Hymyjen maa

Kun Siem Reapin ja Phnom Penhin pölyt saa karistettua jaloistaan saattaa käydä niinkuin meille, nimittäin hämmästyä kuinka ihania ja vilpittömiä ihmisiä Kambodza on täynnä. Siem Reapista teimme reissun aluksi rannikolle, Otres 1:lle, josta löysimme kauan kaivattua lomafiilistä. Mitään autenttista kokemusta sieltä ei toki saa muusta kuin rantaelämästä, mutta viiden päivän rantatuolissa makoilu tuli niin tarpeeseen opiskelukiireiden keskelle. Rannikolle kannattaa suunnata siis rentoutumismielessä ja Otres 1 oli rantavaihtoehdoista meille hyvä, sillä se oli mukavan rauhallinen, mutta ei toisaalta aivan kuollut. Hinnat yllättivät meidän jälleen paikanpäällä, sillä rupuisinkin bungalow kylmällä suihkulla maksoi 15€/yö. Järkyttävän torakkaepisodin jälkeen päädyimme rannan dormiin, joka oli hintansa ja sijaintinsa vuoksi aika lailla täydellinen.

Reissun todelliset kohokohdat alkoivat vasta rantaelämän jälkeen, kun mietimme, että mihin ihmeeseen kulutamme vielä viisi päivää ennen paluuta Phnom Penhin suuntaan. Kuulimme myös vähän nihkeitä mielipiteitä Kampotin kaupungista, jota olimme miettineet etukäteen. Päätimme kuitenkin lähteä katsomaan tämän joenvarsikaupungin ja se oli paras päätös reissussa! Kampot osoittautui todella tunnelmalliseksi pieneksi kaupungiksi. Oli ihan käsittämätöntä kuinka pienet lapset ohi kulkiessaan tervehtivät iloisesti suupielet takaraivolle venyneinä. Toki paikasta löytyi turismin tuomia ravintoloita ja pikkukauppoja, mutta kovin vähän verrattuna muihin Aasian kaupunkeihin. 

Suosittelen Kampotia ehdottomasti useammaksi päiväksi! Sieltä kannattaa vuokrata mopo, kierrellä ihanissa pikku kylissä lähistöllä, tehdä retki läheiselle Bokor- vuorelle ja luonnonsuojelualueelle. Myös Kepin rantakaupunki on päiväretken päässä Kampotissa, jossa voi käydä haistelemassa ja maistelemassa kalatorin antimia ;). Kampotin keskustasta löytyy mielestäni Aasian paras tori! Toisin kuin monet muut Aasian torit, jotka ovat pitkälti turistien valtaamat, täällä kaikki paikalliset tekevät päivän ostokset. Me jopa kävimme syömässä aamupalaa torikeittiöstä ja uskallan kyllä suositella.

Bokor- vuoren reissu on mukava, sillä vuoren huipulle päristellessä löytyy myös matkan varrelta kivoja kuvauspaikkoja. Ensimmäinen yllätys oli aivan valtava Buddha patsas, joka yhtäkkiä putkahti mutkan takaa pilvistä. Paikalla oli paljon paikallisia koululaisia, jotka tulivat vain patsaan takia paikalle. Meni vain hetki niin meille tultiin juttelemaan ja pakko kyllä hämmästellä kuinka uskomattoman hyvin pienetkin lapset puhuivat englantia! 

Matkalla myös pääsee ihastelemaan vanhaa katolista kirkkoa, josta on lähinnä rauniot jäljellä. Löysimme myös muita raunioita, kun kiertelimme asfalttitien loputtua huipulla. Yksi asia kyllä kadutti jo siellä ylhäällä, nimittäin rannalta lähtiessä kuvittelimme olevamme jo tarpeeksi karaistuneita auringolle. Koko päivän retki vuorelle ei todellakaan antanut yhtään armoa vaan paloimme veljen kanssa kumpikin aika ikävästi reissun aikana :D Mulla paloi reidet ja veljen kädet oli aika lobsterimateriaalia loppureissun..

Vaikka kertomukseni Siem Reapista ja Angkor Watista olikin negatiivinen niin kokemukset ja muistot Kampotista ja lähiympäristöstä jätti kaipuun Kambodzaan. Onneksi tämä osuus jäi viimeisenä sokerina pohjalle :). Eksyimme muutamaankin kertaan mopoillessamme ympäri seutuja, mutta kertaakaan ei ollut turvaton olo kun hymyilevät ihmiset opastivat aina oikeaan suuntaan eksyneet matkalaiset :D 

Loppuun vielä fiilistelyä Kampotin lähistön kylistä ja "maaseudulta".

Kambodža= Angkor Wat?

Palataanpa hetkeksi pari kuukautta taaksepäin, sillä ehdin tässä joulun ja koulustressin välissä piipahtaa Kambodžassa veljeni kanssa. Emme suunnitelleet reissua sen kummemmin rajoittamaan menemistämme, mutta Angkor Watin halusimme nähdä ja kuluttaa osan reissusta rannalla makoillen. Pahoittelen jo nyt, että en hehkuta tätä massiivista temppelikompleksia vaikka eihän se ole Angkor Watin vika, että se on niin suosittu ja sen mukana tulevat kaikki ikävät lieveilmiöt.

Top 5 syytä miksi en pitänyt Angkor Watista

1. Minä ja tuhannet muut turistit

2. Selfiekepit

3. Hintataso

4. Jatkuva huijatuksi tuleminen

5. Tuputus

Näet sielusi silmin kuinka aurinko nousee upeasti temppelin takaa ja saat otettua tästä mielettömästä hetkestä rauhassa kuvia sydän pakahtuen. Todellisuudessa tappelet hyvästä spotista tuhansien turistien kanssa ja jokaisessa kuvassa jonka otat, on vähintään yksi selfiekeppi (joita sitten jälkikäsittelet, kun huomaat ettet saanut yhtään kuvaa ilman noita hiton keppejä!). Takanasi rääkyy yksi jos toinenkin toivorikas myyjä tuputtamassa kirjaa, kahvia, aamupalaa ja rihkamakoruja.

Kun pääset vihdoin kiertelemään temppeleitä saatat huomata, että rahasi ovat himoittua tavaraa. Mekin melkein pääsimme eroon parista ylimääräisestä dollarista, kun varomatta astuimme sivukujille. Kaksi miestä odottivat suitsuketikut kädessä patsaan vieressä ja tyrkkäsivät ne varomattomien käteen esittäen jonkinlaisen kiitosmantran jonka aikana taputtelivat patsaan mahaa. Itse olen aina mieltänyt tällaiset paikat "katsoa saa, mutta ei koskea"- paikoiksi ja voin kuvitella mitä noillekin patsaille tapahtuu kun tuhannet ihmiset hinkuttaa rasvaisilla käsillään niitä. Näin ollen kiitimme ja jätimme hieromiset väliin. Muilta huomasin näiden miesten vaativan tietysti heti tämän hienon esityksen jälkeen lahjoituksia.

Jossain vaiheessa kiersimme vähän epäsuositumpaa temppeliä, kun meidät johdateltiin metsään. Kylttejä joissa luki exit (tai joku muu poistumistietä vastaava) oli selvästi siirretty, mutta nuoret miekkoset "avuliaina" meitä kilttejä turisteja opasti salatemppelille. Seuraamme lyöttäytyi yksi näistä opastajista, joka hetken päästä alkoikin sepustaa pitämästään orpokodista ja pyytämään lahjoituksia. Emme meinanneet päästä hepusta mitenkään eroon ja annoimme hänelle dollarin, joka oli meidän ainoa pikkuraha. Se oli selvästi jotain muuta, kun hän toivoi, sillä naama oli sen verran norsunvehkeellä rahan saadessaan.

Selfiekepeistä pitää vielä purputtaa. Siis periaatteessa ymmärrän, mutta sitten toisaalta en. Useimmiten sen kepin päässä on käsittämättömän itsekäs ihminen. Muutamissa temppeleissä jouduin aasialaisten (okei, kiinalaisten..) tönimäksi, koska olin heidän selfieiden tiellään. Patsaiden päällä norkuttiin ja otettiin miljoona kuvaa eri kuvakulmista huomioimatta muita turisteja ja kunnioittamatta temppelialuetta lainkaan. Osan temppeleistä jätimme aika nopeasti väliin huomattuamme, ettei sinne väliin oikeasti mahtunut :D Etenkin hymynaama- temppeli oli nopeasti kierretty tämän vuoksi.

Hintataso. Olet ajatellut Kambodzan olevan yksi halvimmista paikoista matkustaa ja huomaat kuluttavasi viikkobudjetin kahdessa päivässä. Angkor Wat ja Siem Reap ovat kalliita. Angkor Watista maksankin mielelläni sille kuuluvan osuuden, mikäli rahani oikeasti menisi temppeleiden ylläpitoon. Lähteestä riippuen ainakin miljoonan ihmisen lippuvuosituloista Angkorin ylläpitoon menee kuitenkin noin 20 prosenttia. Surullista. Lippujen hinnan lisäksi "reissun" hintaa nostaa Siem Reapin kaupungin korkea hintataso ja pakolliset tuktuk- taksat. Me saimme Uuden Vuoden aikaan tingattua tuktukin 15e hintaan Angkor Wat kierrokselle, mutta yleinen hinta pyöri 20-30 eurossa päivä. Siem Reap itsessään on perus turistikaupunki, josta löytyy KFC, Hard Rock Cafe ja kaikki mukavuudet. Kertonee hinnoista..

Tuliko nyt kauhea lyttäys? Kirjoitin tämän ajatuksella niille, jotka haluavat kiertää kaikki "The Spotit" Aasiassa osana reppureissuaan ja kuvittelevansa näkevänsä Kambodzaa. He näkevät Angkor Watin. Toivottavasti he eivät tuomitse tämän upean maan ihmisiä, kulttuuria ja maata ylipäätään tämän käynnin perusteella, sillä minulla on niin paljon hyvää tästä maasta kerrottavana! Itse sain sen "ah, mikä elämys"- fiiliksen vasta poistuessani Siem Reapista. Hehkutuspostaus siis tulossa :D

Voiko matkustaa väärin?

Siro sanoo "Chill the fuck out!"

Olen kuullut monia syitä sille miksi ei voi matkustaa. Yksi selvä syy on ollut se, että ei ole sopivaa matkaseuraa. On toki eri asia saada houkuteltua joku mukaan parin päivän kaupunkilomalle, kuin kuukauden reppureissulle. Monet eivät koe yksin reissaamista edes vaihtoehtona. Yksin matkustaessa puuttuu se tuttu tuki ja turva, sekä myös se jonka kanssa jakaa ne upeat kokemukset sillä hetkellä kun ne tapahtuu. Toisaalta yksin matkustaessa saa ihan itse päättää mitä siellä matkallaan tekee ja tutustuu (ainakin omasta mielestäni) helpommin muihin ihmisiin. Puolensa siis kummassakin.

Olen matkaillut kovin vaihtelevassa seurassa. Olen käynyt matkalla oman perheen kanssa, koko suvun kanssa, pelkästään veljen kanssa, ystäväporukalla, poikaystävän kanssa ja sitten vielä yksin. Matkaseura ei ole oikeastaan koskaan ollut se ongelma, vaikka kaikilla on kovin eri tyyli matkustaa. Aina on tehty kompromisseja niin että kaikki ovat loppujen lopuksi tyytyväisiä.

Joillekin matkustaminen on vain tapa rentoutua vaikkapa laadukkaassa hotellissa, kun taas jotkut haluavat kiertää jokaisen karttaan merkityn nähtävyyden ja museon. Joillekin se on tapa yrittää soluttautua kantaväestön joukkoon ja jotkut taas panostavat shoppailuun. Mihin kategoriaan itse kuulun? Kierrän kaupat usein melko kaukaa ja saatan satunnaisesti tuoda yksittäisiä matkamuistoja. En siis ole se jonka seinät on täynnä matkamuistonaamioita tai jääkaappi täynnä pääkaupunkimagneetteja. Olen myös tehokkaasti vältellyt museoita (tosin British Museumissa vietin tuntikausia) ja nähtävyyksistäkin useimmiten kierrän ne mitkä ovat aina kutkuttanut mieltä. 

Ystäväni mainitsikin pari päivää sitten, että blogistani on kiva lukea matkajuttuja, jotka käsittelevät rennolla tavalla matkustamista, eikä niinkään erinäisten turistikohteiden listausta. Mielestäni nähtävyydet löytää helposti netistä ja kukaan tuskin saa tietää Colosseumista ensimmäistä kertaa elämässään juuri tästä blogista. Onhan siellä käytävä ja yllätyin jopa itsekin siitä fiiliksestä mikä tuli siellä käydessä. Ei Colosseumista voi kertoa vain sanoin ja liikaa nähtävyyksiä merkkaillessa check- listaan unohtuu oikeasti nähdä se paikka. Tärkein on se, että kokee. Oli se kokemus sitten joku turistien kansoittama paikka, sattumalta löydetyt tunnelmalliset sivukujat tai vaikka se, että eksyy jonnekin keskelle viidakkoa ja lopulta löytää takaisin ehjin nahoin. Oikeanlaisen matkustamisen sääntöjä ei ole.

Kaikesta tästä päästään asiasta kukkaruukkuun eli joulukuun loppuun jolloin lentokone singauttaa minut, M:n ja veljeni kohti Kambodžaa. Tämän hetkisistä suunnitelmista tiedossa on ainoastaan, että Angkor Watissa on käytävä (tai "ankkakorvat" niinkuin M sanoi :D), mutta muuten ollaan menossa flown mukana. Tiedän tosin entuudestaan, että M on varmasti suunnitellut puolet reissusta siinä välissä kun olen vasta alkanut funtsimaan, että ollaan tosiaan lähdössä.