14/07/2017

Millaista on asua Kroatiassa?



Muutin Zagrebiin toukokuun lopussa, M:n perässä joka muutti tänne huhtikuussa. En halunnut muuttaa tänne vailla töitä ja Kroatiassa työttömyys (etenkin nuorten aikuisten keskuudessa) on valitettavan yleistä. Töihin myös pääsee paremmin puskaradion kautta kuultujen vihjeiden perusteella ja niin lopulta kävi myös itsellenikin. Olin aivan varma, että en tule täältä saamaan töitä, kun sitten tilaisuus tuli M:n entisen työkaverin miehen kaverin kautta :D. En rehellisesti sanottuna puhkunut intoa muuttaessani toistamiseen kahden kuukauden sisällä uuteen maahan ja olimmekin jo aivan varmoja, että M tulee todennäköisemmin muuttamaan Varsovaan, kuin minä Zagrebiin. Täällä kuitenkin ollaan ja edelleen mietimme miten viihdymme.

Millaista täällä asuminen sitten on? Olemme kumpikin samaa mieltä siitä, että muuttaisimme takaisin Puolaan tai Suomeen heti jos tilaisuus antaisi myöten. On täällä kuitenkin myös paljon hyvää!

Plussat:

1. Täällä tulee käytyä enemmän "ulkona".
Lämpimät säät ja idylliset pienet kulmakuppilat houkuttelevat poikkeamaan yksille ja näin ollen tulee M:n kanssa käytyä helposti kerran tai kaksi ulkona yksillä. Kulmakuppiloilla ei tarkoiteta mitään Malminkartanon pubeja, vaan oikeasti kymmeniä pieniä ravintoloita kilometrin sisällä, joissa paikalliset viettävät iltaa tuttujen kanssa turisten. Helsingissä kävimme M:n kanssa ulkona erittäin harvoin, johtuen kalliista hinnoista ja viihtyisien paikkojen vähyydestä lähiympäristössä. Emmekä täälläkään asu keskustassa.

2. Paikalliset viinit!
Halvimmillaan pieni lasi viiniä irtoaa jo eurolla tai maksimissaan kahdella ja viinit ovat ihania!! Etenkin Istrian alueen valkoviineihin olen vallan ihastunut.

3. Ihanteellinen sijainti viikonloppureissuihin.
Meren rannalle kahdessa tunnissa. Sloveniaan kahdessa tunnissa. Italiaan kolmessa tunnissa ja Itävaltaan kolmessa tunnissa. Esimerkiksi. Siis ihan täydellistä tällaisille matkasieluille ^_^

4. Tuorekset
Hedelmät ja kasvikset! Siis ne jotka täällä kasvaa ihan lähipuissa. Oi niin toivoisin, etten olisi allerginen niin monelle hedelmälle ja marjalle. M herkuttelee kirsikat ja luumut suoraan puista ja itse herkuttelen mehevällä kesäkurpitsalla, munakoisolla, meloneilla ja makeilla tomaateilla. Kerta toisensa jälkeen hämmästyn, kun kävelen kaduilla ja ihmisten pihoilla kasvaa päärynät, persikat ja jopa kiivit :D. Enkä malta odottaa viikunakautta, olen aivan rakastunut viikunahilloon.

5. Sää
Okei, on myös samalla myönnettävä tämä miinukseksi. On tietysti ihanaa, että on lämmin ja Suomen "kesästä" nauttivat saattavatkin rutista mun valituksesta. Täällä on silti välillä aivan liian kuuma. Pahimmillaan 37 astetta, joka huokuu kivisiltä kaduilta ja  pakopaikkaa ei ole lähistöllä. Kuumuus täällä kaupungissa on jotain niin erilaista, kuin Aasiassa, jossa kosteus syö pahimman tukaluuden ja siellä olen tottunut pakenemaan rannalle vilvoittelemaan. Paikallisetkin katoavat rannikolle Zagrebista ja kaupunki onkin lähinnä turistien asuttama kesäisin. En valita liikaa, sillä kyllä tämä kylmyyden kuitenkin voittaa. On vain ikävä sitä tunnetta, kun avaa ikkunan illalla ja voisi vetää raikasta viileää ilmaa keuhkoihinsa.

Siinä oli top 5 lempisyyt asua täällä. Seuraavaksi listaankin ne syyt, mitkä ajaa täältä pois. Täällä asuminen on vähän kuin olisi jatkuvasti lomalla, mutta kuitenkin käymme töissä ja yritämme elää niinkuin elimme Suomessakin. Katsotaan kauanko täällä viihdymme :)

No comments:

Post a Comment