Sivut

30/09/2012

Ötökkäsuojapuku mulle kiitos!

Okei, päivän plussa:

Sky löysi kioskista meille Snickers- patukat! Mikä ihana tuttu makuelämys, joka räjäytti mun makunystyrät pöpelikköön ja oli fazerin sinisen sijasta ehkä toiseksi paras vaihtoehto! Ihana, ihana, ihana hetki imeskellä jääkaappikylmää suklaapatukkaa riippumatossa.

Päivän ISO miinus:

Mun kamojen seasta löytyi torakka. En voi edes kuvailla kuinka paljon mua oksetti kyseinen otus ja se oli pyörinyt ties kuinka kauan mun rojuissa! Jumaleissön! Ei sillä olennolla ole sitten mitään häpyä, kun kehtaa vetää nokosia mun yksityisten tavaroiden päällä, kuten esimerkiksi puhtaiden vaatteiden seassa. Itkupotkuhuutoraivari auttoi vaan sen verran, että se otuksen oksetus lähti kipittämään täysillä karkuun ja Skyn yritettyä pyydystää sitä vartin verran se saatiin ulos. Jesari pääsi jälleen hyvään käyttöön, sillä tiivistin oven alaosassa olevan raon. Mä en varmasti nuku tänä yönä silmäystäkään ja jos nukun niin näen unta torakka-armeijasta joka pesii mun vaatteissa/rinkassa.

HYI HITTO.

Kuumotus



Eilinen meni laiskotellessa, syödessä ja nukkuessa. Tänään aamulla herätessä (myöhäisemmin kuin vielä kertaakaan tällä matkalla) iski syyllinen olo joutilaisuudesta ja vuokrasimme pyörät päiväksi. Olimme kuulleet, että vain 5 kilometrin päässä helppoa tietä pitkin päätyisi Ojo de Aqualle eli luonnon lähteelle. En ollut nähnyt siitä kuvia saati lukenut mitään ja kuulimme parilta travellaajalta sen olevan kiva ja virkistävä paikka.

En tiedä mitä odotin, jotain luonnollista lampea virkistävällä vedellä ja paria turistia. Pääsimme paikalle noin 25 minuutin polkemisen jälkeen ja noh.. Petyin aika pahasti. Kyseessä on uima-altaan näköiset rakennelmat joita ympäröi aurinkotuolit ja heti kun pääsimme pyörien selästä käteemme lykättiin paikan vieressä olevan ravintolan ruokalistat. Puhumattakaa paikallisten ja turistien määrästä. Ihan kuin olisi päätynyt jonkinlaiseen kylpyläkeskukseen kaikilla hienouksilla :D

Päädyimme kuitenkin dippaamaan itsemme lähdeveteen ja olihan se hurjan virkistävää. Ei liian kylmää, mutta todellakin piristävää tuskaisen kuuman pyöräretken jälkeen. Sisäänpääsymaksu oli 3 dollaria henkilöltä ja vilkaisin ruokalistoja niin oli kallista verrattuna muihin ravintoloihin täällä. Juomat olivat tosin kohtuuhintaisia, mutta jätimme väliin. En myöskään ottanut paikasta kuvia, ihan koska se oli sen verran masentavaa ja keskityin kuvaamaan tulivuori Concepcionia, joka oli vihdoin paljastanut huippunsa pilviverhosta. Aika kuumottavan jyrkän näköinen ja ollaan vakavasti harkittu sille kiipeämistä huomenna/ylihuomenna. Kiipesimme jo Sumatralle melkein kaksi kertaa korkeammalle tulivuorelle ja koska tiedämme sen olevan sairaan haastavaa, psyykkisesti on aika vaikea ryhtyä siihen uudestaan.

Ometepe on aika mielenkiintoinen paikka. Aivan kun oleskelisi yhdellä isolla maatilalla. Tiellä ja teiden vieressä kulkee vapaana koirat, kissat, kanat, hevoset, lampaat, vuohet ja aasit. Mitään eläimiä ei ole kytketty pihoille vaan kaikki kulkevat oman tahtonsa mukaan. Jotenkin hassua, mutta kaipa jokainen tietää omat lemmikkinsä ja kanojensa määrän täällä. Vähän ehkä tuntuu pahalta syödä kanaa, kun sellaiset tepastelee jalkojen juurella ravintolassa :D

Siinäpä tämän päivän asiat, loppupäivä menee jälleen varmaan riippumatossa ja illalla käymme varmaan nauttimassa drinkin tai kaksi little Morgan'sissa, joka on ehkä yksi tunnetuimpia backpacker mestoja täällä. Kävimme luuppaamassa huoneet sieltäkin, mutta kallista oli eikä lähellekään niin hyvät huoneet kuin Santa Cruzissa. Fiilis oli kuitenkin rento ja olemme tavanneet muutamat travellerit sieltä, joten aiomme käydä ihan hengailemassa siellä ja vaihtamassa kuulumisia. Suosittelen kuitenkin Santa Cruzia yöpymiseen, halvemmat huoneet ja mieletön kokki! Safka on täällä parasta mitä olen reissun aikana suuhuni laittanut.

29/09/2012

Suklaaikävä

Reissaaminen on ihanaa, vapauttavaa ja sillä tavoin kokee jatkuvasti uusia asioita. Joskus kuitenkin kyllästyy joka päivä vaihtuviin maisemiin ja kaipais sitä jotain tuttua ja turvallista ympärillensä. Tänään erityisesti olisin voinut antaa vaikka oikean käteni fazerin sinisestä suklaalevystä. Sit sitä menee makeannälässä paikalliselle kioskille ja sieltä löytyy vain kummallisia pikkuruisia suklaakeksipussukoita jonka suklaa maistuu oudolle suussa ja epämääräisiä leivoksia. Mä haluan fazeria ja makuunin punaisia kirpeitä pääkalloja! Nyt heti!

Hiukan kotoisuuden tuntua tuo sentään se, että voidaan viettää ilta esimerkiksi leffoja tai sarjatuotantokausia katsellen. Eilinen 10 tunnin laivamatka pelastui muutaman tunnin tehismaratonilla ja kirjoittaessa valmiiksi blogia. Ah kuinka tekniikka on ihanaa. Mikäli läppäri ei olisi ollut mukana, olisimme joutuneet tyytymään espanjaksi dupattuihin kauhuelokuviin, joita tietysti huudatettiin tarpeeksi kovalla niin ettei nukkumisestakaan tullut mitään.

Reissussa todellakin rähjääntyy. Lähdimme reissuun 18. päivä ja tänään oli ensimmäinen kerta kuin saimme vaatteet pesuun. Enkä todellakaan ottanut ylimääräistä vaatetusta mukaan, joten ilman sukkia meni pari päivää ja alkkareita nyrkkipyykkäsin kuppasissa hotellihuoneiden käsienpesualtaissa shampoolla... Ei vain ole yksinkertaisesti ollut aikaa, koska tätä ennen olemme matkustaneet lähes joka päivä lukuunottamatta Bocas del toron kolmen päivän stoppia. Silloin rinkasta löytyi vielä muutama puhdas vaatekappale, joten tarvetta parin vaatteen pesulle ei ollut. Ja sitäpaitsi se oli kallista :D Mutta enivei, pienistä asioista muodostuu iso ilo, kuten rinkallisesta puhtaita vaatteita. En malta odottaa huomista!

Suihkussa käyminenkin on joskus aika extreme- laji, ainakin tällaiselle nössykälle joka rakastaa pitkiä kuumia suihkuja. Ne on vaihtuneet välillä pienellä paineella lirutteleviksi erittäin lyhyiksi ja välillä jääkylmiksi suihkuiksi. Näinkin hiostavalla ilmalla peseytymisen välttely kostautuu aika nopeasti, joten se on vain kestettävä. San Carlosissa taas vettä ei tullut illalla ollenkaan ja vessakin huuhdottiin käsipelillä heittämällä sammiosta vettä perään. 

Reissailun varjopuolia on jatkuva epätietoisuus, varsinkin kun matkustaa mentaliteetilla tulee mitä on tullakseen. Esimerkiksi hotellien kanssa ollaan päädytty etsimään huoneita vasta paikan päällä. Välillä saa siis könytä rinkka selässä pidemmänkin aikaa kyselemässä hotellien hintoja (tsiisus ovat muuttuneet parissa vuodessa mitä on suosituksia yrittänyt netistä katsella) tai kuten eilen, joutua pimeässä keskellä yötä herättelemään hotellinomistajia huonohkolla menestyksellä. Eikä edes puhuta siitä Sixaolan murjusta jossa oli torakoita ja maksoimme siitä enemmän kuin monesta todella kivoista huoneista. Vituttaa edelleen :D

Olisi myös kannattanut opetella joskus Espanjaa. Costa Ricassa ja Panaman turistirysissä englantia puhuttiin laajalti. Täällä Nicaraguassa elehdimme paljolti käsin ja yritämme heikolla espanjallamme pärjätä. Osaan sentään sanoa uno aqua grande por favor! Emme siis kuole janoon. Skylla on todella hyvä kielipää ja hän sentään osaa sanoa muutaman fraasin enemmän ja ymmärtääkin enemmän. Olen vaikuttunut ja kateellinen, tietysti ;) Joskus iskee myös todellinen blackout kun yritän ilmaista itseäni Skylle englanniksi eikä sekään onnistu, niin sitä kaipaisi jonkun jolle puhua puhtaasti ihanaista Suomen kieltä!

Koska reissaamisen pitää olla hauskaa, innostavaa ja rentouttavaa, aiomme tästä eteenpäin hidastaa tahtia huomattavasti. Vietämme täällä Ometepellä nyt fiiliksen mukaan vajaan viikon. Riippuen paljolti siitä kiipeämmekö jommalle kummalle näistä tulivuorista vai emmekö. Puhtaasti siitä syystä, että sen jälkeen emme varmaan pysty kävelemään pariin päivään mikäli se on yhtä rankkaa kuin viimeksi Sumatralla. Sen jälkeen siirrymme Granadan kautta Managuaan jossa toivottavasti emme joudu yöpymään ja lennälle big corn islandille. Siellä vietämme loppuajan biitsillä nautiskellen. Paluulento on 13. päivä Costa Ricasta, joten aikaa on vielä.

Zau

Myrskyä tyynen edellä





Ometepe oli alusta alkaen sellainen must see stoppi, josta olimme kuulleet paljon, joten pakkohan sinne oli päästä! Periaatteessa kahdesta tulivuoresta muodostuva saari oli kuin suoraan fantasiatarinoista! Olimme San Carlosissa tosiaan vähän huonoon aikaan keskiviikkona ja seuraava laiva sinne lähtisi vasta perjantaina. Kävimme välissä El Castillossa ja vietimme kaksi yötä San Carlosissa. Nyt oli kuitenkin aika päästä jonnekin missä voisi viettää useammankin tovin!

Aluksi laivassa oleva ilmastointi oli pelastus, sillä päivä oli polttavan kuuma ja tietyllä ahdistavalla kosteudella höystetty. Lippujahan turisteille myydään ainoastaan ensimmäiseen luokkaan. En tiedä onko tässä kyseessä turvallisuus vai rahastus, mutta liput olivat todella halvat (161 cordobaa) joten sama se. Arvioitu saapumisaika Ometepeen on 23-01 yöllä eli melko myöhään. Emme olleet varanneet hotellia etukäteen, joten toivoimme, että löytäisimme tuurilla hyvän paikan ainakin ensimmäiseksi yöksi.

Iltaa kohden ilmastointi alkoi olla todella hyytävä. Olimme jo etsineet taustatietoa ja osasimme varautua kylmyyteen vaatteilla. Itselläni oli päällä loppujen lopuksi verkkarit (alla legginsit), t-paita, ohut huppari, neule ja otin torkut vielä kietoutuneena kahteen ohueeseen kaulahuiviin. Jouduimme myös keskelle ukkosmyräkkää, joka meni tosin nopeasti ohi. Plussana laivassa oli pitkät pehmustetut penkit jossa oli helppo ottaa torkut sillä meidän lisäksemme laivassa ei muita turisteja ollut :D

Saavuimme saarelle puoli yhden aikaan yöllä rättiväsyneenä. Satamassa odotti muutama toivorikas taksikuski odottamassa turisteja ja kaksi nuorta poikaa jotka olivat auttamassa eksyneitä turisteja. He lupasivat myös ajattaa meidät ilmaiseksi mikäli yöpyisimme Altagraciassa, jonne laivakin meidät toi. Halusimme kuitenkin suoraan jonnekin mukavampaan paikkaan ja maksoimme siitä 20 dollaria. Ongelma laivan saapumisessa noinkin myöhään oli se, että kaikki paikat olivat kiinni. Järjetöntä siihen nähden, että laiva San Carlosista Ometepeen lähti vain kahdesti viikossa. Tai sitten typerää, että miksi se lähtee ylipäätään niin myöhään.

Jouduimme kirjaimellisesti herättelemään hotellin/hostellinpitäjät ja pettymään useampaan kertaan kun huoneet olivat joko täynnä tai sitten kukaan ei herännyt. Loppujen lopuksi päädyimme Santa Cruziin, mutta tarjolla oli sille yölle vain dormeja, joten maksoimme dormista enemmän kuin privahuoneesta (8dollarii/hlö verraten 15 dollaria/huone). Tänään saimme kuitenkin siis privahuoneen ja olemme nauttineet päivästä lähinnä löhöämällä riippumatoissa. Myöhemmin jaksamme ehkä kävellä rannalle, mutta seikkailut jätetään huomiselle ja tuleville päiville.

27/09/2012

Sivistyksen ulkopuolella



El Castilloon lähtee San Carlosista päivittäin useampikin vene, mutta 10.15 lähtee pikavene joka hurauttaa sinne vajaassa kahdessa tunnissa. Hinta oli 140 cordobaa henkilöltä. Matka oli melko hazardi, sillä kyseessä on vene jonka pinnalla pysyminen tuntui vaativan täydellistä tasapainoa. Aina kun porukkaa lappasi pois veneestä, piti vene tasapainottaa niin, että kummallakin puolella istui tasaisesti populaa tai muuten koko rötiskö kallistui toispuoleiseksi. Tosi mukavaa, varsinkin kun matka tehdään täyttä vauhtia kaasuttaen :D

Kylä on kaunis ja pieni. Nähtävää täällä riittää ehkä päiväksi, mutta paikan tunnelma ja ystävälliset ihmiset ovat ehdottomasti kohokohta. Yövyimme Hotel Tropicalissa. Tässä kohtaa pakko jo varoittaa huijausyrityksistä, sillä meille väitettiin, että hotellihuone on 25 dollaria, mutta kun halusimme maksaa paikallisella valuutalla, niin hinta oli yli 1000 cordobaa mikä on lähes tupla... Helppo höynäyttää turistia joka on sekaisin valuutoissa. Onneksi saimme kuitenkin laskurilla, paperilla ja kynällä selvitettyä oikean hinnan ja maksoimme siis vajaa 500 cordobaa yöstä.

Saarella ei muuten ole automaattia, pankkia, mahdollisuutta vaihtaa rahaa, eikä wifiä (mutta selvittiin!). Raflat menee kuulemma kiinni kaikki klo 21.00 ja isompia kauppoja ei ole. Ainoastaan pieniä kioskeja. Yhtä paikallista lukuunottamatta, kukaan ei puhu englantia. Rahattomuuden takia jouduimme tekemään päätöksen lähteä jo seuraavana päivänä, mutta loppujen lopuksi saarella ei paljoa nähtävää ole enempää kuin päiväksi ellei osta matkoja.

Suurin pettymys kylässä oli safka, etenkin viktoria hotellin edessä olevaa syöttölää kannattaa välttää. Ravintola oli muutenkin paikan turistisin, joten sekin nyt jo kertoo, että hinnat ovat korkealla. Laatu sen sijaan oli ihan täyttä kuraa, varsinkin kun mun annoksessa oli kylmää (varmaan jämiä) riisiä, Skylla kylmiä ranskiksia ja pari semikypsää porkkananpalaa. Ananasmehu maistui pelkälle vedelle ja jäljelle jäi nälkä ja paha mieli.

Jonkinlaista idylliä loi se, että pikkulapset leikkivät kylässä marmorikuulilla, epämääräisillä palloilla, kepeillä joiden päällä ratsastivat lasso heiluen. Kävimme illalla heittelemässä frisbeetä Skyn kanssa ja saimmekin aika ison yleisön ympärillemme :D Lopulta kaksi rohkaistunutta lasta tulivat heittelemään meidän kanssa ja olivat niin innoissaan, etteivät malttaneet päästää meitä nukkumaan.

Paluuveneet lähtevät päivittäin 5,6,7 aamulla ja 11.30 joka on pikavuoro. Myöhemminkin lähtisi veneitä, mutta suosittelen liikkumaan aikaisin, koska auringon laskettua on aika hazardia mennä veneellä sillä osassa paikkaa on todella kivikkoista ja veneellä mennää siksakkia. Ihan hermojen säästämiseksi siis päivällä liikkuminen on mukavaa.

San Carlosiin oli mukava palata tänään. Otimme saman hotellin kuin viimeksikin (Carelhys) ja onneksi saavuimme ajoissa, sillä täällä oli jonkinlainen festivaali käynnissä (Nicaraguan turisti instituutin järjestämä) ja hotellihuoneet oli melkein kaikki varattu! Todella mahtava päätös täällä lojumiselle, tanssiesitykset olivat todella värikkäitä ja iloisia, meidän lisäksemme tätä oli todistamassa vain kourallinen turisteja :D Jotenkin huvittavaa, vaikka tiesimmekin että Nicaragua on huomattavasti vähempi turistinen kuin Costa Rica. Sky myös nappasi itselleen t-paidan joita heiteltiin lavalta. Kätevää olla pisin koko väkijoukossa. Päädyimme myös ilmeisesti paikallisiin uutisiin, sillä meidän ympärillä pörräsi vähän väliä isompia kameroita.

Huomenna menemme laivalla Ometepeen ja riippuen vastaajasta tämä tulee kestämään 8-10 tuntia. Oh noes, mutta voittaa kyllä bussin mennen tullen! Ehkä vielä löydämme jostain halvan riippumaton jossa nukkua matkan ajan.

Otin muuteen ensimmäistä kertaa jesaria mukaan ja suosittelen kyllä lämpimästi jokaiselle sen mukaanottamista. Sillä on tähän mennessä korjattu repun olkaimet, yksi flipflop ja Skyn macbookin repsottavia kulmia. Ainakin näytämme budjettitravellaajilta, kun jesaria kiiltelee kaikkialla.

Zau.

Nicaragua, jes!




Huone hostellissa ei ollut halvimmasta päästä (35 dollaria), mutta sisälsi aamiaisen ja illastimme yhdessä Gabrielin ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Hän oli kokannut päivällä paikallista pöperöä, jota saimme ahtaa napaamme mielin määrin. Seuraavalla kerralla kuulemma meidän pitää ilmottaa tulostamme, että saamme muutakin kuin tähteitä.

Gabriel auttoi meitä myös löytämään keinon päästä Los Chilesin rajalle, sillä bussien metsästys ei ollut helppoa. Suora yhteys Los Chilesiin oli ainoastaan 5.30 aamulla ja seuraava 15.00 iltapäivällä, kun Los Chilesistä viimeinen vene lähti 15.30 ja raja menee kiinni. Saimme kuitenkin tietää, että mikäli otamme bussin Ciudad Quesadaan, sieltä lähtisi busseja Los Chilesiin tunnin välein. Gabriel kirjoitti meille lapun jolla löydämme oikeaan terminaaliin (600m Norte de la Iglesia de la Merced) taksilla. 

Meidät yritettiin vakuuttaa siitä, että raja on vaarallinen ja meidän kannattaisi ottaa bussi "normireittiä" niinkuin kaikki muutkin tekee. Rajanylitys veneellä oli kuitenkin liian jännittävä ajatus, että olisimme heittäneet sen mielestämme. Bussi lähti terminaalista aika tasan klo 9 aamulla ja enpä muistanut ottaa hintaa ylös, mutta taisi olla lähelle 1700colonaa per nuppi. Samaisella yhteydellä pääsee myös La Fortunaan mikäli mielii Arenalin ympäristöön.

Olimme Ciudad Quesadassa varttia vaille 12, vaikka matkan olisi pitänyt kestää 2 tuntia. Tie oli todella vuoristoinen, mukana oli rutkasti hernerokkasumua ja yksi onnettomuus tiellä. Meillä kävi munkki, sillä ehdimme kuitenkin 12.00 lähtevään bussiin. Bussi rajalle maksoi alle 5000 colonaa kahdelta ihmiseltä ja se maksetaan suoraan bussikuskille. Kyseiselle bussimatkalle suosittelen hyviä hermoja, koska paikallisbussina se pysähtyy joka hemmetin tuppukylässä moneen otteeseen. Auringon porottaessa ikkunasta ainoa helpotus on tuulenvire ja se loppuu joka kerta kun bussi pysähtyy.

Selvisimme kuitenkin perille ajoissa ja bussi pysähtyi heittämään ihmiset ulos keskellä katua. Pienen kyselytuokion jälkeen meidät opastettiin oikeaan suuntaan laivalle. Immigration on pelkkä pieni tönö, josta kävelimme aluksi ohi kunnes jälleen kerran paikalliset ystävälliset opastivat oikeaan suuntaan. laivalippu oli kahdelta noin 11000 colonaa ja sen lisäksi piti maksaa tullimaksu 3 dollaria per nenä.

Meidän lisäksemme rajaa oli ylittämässä vain muutama paikallinen ja yksi Kanadalaisturisti. Olimme lukeneet, että joessa asusti haita joten varpaat ja sormet kannattaisi pitää visusti veneen sisäpuolella. Ilmeisesti jossain päin jokea asustaa myös kaimaaneja. Ei huvittanut ottaa selvää ja jätin varpaiden uittamiset muualle. 20 minuutin jälkeen saavuimme alueelle jossa ei saanut kuvata ja 5 sotilasta tarkastivat kaikkien matkustajien laukut, pussit ja nyssäkät. Matka itsessään kesti vain kolme varttia ja voin sanoa, että huomattavasti mielekkäämpää kuin bussissa nököttäminen!

Saavuttuamme San Carlosiin kävimme läpi perus maahantulosetit jne. Nicaraguaan joutui kuitenkin maksamaan 12 dollaria naamalta maahan tulosta. Huomasimme kuitenkin heti kohta pienen ongelman. Kaupungista ei päässyt enää siihen aikaan mihinkään muualle kuin Managuaan sinä päivänä. Alunperin halusimme jatkaa suoraan veneelle Ometepeen, mutta San Carlosista lähtee veneet sinne ainoastaan tiistaina ja perjantaina kerran päivässä. Granadaankaan ei päässyt, joten päätimme lähteä käymään El Castillossa josta olimme kuulleet paljon hyvää. Vene lähtisi seuraavan kerran kuitenkin seuraavana aamuna joten jouduimme yöpymään San Carlosissa.

San Carlos oli yllättäen itseasiassa todella tunnelmallinen pikku kaupunki. Olimme lukeneet, että se on melkoinen läävä, mutta kumpikin meistä oli varsin vakuuttuneita paikasta. Ruoka oli halpaa paikallisessa, 140 cordobaa (6dollaria) kahdelta sisältäen aamiaisen, kahvin ja tuoremehun. Hostelli oli vähän ehkä Shining- materiaalia, mutta loppujen lopuksi päivän valossa siedettävä ja maksoi 15 dollaria yöltä (löytyy internet!). Kannattaa huomioida se, ettei koko kaupungissa saanut vettä hanasta kuin aamuisin! Eli suihkut jäi aamulle, vaikka Sky urheasti peseytyi sammiossa seisoneessa jääkylmässä vedessä :D Upea auringonlasku Nicarahua järvellä oli ehdoton plussa! San Carlosiin yöksi jääminen ei siis ole kauhean paha kohtalo. Karmeampaa olisi joutua tekemään 7 tunnin matka Managuaan järkyttävillä rotiskoilla, jotka olivat paikallisbusseja.

25/09/2012

Isla Colonilta San Joseen- Budjetilla


Valittiin juuri sopiva päivä jatkaa matkaa Bocasilta, sillä sää oli tähän mennessä huonoin koko reissun aikana. Muutoin teimme täysin saman reissun kun menomatkalla, lukuunottamatta sitä, että päätimme käyttää julkisia pöpöttimiä yksityisten sijaan. Viime kerralla maksoimme Guabitosta Almirantesiin 20 dollaria, joten teimme samalla vertailua. Sattumalta eräs paikallinen mies kuuli keskustelumme veneessä ja oli niin ystävällinen, että opasti meidät terminaaliin johon kävelee oikeasti kolmessa minuutissa. Ja sen matkan tähden tuputetaan taksia heti satamassa. Miekkonen sanoi, että häntä suorastaan vituttaa katsoa kun hölmöjä turisteja koijataan noinkin rajusti.

Matka paikallisella minibussilla Almirantesista Changuiolaan maksoi 1,45 dollaria per napa ja se oli täyteen ahdettu. Matkan varrelta mukaan noukittiin lisää porukkaa seisoskelemaan keskelle, joten ainakaan liian tilavaa ei ollut. Lisätunnelmaa loi letkeä musiikki, jonka tahdissa hytkyteltiin pomppuisella tiellä. Hauska kokemus ja hintavaksikaan ei voi haukkua. Matka kesti kokonaisuudessan vajaan tunnin.

Changuiolasta Guabitoon pääsi keltaisilla jaetuilla takseilla, jotka oli helppo löytää paikasta mihin minibussi jätti meidät. Taksi maksoi 1,5 dollaria naamalta ja kesti about 20 minuuttia päristellä rajalle. Yhteensä siis reissu kustansi kahdelta noin 6 dollaria, joten mikäli matkustatte pienellä porukalla/yksin, säästää reilusti (ainakin budjettitravellaajan mielestä). Kaiken lisäksi reissu ei vaatinut juuri mitään vaivaa, vaikka kuinka niin yritetään rajalla väittää. 

Lähdimme liikkeelle aikaisin, vähän jälkeen 8 aamulla, kun luulimme (olimme lukeneet jostain), että bussi San Joseen lähtisi 12 aikaan. Halusimme olla ajoissa San Josessa, jotta pääsisimme sieltä pois eikä meidän tarvitsisi yöpyä siellä, saati Sixaolassa. Kannattaa tosiaan varata aikaa, sillä rajalla hoitaessamme immigration asiat Panaman puolella, heidän systeeminsä kaatui ja jouduimme odottamaan melkein 45 minuuttia niiden korjaantumista.. Costa Ricassa ollaan myös tunnin verran jäljessä, joten bussiaikataulut menee sen, eikä Panaman mukaan.

Pääsimme Sixaolan bussiterminaaliin, jolloin tajusimme, että seuraava bussi San Joseen lähtisi vasta 15.00 (kello 11.15). Teimme pikaisen päätöksen ja ostimme bussilipun Limoniin (2500 colonaa/hlö), sillä busseja sinne lähti tunnin välein, seuraava klo 12. Parempi ottaa bussi sinne (3 tuntia), kuin kököttää Sixaolan murjulassa samaiset kolme tuntia. Kävimme vielä syömässä terminaalin viereisessä pienessä "kiskakahvilassa", josta saimme reissun ensimmäisen oikeasti halvan aterian (1500) joka oli ihan kelpo annos riisiä, papuja ja naudanlihaa hyvässä soossissa. Suosittelen. Eikä ainakaan vielä ole ruokamyrkytyksen oireita :D

Bussi oli Limonissa melkein tasan 15.00 ja yritimme aluksi löytää bussia Arenal tulivuoren läheisyyteen välttääksemme San Josen, mutta koska sellaista ei siellä ollut, ostimme liput (2759 colonaa/hlö) San Joseen klo 15.30. loppujen lopuksi säästimme hommassa aikaa, sillä Sixaolasta 15.00 lähtenyt bussi olisi ollut San Josessa noin 21.00 ja me olimme 18.45. 

Mikäli joku haluaa näin hankalaksi elämänsä tehdä, niin Limonissa on vähän hankalaa, sillä siellä pitää vaihtaa bussiterminaalia jos haluaa sieltä San Joseen. Meidän onneksemme olimme jo Sixaolassa tutustuneet italialaiseen Gabrieliin, joka espanjallaan löysi itsensä ja meidät oikeaan paikkaan. Nihkeää kuitenkin, että jouduimme silti jäämään San Joseen yöksi, sillä busseja ei lähtenyt enää niin myöhään siihen suuntaan mihin me halusimme. Sattumalta Gabrielin tyttöystävä omistaa täältä hostellin joten saimme sekä kyydin, että huoneen yöksi! Huomenna matka jatkuu kohti Nicaraguaa.

24/09/2012

Vinksvinks

Bocas del Toron tönöasumuksia
On aika pakata rinkka taas kokoon (miksi se on aina pakko räjäyttää ympäri hostellihuonettaaa?), muutama kommentti ja yhteenveto täällä pyörimisestä:

- Visa Electron toimii ja ei toimi. Perjantaina toimi, mutta sunnuntaina sitten ei maatti kuulemma sitä pysty lukemaan. Mastercard toimi kummallakin kerralla. Suosittelen dollareiden roudaamista mukaan jo muualta.
- Kauppoja on joka nurkassa, joten budjettimatkalainen voi kokkailla safkansa itse halvemmalla.
- Saarelta löytyy myös apteekki, posti, sairaala jne. Nykyään myös lentokenttä laiskoille (lennot Panama Citystä väliltä 80-120 dollaria, riippuen ilmeisesti ajankohdasta ja siitä ostaako piletit netistä tms.
- Colonilta on todella helppo päästä muille saarille, vaihtoehtoisesti suosittelen Bastimentosilla yöpymistä mikäli haluaa pois hulinasta.
- Hotellit/hostellit ovat melko kalliita, varaudu maksamaan dormista about 10 dollaria/yö tai 20-40dollaria privaattihuone. Voin suositella Hotel Hansia rantakadun varressa. Tilava privahuone 23-25 dollaria, lämmin vesi, wifi, yhteiskeittiö.

Tässä vielä nimimerkki Tiukun kommentti, josta saattaa olla hyötyä tänne pyrkiville travellereille:

"Ruoka Bocas del Torolla on tosiaan melko kallista: turistilisä kiinalaisten monopolisoimalla saarella. Muualla Panamassa elintarvikkeet sen sijaan ovat halpoja. 

Mutta löytyy Isla Colonilta pari halpaakin ruokapaikkaa. Pääkadun sivukadulla (Avenida Cental tai D?) on huomaamaton pikkuravintola, missä ateriat maksaa 4 USD. Samassa korttelissa pääkadulla on hieno ravintola terasseineen. 

Isla Colonillakin on aivan ihania rantoja, saaren pohjoispäässä. Merenkäynti siellä on vähäistä, joten rannoilla voi hyvin pulikoida. Jos oikein tykästyy Boca del Dragon rantoihin, sinne voi majoittuakin halpaan ja rauhalliseen majataloon. Ainoa miinus on ruokakaupan puute ja kalliit ravintolat.

Itse kävin tuolla samalla Bastimentosin rannalla (Lizard Beach). Se patikkamatka yli metsän ja kukkuloiden oli niin hirveä, etten halunnut palata samaa reittiä. Kävelin siis itään seuraavalle rannalle. Sekin matka oli melko hurja - lähinnä siksi, etten tiennyt etäisyyksistä mitään eikä reitin varrella näkynyt ristin sielua - mutta toisaalta jännä. Oli ihan Survivor-fiilis. Perillä odotti toinen maailma: luksusranta pakettimatkailijoineen. Ekat ihmiset joihin törmäsin puhuivat vielä suomea... Mutta suosittelen lämpimästi tätä saaren kiertomatkaa jalan. Jos olisin tullut veneellä suoraan luksusrannalle (Long Beach), olisin joutunut maksamaan pääsymaksun."


Suolaa haavoihin



Veneretket ovat täällä varmasti yksi parhaimmista tavoista viettää aikaa (ja rahaa), mikäli isla Colon alkaa tympiä. Niitä voi joko tehdä itsenäisesti venetakseilla tai vaihtoehtoisesti löytyy järjestettyjä kiertoreissuja esimerkiksi useamman saaren kautta biitsiltä biitsille. Valitsimme tälle päivälle Isla Zapatillaksen, jonka takia red frog beach jää nyt sitten käymättä. Toisaalta kuulimme myös, että kyseinen ranta on yleensä täynnä ihmisiä sen suosion vuoksi, joten kaukaisempi kohde oli ihan hyvä vaihtoehto.

Kyseessä oli enemmänkin snorklailuretki, joka kustansi 25 dollaria nassulta ja sen järjesti Jampan tours, joka löytyy rantakadulta. Lähtöaika oli aikaisin 9.30 aamulla. Lisäkustannuksia tulee vierailusta tällä saarella, ainakin mikäli saarivartija osuu juuri teidän kohdallenne. Lisämaksu on 10 dollaria ja perustellaan sillä, että se on luonnonsuojelualuetta.

Meidän lisäksemme veneessä oli israelilaispariskunta ja yksi kanadalainen mies, joten kohtuu kivalla pienellä porukalla liikuttiin. Matkan varrella pysähdyttiin pienellä saarella, jossa oli yksityismajoitusta ja ravintola, josta kuulemma voi tilata safkat silloin ja syödä sitten paluumatkalla. Haiskahti sen verran rahastukselta, että jätimme väliin. Hinnat olivat aika suolaiset, 9-20 dollaria per ateria. Israelilaiset olivat eilen olleet eri retkellä ja kuulemma oli kuskattu samaan paikkaan silloinkin. Jos jotain hyvää pitää saaresta sanoa, niin siellä oli suloisia papukaijoja vapaana lentelemässä.

Matka Zapatillakselle oli kohtuullisen pitkä ja perille päästyämme muutama muukin vene oli snorklauspaikalla. Olimme vähän myöhässä aikataulusta, sillä matkan varrella näimme delfiinejä! Normaalisti ne eivät sillä alueella polski, joten olimme todella onnekaita. Ankkuri pohjaan, maski silmille ja hyppy veneestä veteen. Korallit eivät olleet mitään järin ihmeellisiä, mutta kaloja oli paljon. Kannattaa huomioida, että joistakin kohdin vesi on todella matalaa koralleilla ja itse onnistuin polkaisemaan itselleni ikävän reef cutin pottuvarpaan viereen. Kirvelee muuten aivan sairaasti ja nyt vaan nahkapalat repsottaa, joten toivotaan ettei mokoma pääse tulehtumaaan.



Snorklailtuamme kolme varttia pyrähdimme pariksi tunniksi yhdelle näistä Zapatillaksen saarista. Mitään erikoista jännää siellä ei ollut, puuterinvalkoista hiekkaa ja kirkasta vettä lukuunottamatta. Iloksemme kuitenkin muutama pelikaani päätti tulla kalastelemaan veneiden suojassa piilottelevia sardiineja. Itse en paljoakaan pystynyt rannalla käppäilemään, sillä hiekka ja suolavesi tuntuivat aika ikäville haavoissa.

Palasimme takaisin samaiselle ravintolasaarelle, jotta oppaamme saivat syödyksi ja sen jälkeen uudestaan snorklailemaan läheiselle alueelle. Tämä oli kyllä lievä pettymys, koska oli niin syvää ettei nähnyt juuri mitään ja kaloja ollut nimeksikään. Ainoa hieno/karmiva juttu oli meduusat, joita bongasimme. Ensimmäinen oli pieni ja kuulemma polttava yksilö joten kiersimme sen kaukaa. Toinen olikin sitten iljettävämpi tapaus. Itse näin sen vain kohtuullisen etäisyyden päästä ja ehdin näkemään vain päänkokoisen varjon. Katsoin oikealle ja huomasin kaikkien muiden polskivan täysillä karkuun, joten paniikissa polskin perään :D En edes tajunnut mikä se oli, mutta kun joku iso tulee kohti ja muut lähtee karkuun, niin ei huvittanut ottaa selvää! Heh heh. 

Käväisimme myös laiskiaissaarella, joka oli lähinnä mangrove metikkö, jonne ei voinut jalkautua ja päädyimme pällistelemään laiskiaisia veneestä käsin. Tarkkasilmäinen bongasikin sieltä muutaman lehtien seasta, mutta kovin kaukana olivat.

Huomenna lähdemme kiitämään Bocasilta ja myös Panamasta kohti Nicaraguaa, jonne päätimme kuluttaa suurimman osan aikaamme. Pari päivää vierähtää matkustaessa, joten zau siihen asti!

22/09/2012

Laineilla keinui...



Heräsimme aamulla kuuden aikaan johonkin katolla tapahtuvaan epämääräiseen kolisteluun. Ilmeisesti siellä pyörii rottia, lepakoita tai jotain. No eipä haitannut, ainakaan ei nukuttu liian myöhään ja päätimme käydä kipaisemassa aamukahvit (normikahvi 85senttiä, latte 2 dollaria) takeawayna. Kokkailimme aamiaiseksi munakasta ja herkuttelimme eilen ostamallamme ananaksella. Suomessa tällaista herkkua ei viitsi edes ostaa, koska hinta on niin suolainen, mutta täällä sai kypsän ananaksen vajaalla kahdella dollarilla.

Vielä 9 aikaan näytti siltä, että alkaisi sataa, mutta olimme kuitenkin jo suunnitelleet häipyvämme tsekkailemaan lähisaaria. Valitsimme tälle päivälle Bastimentoksen ja pienen kyselypyrähdyksen jälkeen tajusimme, että hinnat on fiksattu jokaisessa venetaksifirmassa samaan 3 dollaria/suunta hintaan. Hinta riippuu saaresta ja sen etäisyydestä. Hyppäsimme purtiloon ja hurautimme bastimentokselle vartissa. 

Kävelimme hetken aikaa ympäriinsä luuppaamassa saaren tarjontaa. Yksi kauppa ainakin löytyi (yrittivät perhana kiskoa ylihintaa vedestä, tarkkana hintojen kanssa!), ravintoloita ja hotellitarjontaakin oli riittämiin. Itse kylä oli erittäin viehättävä erivärisine tönöineen ja paikalliset tervehtivät kohteliaasti. Emme nähneet kuin  pari turistia meidän lisäksi. Halusimme kuitenkin rannalle ja sen sijaan, että olisimme menneet venetaksilla lähimpään sellaiseen, kuulimme, että yhdelle niistä kävelisi noin 25 minuutissa. Kävelimme osoitettua polkua pitkin, joka johti vain hautausmaalle. Tultuamme alas eräs paikallinen kuitenkin sanoi, että reitti on oikea, joten kävelimme sitten hautojen läpi pientä polkua pitkin.

Reitti ei ole kauhean vaikea, mutta mutaan on syytä varautua. Tälläisellä lällärilänkkärillä pulssikin pääsi ihan nousemaan siinä taapertaessa ylämäkiä ja alamäkiä. Matkan varrella muuten varoiteltiin siitä, että alueella ei kannata liikkua yksin, pitää kallista tavaraa mukanaan, eikä kulkea pimeällä. Me emme kohdanneet mitään epäilyttävää, muutamia paikallisia tuli vastaan hevosten selässä. 




Pieni hikilenkki kuitenkin kannatti ja päädyimme lähes autiolle rannalle, jossa meidän lisäksi oli ainoastaan paikallinen perhe, jotka kaivelivat rapuja hiekasta. Aallot olivat kyllä intensiiviset, joten kauhean pitkälle ei uskaltanut polskia, koska kaikkialla varoiteltiin "tappaja-aalloista" jotka imaisevat helposti mukaansa. Ei olisi siis kiva joutua sellaisen uhriksi paikassa, jossa ei ole ketään pelastamassa. Paras neuvo virran viemäksi olevalle tuntui olevan, että älä taistele vastaan ja odota kunnes pääset lauhemmille vesille niin voit uida rantaan.

Heittelimme rannalla reilun tunnin verran frisbeetä, dippaamalla välillä itsemme ihanan viilentävään veteen. Vaikka olikin pilvistä, rusketuimme ja ainakin itse sain punaisen nenän. Olisi siis pitänyt olla aurinkorasvaa mukana. Pilvinen sää on petollinen. Paluumatka oli se sama 3 dollaria ja urheilujen jälkeen palasimme suoraan hotelliimme ottamaan päiväunet. Huomenna ehkä uusi saari ja uudet rannat, maanantaina ajattelimme ottaa hatkat täältä jonnekin muualle.

21/09/2012

Vihdoin perillä!



Aamulla häivyimme kuppasesta luukustamme asap eli 7 aikaan kuttuuntuneena hintatasosta noin ylipäätään. Ainoa hyvä puoli Sixoalassa yöpymisessä oli se, että rajalle käveli viidessä minuutissa. Rajamuodollisuudet hoitui nopsakasti pienen jonotuksen jälkeen. Homma toimi niin, että sillan alkupäässä hoidettiin maastapoistumisleimat passiin, jonka jälkeen käveltiin erittäin rähjäisen sillan yli Panaman puolelle. Tältä sillalta ajelee kuulemma rekat ynnämuut painavat ajoneuvot. Itse sai varoa ihmisen mentäviä aukkoja, ettei pudonnut alas. Jokainen lauta liikkui jalkojen alla epämukavasti ja mietin vaan milloin joku niistä lahoaa alta.

Panaman puolella iskettiin taas uudelle luukulle, jossa meidän piti antaa passit leimoja varten ja todistus maasta poistumiseksi. Mikäli sitä ei ole, bussilipun (ilmeisesti noin 14 dollaria) voi ostaa Costa Rican puolelta. Meillä kävi tuuri ja pitkän kyyläilyn jälkeen meidän lentoliput kelpasivat todisteeksi, vaikka niiden pitäisi olla nimenomaan Panamasta, eikä Costa Ricasta. Säästöä siis syntyi. Tämän jälkeen seuraavalle luukulle maksamaan tullille 3 dollaria per naamavärkki ja se oli sitten siinä. Viisumiahan maihin ei tarvita, joten se säästää aikaa ja massia.

Rajakaupungista pääsisi ilmeisesti bussillakin törkeän halpaan hintaan, mutta koska niitäkin olisi pitänyt odottaa määrittelemättömän ajan verran ja joutunut vaihtoja tekemään matkan varrella, päädyimme taksiin. Tunnin matka rajalta Almirantesiin maksoi kahdelta ihmiseltä 20 dollaria, varmasti pystyi vielä alemmaksikin tinkimään ja halvemmalla pääsee jos jakaa taksin vielä useamman kanssa. Me olimme ainoat turistit, joten eipä jaeltu mitään. Almirantesissa maksoimme venetaxin, joka oli 4dollaria suunta tai 7 dollaria menopaluu. Kannattaa siis ottaa menopaluu, sillä saarelta ei muulla tavalla pois pääse ja sen pystyy käyttämään milloin vain. Less pain and money.




Veneretki hoitui kolmessa vartissa, jonka jälkeen tuntui kuin olisi istunut päivän tuulettimen edessä. Kovaa siis mentiin pienellä vaappuvalla purrella, joka olisi varmaan uponnut mikäli joku olisi pieraissut. Onneksi turvallisuudesta huolehdittiin asianmukaisesti pelastusliivein. Maisemat olivat upeita ja rantaviivaa reunusti vieri vieressä pienet hökkelimäiset tönöt, osittain rannalla, osittain vedessä. Saavuimme Isla Colonille, joka on Bocas del Toron "pääsaari" ainakin turistimielessä. Täältä löytyy kaikkea, majoitusta, kauppoja, hotelleja, bileitä ynnämuuta. Bocasilta löytyy kuitenkin läheltä upeita pikkusaaria, joille pääsee veneillä muutamalla dollarilla milloin vain mikäli mielii upeille vähäturistisille rannoille ja elämysreissuille.

Isla Colon vaikuttaa letkeältä backpacker mestalta ja ajattelimmekin viihtyä täällä ainakin muutaman päivän. Hotellit/hostellit ovat melko kalliita, kahden hengen luukku tuntui olevan vähintään 20 dollaria ja suurin osa ilman lämmintä vettä. Yksinäisiä matkustajia dormit palvelevat halvemmalla. Päädyimme hotel Hansiin, jossa saimme ison ja viihtyisän huoneen omalla, lämpimällä suihkulla 25 dollarin hintaan. Huippujuttu on se, että mestassa on ilmainen wifi ja yhteiskeittiö, jossa voi itse kokkailla safkat. Lievää masennusta aiheutti meinaan myös se, että alunperin tulimme uskossa, että safkailu on todella halpaa. No näin ei ole, vaan ateriasta saa maksaa 5-10 dollaria per nuppi. Joten säästää pitää sitten vaikka aamiaisissa ja välipaloissa.

Tämä päivä meni akkuja lataillessa ja itse otin perus kuuden tunnin päikkärit vain herätäkseni syömään, kirjoittamaan kuulumiset ja olemaan valmis koisaamaan jälleen. Huomisesta eteenpäin käymme tutustumassa saaren kaukaisempiin osiin ehkäpä pyörällä ja muihin saariin venetaxilla. Itse ainakin haluaisin käydä red frog beachilla, jonka on sanottu olevan upea. Mikäli kyllästymme Coloniin, saatamme myös vaihtaa asuinpaikkaamme Isla Bastimentosille.

Yllättävää muuten, että täällä on vähemmän hyttysiä mitä olin odottanut. Positiivinen yllätys, sillä kumpikaan meistä ei ole mutustellut malarialääkkeitä, meillä ei ole hyttysmyrkkyä eikä hyttysverkkoa. Sky on myös jo kerran sairastanut denguen, joten eri kanta voisi olla hänelle kohtalokas. Ei kiva. Ilmasto on täällä todella miellyttävä varsinkin iltaisin, ei kuuma, mutta tarkenee teepparilla. Päivisin iskee kyllä välillä ihan hiki. Tällä hetkellä Tyynenmeren puoleisella Panamalla on ilmeisesti sadekausi pahimmillaan, mutta täällä karibian puolella kun sataa tasaisesti ympäri vuoden, löytyy myös aurinkoisia päiviä. Tänään tosin satoi kuin saavista kaatamalla pari tuntia ja salamoikin kivasti.

Siedätyshoitoa






Yksi yö Losissa ja sen jälkeen alkoi taas yksi eeppinen reppureissu, eli kohti Costa Ricaa. Meillä oli vain menoliput ostettuna Costa Ricaan, koska ajattelimme ostaa paluuliput Losiin vasta matkalla, riippuen maasta missä sillä hetkellä olimme. No tämähän osoittautui lentokentällä ongelmaksi, sillä siellä ei suostuttu tekemään check inniä ennen kuin meillä oli paluulippu CR:stä. Kuulemma muutoin saavat sakkoja Costa Rican suunnalla. Ei sillä, että kyseisellä lentoyhtiöllä ei ole näköjään mitään sitä vastaan, että myyvät netissä menolippuja ilman, että kertovat asiasta. Oma vika toki, kun ei otettu tästä selvää. Halvimmalla pääsee, jos netistä ostaa bussiliput maasta pois, mikäli ei halua määrittää paluu päivämäärää. Tämä koskee myös siis Panamaa, Nicaraguaa etc, ei ainoastaan Costa Ricaa.

Pääsimme semiturvallisesti Spirit Airlinesilla Losis Floridaan, mitä nyt penkit joilla meidän piti lentolippujen mukaan istua, olivat hajalla ja kaadettuna. Pääsimme niiden takaisiin penkkeihin ja rikkinäisistä penkeistä sai mukavasti jalkarahit. Floridassa kituuttelimme kentällä viisi tuntia ennen seuraavaa lentoa ja terminaali kolmonen oli kyllä yksi ankeimmista ikinä. Onneksi löysimme yhden pistokkeen piilotettuina penkkien taakse, jonka avulla kulutimme aikaa katsomalla leffaa. Muutamat muutkin nuoret travellerit huomasivat meidän onnekkuuden, ja jouduimme käyttämään konettamme samanaikaisesti puhelinlataamona :D Pakko vielä murmuttaa, sillä Spirit Airlines ei tarjoa koneilla minkäänlaista safkaa paitsi maksusta ja kentällä pöperöt on törkykalliita. Esimerkiksi yksi banaani oli melkein kaksi dollaria. Vitutti.

Lento Floridasta San Joseen kesti vain alle kolme tuntia ja tunnelma jo koneessa oli ihan erilainen, sillä paljolti porukka oli paikallista ja välillä tuntui kuin olisi ollut osa sirkusta. Osa nuorista dokaili suoraan pullosta tax freesta ostamiaan viskejä ynnämuuta litkuja ja espanjolaa raikas joka puolelta. San Josen lentokenttä oli pieni ja siisti, mutta ulkona sitten iski Aasiasta tuttu taksikuskihyökkäys. Joka puolelta yritettiin huudella minne ollaan menossa, taxitaxitaxi! Kun kyselimme bussia niin ei kuulemma ole olemassakaan. Yritimme päästä San Jose downtowniin, jonne oli noin puoli tuntia matkaa. Vihdoin ja viimein eräs kuskeista, ilmeisesti tajuttuaan ettei meistä saa päivän masseja, kertoi että bussille pitää vähän kiertää, mutta löytyy. Noin puoli tuntia odoteltuamme pääsimme paikallisbussin kyytiin ja maksoimme 2000 colonia kahdelta henkilöltä eli noin 3,6 erkkiä.

San Josesta otimme taksin Guapiles nimiseen bussiterminaaliin, lähinnä koska meillä ei ollut mitään hajua missä se oli ja ilman matkaoppaita ei meillä ollut edes karttaa. Oltiin ehkä myös vähän laiskoja. Matkaa oli vain noin 15 minuutin verran ja kustansi 3000 colonia. Ainakin tällä kertaa oli ihan taksimittari käytössä emmekä huomanneet ainakaan mitään epäilyttävää. Taksikuski oli mukava heppu joka puhua papatti espanjaa ja yritti samalla opettaa meitäkin. Terminaali oli helppo paikka asioida, löytyy safkamestoja ja  kauppoja joissa piipahtaa hakemassa evästä matkalle. Piljetit Sixoalaan maksoivat vajaa 6000 colonia per nuppi eli yhteensä kahdelta noin 20 erkkiä. Matkan kestoksi oli arvioitu 5,5-6 tuntia ja lähtöaika meillä klo 14.00. Mikäli haluaa (suosittelen), niin voi hypätä jo pois Puerto Viejossa, josta Sixoalaan oli vain about tunnin matka. Siellä näytti olevan enemmän ja parempaa hotellitarjontaa, kuin myös viihtyisämpää muutenkin.

Saavuimme Sixoalaan kahdeksan aikaan, jolloin oli jo pilkkopimeää. Olimme viimeiset matkustajat bussissa, loput turistit olivat jääneet Puerto Viejoon ja muihin kaupunkeihin, joten oli melko jäätävää hypätä bussista kaksisteen keskellä ei mitään- näköistä tuppukylää. Paikallisia oli jonkin verran liikkeellä, mutta sillä hetkellä halusi vaan päästä ihan mihin vaan, sisälle mielellään turvaan. Olimme bussimatkalla lainanneet eräältä super mukavalta vanhalta travelleripariskunnalta lonely planetia ja muutaman hostellin nimi oli kirjoitettuna puhelimeen. Jokainen sijaitsi jossain, ei mitään hajua missä, joten törmättyämme yhteen niistä tutuista nimistä (cabinas viajero) pistäydyimme sisään. Saimme huoneeksemme varmasti koko reissuhistoriani kuppasimmista huoneista ja siitä ilosta saimme pulittaa 10 dollaria per naama. Sängystä, jonka lakana oli joskus ollut joku sininen, repaleisine helmoineen, paskasimman näköiset tyynyliinat ikinä ja ikkunana reikä jota peitti lauta jos ei halunnut tulla hyttysten syötäväksi. Lisäksi vielä jaetut vessat ja kylppäri kylmällä vedellä. Oikeen herkkua.

Mä en ole yleensä mikään hienohelma, mutta sen jälkeen kun näin huoneen ulkopuolella torakan, vaadin että nukutaan valot auki (ainakin ymmärtääkseni alkavat ropistelemaan vasta pimeässä). Myös sängyllä möngersi joku pieni kuvottava ötökkä, joten levitin hostellilta saadut pyyhkeet sängyn päälle, nukuin vaatteet päällä, silmälaput silmillä ja erittäin huonosti :D Kuvat eivät edes valitettavasti tee oikeutta tälle ihanaiselle huoneelle, koska siitä ei näe kuinka iljettävät nuo petivaatteet oikeasti ovat.

Vinkkinä muuten rajalta Panamaan pyrkiville, busseja ei kulje la-su, joten mikäli niillä mielii Panamaan, kannattaa liikkeelle lähteä jo torstaina. Raja menee myös kiinni 17.00, mikä kannattaa huomioida Panaman ja Costa Rican aikaeronkin kanssa (tunti). Suosittelen myös komforttia kaipaavalle jäämään aikaisemmalla pysäkillä Puerto Viejossa, sillä siitä kulkee sitten useampikin bussi seuraavana päivänä rajalle...


19/09/2012

Arskaa, brunaa, energiaa!

Jännä miten aurinko vaikuttaa niin voimakkaasti vireystilaan. Aamulla heräsin virkeänä jo puoli kuuden aikaan, vaikka unta olin saanut alle viisi tuntia ja takana 27 tuntia unetonta aikaa lentokoneessa. Toisaalta aikaerollakin voi olla jotain tekemistä asian kanssa, mutta ihan sama kun kerran ei väsytä.

Lentokoneessa istuminen on pääasiassa vain sairaan tylsää, en osaa nukkua siellä ja kaiken lisäksi olen lievästi lentopelkoinen. Ensimmäinen lento Chicagoon meni vielä ihan hienosti, olin vain jännittynyt ja lentokonekin oli ihan jees (AA). Chicagossa jouduin kopelointitarkastukseen ja pyyhkäisytestiin, koska kieltäydyin bodyscannerista. Okei, ehkä vähän vainoharhaista, mutta tälleen sairaalareissujen jälkimainingeissa muhun on isketty ihan tarpeeks säteilyä röntgeneiden muodossa. Joten tottakai olin tosi epäilyttävä ja otettiin sivuun.

Toinen lento olikin sitten epämiellyttävämpi. Kone oli ehkä karsein ikinä vihertävine ja rätisevine putkitelkkareineen, ylitäyteen buukattu ja lentoemäntien yms riidellessä keskenään mun yliväsymys (24 tuntia hereillä) iski lievän paniikin. Ei ollut kivaa, mutta loppujen lopuksi pääsimme Losiin. Skyn ystävä nouti meidät kentältä ja saimme nukkua hänen ja hänen vaimonsa luona yön. Parhaat unet ikinä ja tänään meillä on koko päivä aikaa ottaa Losia vähän haltuun ennen kuin illalla lennämme Costa Rican suuntaan.

Ensimmäiset fiilikset Los Angelesista on lähinnä ihmettelyä, koska en ole käynyt aikaisemmin jenkeissä. Talot, lähiöt, kaupat jne näyttävät siltä miltä teeveessä. B ja hänen vaimonsa asuvat ihan lentokentän vieressä ja vietimmekin eilen tovin yöllä istuen heidän katollaan tsekkailemassa lentokoneita :D. Päivällä käymme pyörimässä vähän ympäriinsä ja jätämme illalla osan tavaroista tänne keventääksemme rinkkoja.

Mut tää lämpö, parasta!

Zau.

17/09/2012

Onks pakko jos ei haluu??

Viimeinen yö Suomessa ja iskee perinteinen "voiks tän vielä perua"- fiilis. Koko matkan odotusjännäri on hautautunut sen alle, että olenko tarpeeksi terve ja pysynkö terveenä. Lastasin äsken käsimatkatavaroihin muovikassillisen lääkkeitä. Huolestuttavaa, mutta määrää voin perustella tietysti matkan pituudella sikälimikäli niistä tulee kymysyksiä. Silti tällä hetkellä lievä masennus eikä oikein huvittaisi pakata rinkkaa loppuun. Se jää sitten huomisen ongelmaksi kiireessä pakata loppuun, niinkuin aina. Vaikka lento lähteekin vasta kahdelta päivällä, joudun heräämään jo viiden jälkeen kun yösairaanhoitajat tulevat iskemään viimeisen antilooppishotin suoneen. 

Mut hei, mä hankin tänään vakuutuksen ja sen mukaan porukat saa sitten 20 000 jos kuolo korjaa. Eipähän tule siis liian kalliiksi hautajaiset. Olen ajattelevainen lapsi ja otin sen yhtä pykälää kalliimman vakuutuksen. 

Ehkä vähän nolottaa myöntää, että mun rinkasta löytyy mm. kiharrinpuikko, yhdet korkkarit ja kuusi mekkoa... Puolustan itseäni sillä, että ollaan "tositravellauksen" jälkeen asettumassa Losiin, mutta hieman huvittavaa roudata tällaista roinaa pitkin viidakkoa. Toisaalta Skyn matkatavaroista löytyy käsipainot, painava hyppynaru ja pari kiloa proteiinijauhetta :D eeeh..

Ulkona sataa ropisee ja on luvattu jonkinlaista myrskyä yöksi. Loistava aika siis lähteä. 

Zau. 

15/09/2012

Aurinkoa suonensisäisesti, kiitos!

Ei varmaan vois olla enemmän masentunut, varsinkin kun jäljellä on enää 2 kokonaista päivää reissuun ja istun sohvalla kanyyli kädessä :D Tiistaina kohoaa peltilehmä kohti korkeuksia suuntanaan Los Angeles, mutta sitä ennen täällä kotona on kova kamppailu tervehtymisen toivossa. Sormet ja varpaat ristissä toivon, ettei tarvitse potea jossakin puoliviidakossa samaan aikaan dengue kuumeen ja malarian kanssa. Sky on jo kerran dengue kuumeen kärsinyt, joten hänen paranee vältellä uusia tartuntoja.

Tarkoituksena on siis lentää suoraan Los Angelesista Costa Ricaan, josta jatkamme matkaamme Nicaraguaan ja pyörähdämme ehkä Panamassakin. Itseasiassa turha sitä on sanoa minne menee, suunnitelmat muuttuvat kuitenkin matkan varrella kun paluulippua ei ole, ja aikataulukin venyy tarvittaessa. Jossain vaiheessa olis tarkoitus kyllä päästä takaisin Losiin, etsiä sieltä jonkinlainen kämppä ja sitä ennen bunkata vapaaehtoisten (eli ystäväparkojen) nurkissa. Työt olis myös ihan jees, ainakin Sky on kykenevä jopa laillisesti siellä työskentelemään. Oma kohtaloni on vielä avoin, yritän haistella itselleni mahdollisuuksia kevättä varten jolloin olisimme palaamassa Losiin.

Huomenna pitäisi luovuttaa kämppä, joten vissiin pitäisi siivota ja samalla pakata rinkka lähtökuosiin. Ikävä tulee varsinkin kahta karvakauhistusta, ei tosin niiden karvoja. Onneksi sisko on kuitenkin luvannut muistaa ripotella kupin pohjalle ruokaa aina sen kiiltäessä tyhjyyttään ja oman nenätuntemuksensa mukaan siivota namilaatikonkin. 

Osittain tästä tulee matkablogi, mutta osittain myös lievää päiväkirjan tynkää siitä kuinka lähdetään maailmalle ilman mitään varmuutta mistään (paitsi, että jouluna pääsee äidin lihapatojen ääreen). Ja ei, en ole rikas, joten lompakon pohjassa on reikä hyvinkin nopeasti ellei Losista löydy töitä ;) 

Tänään juuri eräs tuttuni Losista postasi facebookkiin seinälleni, että alappas tulla nauttimaan näistä 40 asteen lämmöistä. OI KYLLÄ KIITOS! Mulla vaan tennarinpohjat vilkkuu kun jätän tän harmaan, sateisen, kylmän ja iljettävästi talvelta haiskahtavan Suomen maan taakseni.

Zau.