Sivut

17/09/2012

Onks pakko jos ei haluu??

Viimeinen yö Suomessa ja iskee perinteinen "voiks tän vielä perua"- fiilis. Koko matkan odotusjännäri on hautautunut sen alle, että olenko tarpeeksi terve ja pysynkö terveenä. Lastasin äsken käsimatkatavaroihin muovikassillisen lääkkeitä. Huolestuttavaa, mutta määrää voin perustella tietysti matkan pituudella sikälimikäli niistä tulee kymysyksiä. Silti tällä hetkellä lievä masennus eikä oikein huvittaisi pakata rinkkaa loppuun. Se jää sitten huomisen ongelmaksi kiireessä pakata loppuun, niinkuin aina. Vaikka lento lähteekin vasta kahdelta päivällä, joudun heräämään jo viiden jälkeen kun yösairaanhoitajat tulevat iskemään viimeisen antilooppishotin suoneen. 

Mut hei, mä hankin tänään vakuutuksen ja sen mukaan porukat saa sitten 20 000 jos kuolo korjaa. Eipähän tule siis liian kalliiksi hautajaiset. Olen ajattelevainen lapsi ja otin sen yhtä pykälää kalliimman vakuutuksen. 

Ehkä vähän nolottaa myöntää, että mun rinkasta löytyy mm. kiharrinpuikko, yhdet korkkarit ja kuusi mekkoa... Puolustan itseäni sillä, että ollaan "tositravellauksen" jälkeen asettumassa Losiin, mutta hieman huvittavaa roudata tällaista roinaa pitkin viidakkoa. Toisaalta Skyn matkatavaroista löytyy käsipainot, painava hyppynaru ja pari kiloa proteiinijauhetta :D eeeh..

Ulkona sataa ropisee ja on luvattu jonkinlaista myrskyä yöksi. Loistava aika siis lähteä. 

Zau. 

No comments:

Post a Comment