöräretken jälkeen. Sisäänpääsymaksu oli 3 dollaria henkilöltä ja vilkaisin ruokalistoja niin oli kallista verrattuna muihin ravintoloihin täällä. Juomat olivat tosin kohtuuhintaisia, mutta jätimme väliin. En myöskään ottanut paikasta kuvia, ihan koska se oli sen verran masentavaa ja keskityin kuvaamaan tulivuori Concepcionia, joka oli vihdoin paljastanut huippunsa pilviverhosta. Aika kuumottavan jyrkän näköinen ja ollaan vakavasti harkittu sille kiipeämistä huomenna/ylihuomenna. Kiipesimme jo Sumatralle melkein kaksi kertaa korkeammalle tulivuorelle ja koska tiedämme sen olevan sairaan haastavaa, psyykkisesti on aika vaikea ryhtyä siihen uudestaan.

Ometepe on aika mielenkiintoinen paikka. Aivan kun oleskelisi yhdellä isolla maatilalla. Tiellä ja teiden vieressä kulkee vapaana koirat, kissat, kanat, hevoset, lampaat, vuohet ja aasit. Mitään eläimiä ei ole kytketty pihoille vaan kaikki kulkevat oman tahtonsa mukaan. Jotenkin hassua, mutta kaipa jokainen tietää omat lemmikkinsä ja kanojensa määrän täällä. Vähän ehkä tuntuu pahalta syödä kanaa, kun sellaiset tepastelee jalkojen juurella ravintolassa :D

Siinäpä tämän päivän asiat, loppupäivä menee jälleen varmaan riippumatossa ja illalla käymme varmaan nauttimassa drinkin tai kaksi little Morgan'sissa, joka on ehkä yksi tunnetuimpia backpacker mestoja täällä. Kävimme luuppaamassa huoneet sieltäkin, mutta kallista oli eikä lähellekään niin hyvät huoneet kuin Santa Cruzissa. Fiilis oli kuitenkin rento ja olemme tavanneet muutamat travellerit sieltä, joten aiomme käydä ihan hengailemassa siellä ja vaihtamassa kuulumisia. Suosittelen kuitenkin Santa Cruzia yöpymiseen, halvemmat huoneet ja mieletön kokki! Safka on täällä parasta mitä olen reissun aikana suuhuni laittanut.

Myrskyä tyynen edellä

Ometepe oli alusta alkaen sellainen must see stoppi, josta olimme kuulleet paljon, joten pakkohan sinne oli päästä! Periaatteessa kahdesta tulivuoresta muodostuva saari oli kuin suoraan fantasiatarinoista! Olimme San Carlosissa tosiaan vähän huonoon aikaan keskiviikkona ja seuraava laiva sinne lähtisi vasta perjantaina. Kävimme välissä El Castillossa ja vietimme kaksi yötä San Carlosissa. Nyt oli kuitenkin aika päästä jonnekin missä voisi viettää useammankin tovin!

Aluksi laivassa oleva ilmastointi oli pelastus, sillä päivä oli polttavan kuuma ja tietyllä ahdistavalla kosteudella höystetty. Lippujahan turisteille myydään ainoastaan ensimmäiseen luokkaan. En tiedä onko tässä kyseessä turvallisuus vai rahastus, mutta liput olivat todella halvat (161 cordobaa) joten sama se. Arvioitu saapumisaika Ometepeen on 23-01 yöllä eli melko myöhään. Emme olleet varanneet hotellia etukäteen, joten toivoimme, että löytäisimme tuurilla hyvän paikan ainakin ensimmäiseksi yöksi.

Iltaa kohden ilmastointi alkoi olla todella hyytävä. Olimme jo etsineet taustatietoa ja osasimme varautua kylmyyteen vaatteilla. Itselläni oli päällä loppujen lopuksi verkkarit (alla legginsit), t-paita, ohut huppari, neule ja otin torkut vielä kietoutuneena kahteen ohueeseen kaulahuiviin. Jouduimme myös keskelle ukkosmyräkkää, joka meni tosin nopeasti ohi. Plussana laivassa oli pitkät pehmustetut penkit jossa oli helppo ottaa torkut sillä meidän lisäksemme laivassa ei muita turisteja ollut :D

Saavuimme saarelle puoli yhden aikaan yöllä rättiväsyneenä. Satamassa odotti muutama toivorikas taksikuski odottamassa turisteja ja kaksi nuorta poikaa jotka olivat auttamassa eksyneitä turisteja. He lupasivat myös ajattaa meidät ilmaiseksi mikäli yöpyisimme Altagraciassa, jonne laivakin meidät toi. Halusimme kuitenkin suoraan jonnekin mukavampaan paikkaan ja maksoimme siitä 20 dollaria. Ongelma laivan saapumisessa noinkin myöhään oli se, että kaikki paikat olivat kiinni. Järjetöntä siihen nähden, että laiva San Carlosista Ometepeen lähti vain kahdesti viikossa. Tai sitten typerää, että miksi se lähtee ylipäätään niin myöhään.

Jouduimme kirjaimellisesti herättelemään hotellin/hostellinpitäjät ja pettymään useampaan kertaan kun huoneet olivat joko täynnä tai sitten kukaan ei herännyt. Loppujen lopuksi päädyimme Santa Cruziin, mutta tarjolla oli sille yölle vain dormeja, joten maksoimme dormista enemmän kuin privahuoneesta (8dollarii/hlö verraten 15 dollaria/huone). Tänään saimme kuitenkin siis privahuoneen ja olemme nauttineet päivästä lähinnä löhöämällä riippumatoissa. Myöhemmin jaksamme ehkä kävellä rannalle, mutta seikkailut jätetään huomiselle ja tuleville päiville.

Sivistyksen ulkopuolella

El Castilloon lähtee San Carlosista päivittäin useampikin vene, mutta 10.15 lähtee pikavene joka hurauttaa sinne vajaassa kahdessa tunnissa. Hinta oli 140 cordobaa henkilöltä. Matka oli melko hazardi, sillä kyseessä on vene jonka pinnalla pysyminen tuntui vaativan täydellistä tasapainoa. Aina kun porukkaa lappasi pois veneestä, piti vene tasapainottaa niin, että kummallakin puolella istui tasaisesti populaa tai muuten koko rötiskö kallistui toispuoleiseksi. Tosi mukavaa, varsinkin kun matka tehdään täyttä vauhtia kaasuttaen :D

Kylä on kaunis ja pieni. Nähtävää täällä riittää ehkä päiväksi, mutta paikan tunnelma ja ystävälliset ihmiset ovat ehdottomasti kohokohta. Yövyimme Hotel Tropicalissa. Tässä kohtaa pakko jo varoittaa huijausyrityksistä, sillä meille väitettiin, että hotellihuone on 25 dollaria, mutta kun halusimme maksaa paikallisella valuutalla, niin hinta oli yli 1000 cordobaa mikä on lähes tupla... Helppo höynäyttää turistia joka on sekaisin valuutoissa. Onneksi saimme kuitenkin laskurilla, paperilla ja kynällä selvitettyä oikean hinnan ja maksoimme siis vajaa 500 cordobaa yöstä.

Saarella ei muuten ole automaattia, pankkia, mahdollisuutta vaihtaa rahaa, eikä wifiä (mutta selvittiin!). Raflat menee kuulemma kiinni kaikki klo 21.00 ja isompia kauppoja ei ole. Ainoastaan pieniä kioskeja. Yhtä paikallista lukuunottamatta, kukaan ei puhu englantia. Rahattomuuden takia jouduimme tekemään päätöksen lähteä jo seuraavana päivänä, mutta loppujen lopuksi saarella ei paljoa nähtävää ole enempää kuin päiväksi ellei osta matkoja.

Suurin pettymys kylässä oli safka, etenkin viktoria hotellin edessä olevaa syöttölää kannattaa välttää. Ravintola oli muutenkin paikan turistisin, joten sekin nyt jo kertoo, että hinnat ovat korkealla. Laatu sen sijaan oli ihan täyttä kuraa, varsinkin kun mun annoksessa oli kylmää (varmaan jämiä) riisiä, Skylla kylmiä ranskiksia ja pari semikypsää porkkananpalaa. Ananasmehu maistui pelkälle vedelle ja jäljelle jäi nälkä ja paha mieli.

Jonkinlaista idylliä loi se, että pikkulapset leikkivät kylässä marmorikuulilla, epämääräisillä palloilla, kepeillä joiden päällä ratsastivat lasso heiluen. Kävimme illalla heittelemässä frisbeetä Skyn kanssa ja saimmekin aika ison yleisön ympärillemme :D Lopulta kaksi rohkaistunutta lasta tulivat heittelemään meidän kanssa ja olivat niin innoissaan, etteivät malttaneet päästää meitä nukkumaan.

Paluuveneet lähtevät päivittäin 5,6,7 aamulla ja 11.30 joka on pikavuoro. Myöhemminkin lähtisi veneitä, mutta suosittelen liikkumaan aikaisin, koska auringon laskettua on aika hazardia mennä veneellä sillä osassa paikkaa on todella kivikkoista ja veneellä mennää siksakkia. Ihan hermojen säästämiseksi siis päivällä liikkuminen on mukavaa.

San Carlosiin oli mukava palata tänään. Otimme saman hotellin kuin viimeksikin (Carelhys) ja onneksi saavuimme ajoissa, sillä täällä oli jonkinlainen festivaali käynnissä (Nicaraguan turisti instituutin järjestämä) ja hotellihuoneet oli melkein kaikki varattu! Todella mahtava päätös täällä lojumiselle, tanssiesitykset olivat todella värikkäitä ja iloisia, meidän lisäksemme tätä oli todistamassa vain kourallinen turisteja :D Jotenkin huvittavaa, vaikka tiesimmekin että Nicaragua on huomattavasti vähempi turistinen kuin Costa Rica. Sky myös nappasi itselleen t-paidan joita heiteltiin lavalta. Kätevää olla pisin koko väkijoukossa. Päädyimme myös ilmeisesti paikallisiin uutisiin, sillä meidän ympärillä pörräsi vähän väliä isompia kameroita.

Huomenna menemme laivalla Ometepeen ja riippuen vastaajasta tämä tulee kestämään 8-10 tuntia. Oh noes, mutta voittaa kyllä bussin mennen tullen! Ehkä vielä löydämme jostain halvan riippumaton jossa nukkua matkan ajan.

Otin muuteen ensimmäistä kertaa jesaria mukaan ja suosittelen kyllä lämpimästi jokaiselle sen mukaanottamista. Sillä on tähän mennessä korjattu repun olkaimet, yksi flipflop ja Skyn macbookin repsottavia kulmia. Ainakin näytämme budjettitravellaajilta, kun jesaria kiiltelee kaikkialla.

Zau.

Nicaragua, jes!

Huone hostellissa ei ollut halvimmasta päästä (35 dollaria), mutta sisälsi aamiaisen ja illastimme yhdessä Gabrielin ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Hän oli kokannut päivällä paikallista pöperöä, jota saimme ahtaa napaamme mielin määrin. Seuraavalla kerralla kuulemma meidän pitää ilmottaa tulostamme, että saamme muutakin kuin tähteitä.

Gabriel auttoi meitä myös löytämään keinon päästä Los Chilesin rajalle, sillä bussien metsästys ei ollut helppoa. Suora yhteys Los Chilesiin oli ainoastaan 5.30 aamulla ja seuraava 15.00 iltapäivällä, kun Los Chilesistä viimeinen vene lähti 15.30 ja raja menee kiinni. Saimme kuitenkin tietää, että mikäli otamme bussin Ciudad Quesadaan, sieltä lähtisi busseja Los Chilesiin tunnin välein. Gabriel kirjoitti meille lapun jolla löydämme oikeaan terminaaliin (600m Norte de la Iglesia de la Merced) taksilla. 

Meidät yritettiin vakuuttaa siitä, että raja on vaarallinen ja meidän kannattaisi ottaa bussi "normireittiä" niinkuin kaikki muutkin tekee. Rajanylitys veneellä oli kuitenkin liian jännittävä ajatus, että olisimme heittäneet sen mielestämme. Bussi lähti terminaalista aika tasan klo 9 aamulla ja enpä muistanut ottaa hintaa ylös, mutta taisi olla lähelle 1700colonaa per nuppi. Samaisella yhteydellä pääsee myös La Fortunaan mikäli mielii Arenalin ympäristöön.

Olimme Ciudad Quesadassa varttia vaille 12, vaikka matkan olisi pitänyt kestää 2 tuntia. Tie oli todella vuoristoinen, mukana oli rutkasti hernerokkasumua ja yksi onnettomuus tiellä. Meillä kävi munkki, sillä ehdimme kuitenkin 12.00 lähtevään bussiin. Bussi rajalle maksoi alle 5000 colonaa kahdelta ihmiseltä ja se maksetaan suoraan bussikuskille. Kyseiselle bussimatkalle suosittelen hyviä hermoja, koska paikallisbussina se pysähtyy joka hemmetin tuppukylässä moneen otteeseen. Auringon porottaessa ikkunasta ainoa helpotus on tuulenvire ja se loppuu joka kerta kun bussi pysähtyy.

Selvisimme kuitenkin perille ajoissa ja bussi pysähtyi heittämään ihmiset ulos keskellä katua. Pienen kyselytuokion jälkeen meidät opastettiin oikeaan suuntaan laivalle. Immigration on pelkkä pieni tönö, josta kävelimme aluksi ohi kunnes jälleen kerran paikalliset ystävälliset opastivat oikeaan suuntaan. laivalippu oli kahdelta noin 11000 colonaa ja sen lisäksi piti maksaa tullimaksu 3 dollaria per nenä.

Meidän lisäksemme rajaa oli ylittämässä vain muutama paikallinen ja yksi Kanadalaisturisti. Olimme lukeneet, että joessa asusti haita joten varpaat ja sormet kannattaisi pitää visusti veneen sisäpuolella. Ilmeisesti jossain päin jokea asustaa myös kaimaaneja. Ei huvittanut ottaa selvää ja jätin varpaiden uittamiset muualle. 20 minuutin jälkeen saavuimme alueelle jossa ei saanut kuvata ja 5 sotilasta tarkastivat kaikkien matkustajien laukut, pussit ja nyssäkät. Matka itsessään kesti vain kolme varttia ja voin sanoa, että huomattavasti mielekkäämpää kuin bussissa nököttäminen!

Saavuttuamme San Carlosiin kävimme läpi perus maahantulosetit jne. Nicaraguaan joutui kuitenkin maksamaan 12 dollaria naamalta maahan tulosta. Huomasimme kuitenkin heti kohta pienen ongelman. Kaupungista ei päässyt enää siihen aikaan mihinkään muualle kuin Managuaan sinä päivänä. Alunperin halusimme jatkaa suoraan veneelle Ometepeen, mutta San Carlosista lähtee veneet sinne ainoastaan tiistaina ja perjantaina kerran päivässä. Granadaankaan ei päässyt, joten päätimme lähteä käymään El Castillossa josta olimme kuulleet paljon hyvää. Vene lähtisi seuraavan kerran kuitenkin seuraavana aamuna joten jouduimme yöpymään San Carlosissa.

San Carlos oli yllättäen itseasiassa todella tunnelmallinen pikku kaupunki. Olimme lukeneet, että se on melkoinen läävä, mutta kumpikin meistä oli varsin vakuuttuneita paikasta. Ruoka oli halpaa paikallisessa, 140 cordobaa (6dollaria) kahdelta sisältäen aamiaisen, kahvin ja tuoremehun. Hostelli oli vähän ehkä Shining- materiaalia, mutta loppujen lopuksi päivän valossa siedettävä ja maksoi 15 dollaria yöltä (löytyy internet!). Kannattaa huomioida se, ettei koko kaupungissa saanut vettä hanasta kuin aamuisin! Eli suihkut jäi aamulle, vaikka Sky urheasti peseytyi sammiossa seisoneessa jääkylmässä vedessä :D Upea auringonlasku Nicarahua järvellä oli ehdoton plussa! San Carlosiin yöksi jääminen ei siis ole kauhean paha kohtalo. Karmeampaa olisi joutua tekemään 7 tunnin matka Managuaan järkyttävillä rotiskoilla, jotka olivat paikallisbusseja.