30/10/2012

Omnomnom

Pakkasimme pikkureppumme ja muutimme Duncanin luokse neljäksi yöksi antaakseemme tilaa Mintylle. Pieni yksiö ei ehkä ole optimaalisin paikka kolmelle ihmiselle, mutta iso studioasunto sen sijaan on! Duncan ja hänen tyttöystävänsä Sergia antavat meidän asustaa heidän studiotiloissaan muutaman yön viikossa ja vastapalveluksena Sky on joutunut tekemään paljon hommia tietokoneen parissa.

Itse olen lähinnä tylsistynyt kuoliaaksi, lukuunottamatta sitä hetkeä kun mut pakotettiin tankotanssitunnille.. Arvasin! Voin kertoa, että se oli ihan kamalaa ja tunsin oloni erittäin epäseksikkääksi. Kyse oli aloittelijoiden tunnista, mikä valitettavasti tarkoitti mun kohdalla sitä, että olin ainoa ensimmäistä kertaa tunnilla. Tanssijataustaa ei löydy ja pienenä mut laitettiin pelaamaan jalkapalloa ja vähän vanhempana pistettiin karatetunneille. Kauhean viehkoa neitiä ei tangolla siis nähty...

Tänään aamulla herätessä mun pahin painajainen toteutui, sillä Sergia kysäisi huolettomasti, että millonkos mä tuun seuraavalle tunnille. Kilttinä tyttönä vastasin, että sitten kun pystyn taas kävelemään (ai vähänkö oon jumissa...). Huono vastaus ja nyt mulle on järjestetty torstain tunnille paikka. Jos mä vaikka vahingossa murtaisin mun jalan tai jotain? Sky nauttii tilanteesta täysin, tosin sen ymmärrykseen ei valitettavasti mahdu ettei musta tule tankotanssijaa tunnissa, eikä varmasti ikinä tulekaan.

Sijaitsemme aika kaukana kaikistä häppeningeistä, mutta puolessa tunnissa kävelee yhteen Losin suurimpaan ostoskeskukseen. Sinne pystyy eksyttäytymään niin, että saa kulutettua aikaa mukavasti miesten nörttipörnoillessa koneillansa. Kävimmekin eilen jo toistamiseen ystäväni Jeremyn kanssa syömässä aivan ihanassa Japanilaisessa bbq paikassa. Safka on niin suussasulavan hyvää, että meinaa lähteä taju. Hauskan lisän paikkaan tuo se, että kypsennämme itse lihat nenän edessä olevassa grillissä, joka on upotettu pöytään. Jeremy esitteli mulle myös maailman parhaat cupcaket. Crumbs, veit mun sydämeni! Ens kerralla otan kuvan näistä ihanuuksista, sillä nyt tyydyin ahmimaan omani nanosekunnissa.

Pikku hiljaa LA tulee tutuksi ja arvostan varsinkin paikan ruokatarjontaa. Ahmatille ihan loistava paikka ja Jeremy lupasin lähettää mulle "to eat"- listan, joka pitää käydä tietysti läpi ennen kun palaamme hetkeksi Suomeen joulun alla. Mun "to do"- listalta löytyy edelleenkin jonkinlaisten töiden hankkiminen, joka ei ole yhtään niin iisipiisiä kuin syöminen... Yritän ajatella positiivisesti ja sitä ennen nautiskella vapaudesta :D

25/10/2012

Lällällätinää!



Mun pitää yrittää kunnostautua kuvien ottamisessa, koska olen ollut auttamattoman laiska. Pelkkää lätinää ei varmasti kukaan jaksa seurata, joten vannon kautta kiven ja kannon, että sanani syön ja kirjoittelen blogin täyteen moskaa. Siitäkin huolimatta saastaan tällä "me käytiin walk of fame!!!"- kuvalla. Olkaatten hyvä.

Viikko on kulunut lähinnä töitä metsästäessä, eli koneella napottaen. Olemme yrittäneet päästää Mintyä helpommalla ja roudanneet läppärimme aamupäivisin muualle, jottei pienessä luukussa ala liikaa ahdistaa. Eilen lähdimme Beverly Hillsiin ja istahdimme kolmeksi tunniksi Saddle Ranchiin, joka on erittäin tunnettu syöttölä Sunset stripillä. Kyseisessä ravintolassa voi uskaliaat kokeilla myös bullridingia, niin kuin Miranda Sinkkuelämää- sarjassa :D

Hollywood boulevardilla pääsimme myös todistamaan nyrkkitappelua. Suomalaiset eivät siis ole ainoita sekopäitä, jotka rellestävät kadulla lasolipäissään. Kaiken huipuksi jengiä kerääntyi ympärille kuvaamaan tätä tapahtumaa. Eipä voi muuta sanoa, kuin just joo.. Itse kiersimme tilanteen kaukaa, mutta onneksi myös poliisi oli paikalla nopeasti joten no worries! Katua muuten oltiin juuri sulkemassa autoilta ja teitä aitaamassa. Myöhemmin olisi luvassa Cloud Atlaksen Hollywood Premiere, joten julkimonnälkäisiä ihmisiä palloili Kiinalaisen teatterin ympärillä tuhatmäärin kamerat kädessä. Itse emme jääneet odottelemaan thö julkkiksia, vaan lähdimme sompailemaan kotiin.

Ehdin jo ilahtua kohtuullisen hyvin toimivasta julkisesta liikenteestä, kunnes tittidii, ei mennytkään kaikki niinkun strömsössä. Olimme ottaneet bussinumero kakkosen suoraan täältä brentwoodista sunset boulevardille. Takaisin päästäkseen piti käyttää samaa linjaa. Ainakin teoriassa. Hyppäsimme ensimmäiseen numero kakkoseen, joka heitti meidät ulos sunset stripin lopussa. Oli kuulemma shortline. Aha. Palasimme pysäkin taaksepäin ja nappasimme seuraavan kakkosen. Pääsimme westwoodiin, kunnes meidät taas dumpattiin. Jälleen pyysimme neuvoja, joten sompailimme pimeässä niiden mukaisesti kolmannelle kakkoselle jolla päästiin kotiin. Jee! Meni 2 tuntia. 

Tänään nautiskelimme jälleen työskentelystä Coffee Beanissa. Tosin juuri kun luulee voivansa omistaa aikansa esimerkiksi blogin kirjoittamiseen, joku utelias jenkki haluaa kuulla elämäntarinamme ja aika kuluu humpsahtaen niin, että kahden tunnin nettiaika on umpeutunut. Uutta kahvia ei raaski sentään ostaa.

Priva-aika on kortilla, mutta tänään Minty sai jonkinlaisen duunihommelin ja oli poissa jopa kolme tuntia! AH! Parisuhde aikaa! Tarkoittaen siis sitä, että Sky värjää mun hiukset, katsellaan tehiksen tuotantokausia ja kuunnellaan musiikkia kovalla :D

Huomenna on säätämispäivä. Nähdään Jeremy ja luultavasti tehdään jotain mielenkiintoisempaa kuin istutaan altaan reunalla. Illalla luultavasti "muutamme" Skyn toisen ystävän, Duncanin ja hänen vaimonsa, luokse viikonlopuksi. He omistavat ison studiokämpän jossakin päin Woodland Hillsiä. Duncanin vaimo on pole fitness tanssin ammattilainen, joten katsotaan saadaanko mutkin tarttumaan tankoon ;). Joka tapauksessa mukava päästä pois välillä täältä pienestä yksiöstä ja antaa Mintyllekin omaa rauhaa. Oman tilan metsästys on siis edelleen päällä...

Ai niin, me bongattiin Jake Gyllenhaal! Tai no, mä olen edelleenkin ihan sysisurkee bongari, joten myönnän, että Sky bongasi. Herra oli autonratissa ja kyyläsi meitä varmasti mielessään murhaten, kun kehtasimme ylittää katua väärästä paikasta. Että tsillee.

20/10/2012

Hei kato, onks toi....?!

Asuinpaikkamme on melko hyvien yhteyksien päässä, joten päätimme piipahtaa tänään pienellä päiväretkellä Beverly Hillsin suunnalla. Tarkoituksenamme oli itseasiassa tupata itsemme Brits in La- kokoukseen, jonka pointti on verkostoituminen ja aamiaisen puputtaminen. Aamiainen maksoi 15 dollaria, joten halvalla ei päässyt. Vaihtoehtoja löytyi kolmisen kappaletta ja kahvi sentään kuului hintaan.

Saavuimme paikalle tunnin myöhässä, sillä "no ei meidän enää toista bussia tarvitse ottaa"- osoittautui 45 minuutin kävelymatkaksi. Päiväpassi bussiin oli 6 dollaria, joten vaihtobussin odotus olisi sinänsä ollutkin ihan järkevää, mutta kartalla (eli puhelimen pienessä ruudussa) se matka näytti ihan lyhyeltä! No niin, pääsimme siis paikalle ja tutustuimme muutamaan skottiin ja pariin muuhunkin yksilöön. Aamiainen oli ihan ok ja saimme kutsun illalla osallistua zombie walk fashion showhun, eli toisin sanoen dokailemaan isolla porukalla.

Kun kerran olimme raahautuneet Beverly Hillsiin, kävimme myös pyörimässä läpi Sunset Boulevardin ja Rodeo Driven. Jälkimmäinen on kyllä meidän budjetin ulkopuolella, sillä kyseinen katu sattuu olemaan yksi maailman hienoimmista (ja kalleimmista) ostosalueista, mutta kiertely on sentään ilmaista. Jätimme Hollywood boulevardin tällä kertaa väliin, koska jalat olivat aivan muussia. Kyseinen alue on mitä ilmeisimmin loistava paikka julkkisten ja heidän asumuksien bongailuun. Kadulla emme törmänneet julkimoihin, mutta vaikka itse olen maailman surkein julkkisbongari, tunnistin jopa Russell Brandin joka söi aamiaista samaisessa ravintolassa meidän kanssa.

Eilinen päivä oli melko paska. Sää oli paska, kortti ei toiminut kaupassa (paskaa), makkarat jotka ostimme aiemmin jääkaappiin oli ihan hirveitä. Tuli kabanossia ikävä imiessä sitä ihme raakamakkarahuttua, joka oli tungettu kortsulta maistuvan suolen sisään. Sen lisäksi meidät potkittiin pois uima-altaalta, koska Glenillä (tähän keskisormi) oli huono päivä ja Mintyn olisi pitänyt olla siellä meitä vartioimassa. Illalla sentään saimme vihdoin sitä kauan kaivattua kahden keskistä aikaa Mintyn lähtiessä Malibun pippaloihinsa ja juhlistimme sitä noutopitsalla, katsomalla leffoja ja googlaten asuntovaunuja yms. Kuten Sky sanoi, me tarvitaan oma "shaggin wagon".

En malta odottaa ensi viikkoa, sillä mulla sattuu olemaan yksi tuttu täällä Losissa! Tapasin Jeremyn jo Suomessa viime syksynä couchsurfingin kautta ja silloin tuli pyörittyä monta viikonloppua putkeen eri baareissa hänen kanssaan. Meillä oli ihan huippuhauskaa ja Jeremykin huomasi jumahtaneensa Suomeen pidemmäksi aikaa kuin piti. Hän asuu itseasiassa erittäin lähellä Beverly Hillsiä ja lupasin vetää meille pienen tutustumiskierroksen nähtävyyksillä. Huipuinta on kuitenkin nähdä pitkästä aikaa, varsinkaan kun en osannut vielä vuosi sitten odottaa olevani itse Losissa!

Vaikka budjettimme on tiukka, emme todellakaan voi olla täällä ilman, että käymme missään. Olemmekin suunnitelleet piipahtavamme ensi viikolla mm. Universal Studiosilla. Jeremy myös ehdotti, että kävisimme six flagsin huvipuistossa, Malibussa, Disneylandissa tai tai tai ihan missä vaan. Joten tarinaa on tulossa :D

Tsekatkaa muuten Jeremyn upea video hänen matkastaan Norjassa (ja vähän muuallakin). Materiaalia löytyy myös Suomesta ja mä olen osaltani päässyt videolle, heh heh ;)


18/10/2012

Oikein hottista




Tänään oli ensimmäinen aamu Losissa, kun emme heränneet auringonpaisteeseen. Olimme jo huokaista helpotuksesta, kunnes Minty sanoi, että se on "vaan merisumua" ja kohta paistaa taas. No niinpä tietenkin, pilvet katosivat ja jälleen meni hikoiluksi. Ilmeisesti loppuviikoksi on kuitenkin luvattu viileämpää ja pystyy pukemaan taas vaatteita päälle. Paikalliset vetelee tuolla ihan kylmästi farkut jalassa ja näinpä myös tytön kaupungilla paksuhko neule päällään. Ei voi ymmärtää..

Kyllästyimme Brentwoodin kulmiin ja otimme bussin Santa Monicaan. Yhteen suuntaan bussilippu maksoi dollarin big blue bussilla ja sillä pääsi nopeasti ja näppärästi perille. Kävimme tsekkaamassa biitsin ja puistosta näkyikin kivasti rantaa, vuoria ja kaupunkia. Ihan mukavalta alue näytti, pääsimme jopa ensimmäisen kerran mukamas shoppailemaan, vaikkei mitään mukaan tarttunutkaan. Ensimmäinen mäkkärikin korkattiin, double quarter poundereilla ja kokiksella. Sydäri oli melko lähellä, niin hyvää se oli (ja epäterveellistä). 

Unohdin tosiaan viime postauksessa mainita, ettei tämä meidän majapaikka nyt niin huono ole, vaikka joudummekin etsimään yksityisyyttämme miniyksiössä. Asuntokompleksissa on meinaan uima-allas, jossa on mukava pulikoida päivän kuumimpina hetkinä ja varsinkin Skyn mieleen on vapaassa käytössä oleva hyvin varusteltu kuntosali! Itsekin olen olen ajatellut käydä ainakin kokeilemassa, miltä ne vehkeet vaikuttavat, vaikken mikään kuntosalityyppi ole. Mun mielestä parasta kaikessa on se, että aulasta saa joka päivä tuoreita pikkuleipiä :D

Minty lupasi kokkailla meille jonkinlaista aasialaista sapuskaa, kunhan palaa Malibun pippaloistaan. Meidätkin olisi kutsuttu mukaan, mikäli olisimme ajoissa ilmoittaneet tulostamme. Liput meinaan oli myyty jo aikoja sitten. Ens kerralla sitten! Saammepa ainakin pitkästä aikaa viettää iltaa edes hetken kahdestaan.

Ps. Keksikää mulle otsikoita.




15/10/2012

LA time

Los Angeles. Taivaalla ei näy pilvenhattaraakaan ja lämpötilakin huitelee kolmenkympin tienoilla. Supermarketissa huomaat juttelevasi satunnaisen ostoksilla olevan papan kanssa, kassaneidin kanssa ja kahvilan ulkopuolella pupuaan ulkoiluttavan rouvan kanssa. Talojen pihat on täynnä hautakiviä, kurpitsoja, giljotiineja ja variksenpelättimiä, vaikka Halloween on vasta 31. lokakuuta. Huomaat pystyttäneesi eläinten ulkoilutusfirman päivässä ja saaneesi jo muutaman vastauksen.

Vaihdoimme juuri majapaikkaamme ja rinkkamme ovat asettuneet Brentwoodiin, Skyn isän ystävän luokse jota hän (Skyn isä) ei ole nähnyt 40 vuoteen. Asunto on pieni ja melko nuhjuinen, joten me nukumme kahdella eri sohvalla. Omani on tuhnuinen vanha tumman vihreä(hkö) nahkasohva, mutta varsin mukava nukkua. Olen ennestäänkin intohimoinen sohvalla nukkuja, joten se ei tuota mulle ongelmia. Asunnon pienuuden vuoksi toivon, että meidän eteen osuu jonkinlainen asumisratkaisu pian. Minty on kuitenkin luvannut meille katon pään päälle viikoksi kahdeksi, joten katsotaan miten pärjätään :D

Olen jo ehtinyt kokeilla Inn-N-Outin ja pettynyt. Johtuen varmasti siitä, että tilaamani double double burgerin sijasta sain perus mäkkärin juustohampparia muistuttavan lätyn. Tietysti setti oli otettu drive inistä, joten emme olleet enää paikan päällä, kun huomasimme mokan. Ranskiksetkin oli aika nahkeita, joten mäkkärin raneille ei ole vieläkään löytynyt voittajaa. Vesi maistuu täällä ihan uimahallille ja olen jo ehtinyt moneen kertaan kirota sitä faktaa ettei mulla ole ajokorttia. 

Mitähän tästä oikein tulee.

14/10/2012

Paluu arkeen, eiku...






"Kotiinpaluu" on aina yhtä ankeaa ja ainoa mikä lohduttaa, on se, ettemme palaa harmaaseen Suomeen vaan tukikohtaamme Losiin. Nicaraguasta pääsee halvemmallakin (paikallisilla busseilla) Costa Ricaan, mutta koska aikamme kävi vähiin ja lento lähti San Josesta, turvauduimme TransNicaan. Toinen yhtiö on Ticabus, jolla myös pääsee Managuasta San Joseen. Hinnat ovat melkein yhtäläiset, noin 40 dollaria henkilöltä, joten päädyimme TransNicaan wifi yhteyden vuoksi. Yhteys toimii tosin vasta, kun Costa Rican raja ylittyy. Bussissa tarjoillaan myös lounas, joka kuului hintaan ja oli bussilounaaksi erittäin maukas! Istumapaikat olivat tilavat ja erittäin mukavat. Matkan kesto oli about 8 tuntia.

Tapasimme bussissa Walterin ja hänen vaimonsa ja tyttärensä. Sky kysäisi vain internet yhteydestä ja siitähän se juttu sitten lähti! Juttelimme koko bussimatkan ja koska meillä oli vielä 2 yötä jäljellä, hän tarjosi meille yöpaikkaa vaimonsa siskon luota. Olisimme tietysti majoittuneet hänen luokseen, mutta koska he asuivat työn vuoksi Hondurasissa ja talo Ciudad Colonissa (20 minuuttia San Josesta) ei ollut vielä valmis, hän soitti Miquelille joka otti meidät mielellään vieraakseen.Walter perheineen palasi Ciudad Coloniin sukutapaamisen vuoksi ja me olimme tervetulleita juhlimaan. Syynä juhlaan oli jalkapallo! El Salvador ja Costa Rica ottivat mittaa toisistaan ja peli oli tärkeä, sillä hävitessään Costa Rica tippuisi 2014 mestaruuskisoista.

Yhdellä kertaa tapasimme suuren osan Walterin sukua ja kaikki olivat todella ystävällisiä. Olimme hetkessä "osa perhettä" mikä on aika erilaista verrattuna suomalaiseen kulttuuriin. Suretti lähteä lauantai aamuna ja hyvästellä meidät majoittaneet Miquel ja Suni, sekä Walterin perhe, mutta mikäli koskaan palaamme Costa Ricaan tai menemme Hondurasiin, meillä on aina koti :D 

Lensimme jälleen Spirit Airlinesilla ja pakko kyllä sekä moittia ja kehua kyseisen lentoyhtiön palvelua. Jälleen kerran check inniä tehdessä meillä oli ongelmia. Ensinnäkin meille tuli suurena yllätyksenä 80 dollarin maksu meidän matkatavaroista, sillä ostaessamme paluulennon pyysin nimenomaan kokonaishintaa matkasta. Ei liene yllättävää, että mikäli lähdemme kahden rinkan kanssa, palaamme ne mukanamme? Ei selvästi ole Spiritin henkilökunnalle. Mikäli tämä kyseinen asiakaspalvelija olisi veloittanut alunperin matkatavarat lipun hintaan, olisimme säästäneet 20 dollaria. Ja mikäli matkatavarat lisää itse lipun hintaan 24 tuntia etukäteen netissä, hinta on puolet vähemmän.

Olimme arvatenkin melko kuttuuntuneita lisäkustannuksista, mitä emme osanneet odottaa ja varsinkin, koska homma tuntui täydeltä kusetukselta. Kysyin todella selkeästi lippujen todellista hintaa tiskillä (ilmoittavat aina ensimmäisenä verottoman hinnan), ja matkatavaroista ei mainittu yhtään mitään. Ymmärrän asian omaksi mokaksi, mikäli ei netissä itse osaa lukea tarvittavia tietoja, mutta kun puhuu naamatusten jonkun kanssa, on aika uskomatonta ettei meitä infottu ettei lipun hintaan kuulu matkatavarat.

Positiivista palautetta annan lentohenkilökunnalle. Toisella lennolla Floridasta Losiin meillä oli istumapaikat koneen takaosaan, jossa jalkatilaa oli hädintuskin ollenkaan. Vieressä istunut kanadalaisrouvakin kysyi onko tämä ihan normaalia, sillä vaikka hän oli matkustanut paljon, tämä oli uutta. Mulla on ahtaanpaikan kammo ja istuin keskipaikalla. Mun kohdalla tämä tasku, joka pitää sisällään turvallisuusohjeet jne oli rikki ja rautalanka painoi kivuliaasti mun polvia asennossa missä hyvänsä. Samaan aikaan edessäolevat päättivät nautiskella lennostaan alusta alkaen ja kallistivat penkkinsä, niin etten pystynyt liikkumaan mitenkään mukavasti.

Sain sitten ensimmäistä kertaa paniikkikohtauksen lentokoneessa, vaikka olen normaalisti lievästi lentokammoinen. Kaikki on ihan okei kun ollaan ilmassa, mutta lähtö on aina yhtä stressaavaa ja ahdistavan pieni tila ei auttanut asiaa. Onneksi lentohenkilökunta oli mielettömän ymmärtäväistä ja siirsivät meidät koneen etuosaan, missä oli huomattavasti enemmän jalkatilaa (mistä myös pitkäsäärinen Sky oli mielissään) ja pystyin taas hengittämään.

Tällä hetkellä olemme siis jälleen Losissa. Tarkoituksena on etsiä töitä, jonkinlainen katto pään päälle ja Sky jatkaa opintojaan näyttelemisen parissa.


Käärmeitä paratiisissa

Ymmärrän nyt kuinka ihmiset vain jumahtavat little corn islandille. Sinne on erittäin helppo jäädä pidemmäksikin aikaa ja jos huono onni ei olisi kohdannut meitä, olisimme mekin jääneet pidemmäksi aikaa. 

Vaikka saaren kiertelyyn ei saa paljoa aikaa kulumaan, on siellä muutakin tekemistä kuten sukeltamista, snorklaamista, kalastamista, ratsastusta ja kite surfingia. Itse kävimme snorklailemassa ja verrattuna Bocas del Toron retkeen, tämä oli ehdottomasti paras! Opas ui koko ajan meidän kanssa, eikä vain osoittanut paikkaa missä kannattaa uida. Näimme mm haita, erilaisia rauskuja, hummereita ja paljon upean värisiä kaloja. Hintaa retkellä oli 15 dollaria, eli huomattavasti vähemmän kuin Panamassa. Kyseessä oli kuumin ja aurinkoisin päivä koko viikosta ja vaikka käytimme suojakerrointa 60, tuli iho selästä aika araksi. Suosittelen siis paitaa mukaan, mikä monella olikin matkassa. Paitsi meillä tietysti...

Ostimme myös hieman epäonnisen kalareissun. Lähdimme yhdessä tanskalaisen Rasmuksen, Skyn ja kapteeni Willien kanssa kalastamaan virvelillä ja lopuksi olisi pitänyt vielä kokeilla bottom fishingiä, mutta kerkesimme loppujen lopuksi kalastaa puolisen tuntia kolmen tunnin sijaan. Aluksi olimme lähdössä klo 7 aikaan aamulla, kun vartin päästä moottori hajosi. Jouduimme huutamaan ja huitomaan itsellemme apua rannalta, jotta meidät saatiin hinattua takaisin rantaan. Jäimme rannalle odottelemaan, kunhan Willie saisi moottorin korjattua ja me jatkamaan kalastamista.

Pääsimme uudestaan matkaan 11 aikoihin, kun alkoi sataa. Virvelit veteen ja pöristimme läpi aaltojen. Myrsky alkoi yllättävän nopeasti. Sade piiskasi täysillä selkään ja aallot olivat melkoiset meidän pieneen purtiloon verrattuna. Pelastusliivejähän ei tietysti ollut mukana... Onneksi Skyn syöttiin viimehetkellä tarrasi melkoinen vonkale ja saaliiksemme jäi yksi iso barracuda. Siinä vaiheessa alkoi salamointi ja turvallisuusyistä jouduimme lähtemään kohti rantaa. Meidän puolelle saarta emme päässeet, koska aallot löivät liian korkeina. Satoi niin kovaa, että tuntui siltä kuin istuisi todella kivuliaan hierovan suihkun alta. Pääsimme rantaan litimärkinä, kylmettyneinä, mutta kokemusta ja yhtä kalaa rikkaampana! Saimme tietysti mutustaa illalliseksi pyydystämämme kalan.

Kahtena viimeisenä iltana iski lähtöpaniikki ja yritimme kaikkemme saadaksemme lisäpäiviä lomaamme. Katselimme lentojen hintoja ja mietimme vaihtavamme päiviä, sillä myös Skyn ystävä oli tehnyt päätöksen lentää Etelä-Amerikasta El Salvadoriin ja tulla meidän luokse Nicaraguaan. Päätimme jättää päätöksen viimeiseen iltaan ja kuinkas kävikään... Saaren narkki murtautui meidän bungalowiin yöllä meidän nukkuessamme ja pölli kaikki meidän massit. Aamulla herätessä ihmettelimme miksi meidän oven edessä oli tuoli ja peili. Siinä vaiheessa kun Sky kysyi olinko ottanut rahat pois lompsasta, epäilys heräsi välittömästi.

Kyseinen hemmo oli tuolin avulla tullut sivuikkunasta sisään, peilin avulla kyylännyt olimmeko nukkumassa ja sitten meidän rauhallisesti nukkuessa käynyt läpi laukun. Läppärit ja puhelimet ei kelvanneet, mutta kaikki käteinen thai bahteja lukuunottamatta kelpasi. Teki melkoisen loven meidän budjettiin, joten jouduimme lähtemään seuraavana päivänä. Elsalla on itseasiassa yövartija, joka ilmeisesti oli mukana jutussa. Elsa itse oli silmittömän raivoissaan tälle tyypille, sillä hän menetti meidän lisäksemme kolme muuta asiakasta. Rasmukselta oli myös pöllitty osa rahoista ja tapaamamme suomalaispariskunta päätti lähteä, koska eivät tunteneet oloa enää hyväksi saarella tapahtuneen jälkeen.

Kävimme vielä iltapäivällä big corn islandilla poliisilaitoksella, koska little cornilla sanottiin siellä tiedettävän asioista, mutta kävi ilmi ettei siellä kukaan ollut mitään tehnyt asian hyväksi vaikka kaikki tiesivät kuka oli asialla. Eilen saimme kuitenkin tiedon, että poliisin oli nähty taluttavan kyseistä hemmoa raudoissa laivaan big cornilla ja yövartija oli tosiaan mukana bisneksissä. Rahat oli ilmeisesti jo tuhlattu, mutta ainakin tyyppi saatiin pois saarelta, sillä kukaan ei pitänyt kyseisestä miehestä. Taustaa löytyy sen verran, että vankilassa on vietetty ainakin neljä vuotta ja velikin on ilmeisesti jonkin sortin raiskaaja. 

Little corn island oli ihana kokemus, lopun ikävästä episodista huolimatta. Mätämunia löytyy kaikkialta ja toivomme pääsevämme takaisin sinne jossain vaiheessa.

07/10/2012

Hinnoista


Little Corn Island on low seasonina melko hiljainen paikka, mutta siitäkin huolimatta täällä on kohtuullisen kallista. Onneksi huoneiden hinnoista pystyy vähän tinkimään näinä aikoina vaikkakin kaikki hinnat tuntuivat muilla rannoilla olevan 35-75 dollaria yöltä.

Vesi on täällä kalleinta muihin paikkoihin verrattuna Nicaraguassa, joissakin paikoissa pyydetään 45-50 cordobaa isosta pullosta (yli 2 dollaria). Löysimme kuitenkin hyvän diilin katsoessamme paikallisten perään ja matkalla länsirannalta itäpuolelle on välissä paikka nimeltä "Anas", josta 3,79 litran pönikän noutaa itselleen 45 cordoballa.

Ruokakin on aika hintavaa, varsinkin länsirannan kalleimmissa ja parhaimmissa paikoissa. Laatu on sen sijaan parasta mitä olen reissussa saanut. Ruoka on lähes gourmeetasoista ja siihen nähden hinta on alhainen. Pääruoat Italialaisessa Desiderissä maksavat 8-20 dollaria. Kyseinen paikka on tähän mennessä paras ruokapaikka ja ruoat ovat todella laadukkaita ja palvelu pelaa. Ravintolassa on myös ilmainen wifi asiakkaille. Toinen hyvä paikka on Tranquilo, hieman desideriä halvempi, eri sapuskat, happy hour 17-19 (2 drinkkiä yhden hinnalla) ja päivittäin vaihtuva pääruoka. Tänään on tarjolla nacholautanen, joten pakko käydä tsekkaamassa.

Halvempiakin paikkoja toki löytyy, tänään kävimme "blue housessa" jossa aamiainen maksoi vain 3 dollaria sisältäen valitsemamme aamiaisen (vaihtoehtoina erilaisia omeletteja, pancake), pienen hedelmäsalaatin ja kahvin. Ihan ok ja parasta kaikessa, halpa. Nyt on pakko alkaa säästämään, sillä viimeiset kaksi iltaa menivät kalliisti nautiskellen Desiderin herkkuja!

Kannattaa raahata mukanaan jonkinlaista taskulamppu viritelmää, muuten täällä ei kyllä pysty liikkumaan auringonlaskun jälkeen. Minkäänlaista valaistusta ei ole länsipuolen pääkadun muutamaa lamppua lukuunottamatta. Pienistä puljuista saa kuitenkin ihan hyvän taskulampun 100 cordoballa jos ei sellainen ole matkassa. 

Robinson Crusoena vol 2






Saavuimme tänne varsin myrskyisästi, mutta itse saari on kuin pieni paratiisi. Saaren läpi kävelee noin 40 minuutissa ja rantaa löytyy kaikkialta. Siksi olikin aika ihmeellistä, että onnistuin eksymään jo ensimmäisenä päivänä yksinäni metikköön :D Meillä oli mukana pieni kartta jossa vähäiset tiet näkyivät. Osa teistä, varsinkin länsipuolella ovat hyviä ja helppo kävellä (pieniä tosin, turha kuvitella mitään autoteiden kaltaisia muodostelmia sillä täällä ei ole moottorilla kulkevia välineitä veneitä lukuunottamatta), mutta suurin osa on mutaisia pieniä polkuja.

Lähdimme kävelemään kohti pohjoisen rantoja, sillä halusimme käydä kurkkaamassa siellä suunnalla sijaitsevat hotellit. Oma pieni beach huttimme oli hyvä ja halpa, mutta ranta itäpuolella on tuulen vuoksi välillä heikohko. Pääsimme noin puoleen väliin, kun mutapolku alkoi ja Skyn flipflop heitti henkensä. Todella kuvottavaa ajatella kävelevänsä viidakossa paljain varpain, joten suostuttelin Skyn käymään vaihtamassa kunnon kengät jalkaan ja tapaisimme Derek's placessa. 

Jatkoin yksin matkaa mudassa liukastellen pienen kartan avulla, kun kuvittelin tulevani kartassa olevaan risteykseen ja käännyin oikealle. Loppujen lopuksi kävelin viidakossa aikamoisen matkan mielessäni pyörien uutiset, kuinka "suomalaisnainen raiskattiin ja paloiteltiin viidakossa" :D. Olin meinaan ennen lukenut, että corn islandeilla on ollut jonkinlaista huumekuljetusta ja sen takia myös väkivaltaisia kohtaamisia. Tällä hetkellä sitä on erittäin vaikea uskoa ja meno on leppoisinta ikinä. Yksin kuitenkaan mudassa tarpoessa alkoi kuitenkin vähän jännittää.

Pääsin loppujen lopuksi ulos metsästä rannikolle. Mielettömät rannat pohjoispuolella! Kävelin (väärään suuntaan tietysti) niin pitkään kunnes löysin resortin, joka ei ollut vielä valmis. Siellä ystävälliset miehet opastivat tämän eksyneen tytön oikeaan suuntaan. Kävelin rantaa pitkin niin en voinut eksyä. Aika epäuskoinen olo kävellä tyhjillä upeilla rannoilla yksin täysin pihalla siitä missä olin. Hetken kuvittelin olevani Robinson Crusoe, mutta löysin vihdoin Derek's placen jossa Sky oli jo odottelemassa huolissaan.

Emme kuitenkaan jääneet sinne, sillä matka sieltä joka kerta länsipuolelle olisi ollut niin pitkä ja 35 dollaria versus 15 dollaria yöltä oli aika ratkaiseva. Voin kyllä suositella paikkaa, todella upeat mökit, oma generaattori, ihana ranta ja wifi. Paikka myös järjestää sukellusta, joten lajia harrastaville helppo spotti! Hinnathan ovat kaikissa paikoissa täällä saarella samat, mutta tapaamamme suomalaispari kertoi, että dolphin divesta divemasterit saivat 10% alennusta. Saari on muutenkin ilmeisesti yksi halvimmista paikoista sukeltaa.

Lopulta vielä eksyimme uudestaan Skyn kanssa yrittäessämme löytää itsemme takaisin omalle rannallemme. Löysimme kuitenkin monen väärän polun jälkeen oikealle rantasuoralle paikallisen pikkupojan avulla joka oli metsästämässä lintuja ritsalla. Kuulemma hän ei ampunut nättejä lintuja, koska se oli parempi turisteille.

Tapasimme tosiaan kaikista paikoista tällä reissulla, täällä suomalaisia! Oli hassua huomata lentoja ostaessa lentokentältä, että tiskin takana oli kaksi rinkkaa joissa roikkui suomenlippu. En ollut tavannut vielä yhtään suomalaista reissussa, vaikka pyrähdimme costa ricassa ja viivyimme Panaman Bocas del Torossa. Meidän lisäksemmehän saarella ei muita turisteja paljoakaan ole, joten näinkin suuri suomalaisedustus on hämmentävää! 

Tutustuimme paremmin veneessä matkalla little corn islandille ja ainakin meillä on nyt todistajia siitä myrskystä jonka koimme yhdessä. Päädyimme vielä samaan paikkaan Elsa's placeen ja todella mukava puhua välillä Suomea drinkkien ja illallisen ääressä :D

04/10/2012

Robinson Crusoena

Ometepe oli loppujen lopuksi hieman pettymys ja jälkikäteen harmittaa että vietimme siellä niinkin kauan aikaa. Ongelma kyseisessä paikassa on se, että paikasta toiseen pääseminen vaatii jonkinlaista kulkupeliä. Taksit ovat järjettömän hintaisia (20-30 dollaria oli paikka mikä hyvänsä), moottoripyörän vuokra 35 dollarista ylöspäin ja pyöräileminen on tuskaista mäkien vuoksi. Osassa paikassa taas tie oli lähinnä kivimäkeä, joten taluttamiseksihan se meni. Itse nähtävyydet olivat heikkoja ellei kiivennyt vuorelle (15 dollaria naama, mutta omat eväät ja kuljetus maksoi erikseen), eikä rannatkaan päätä huimanneet.

Olimme helpottuneita lähtiessämme, joskin mokasimme sen verran ettemme varanneet lentolippuja Corn Islandille etukäteen netistä, koska ajattelimme tehdä sen aamulla ennen lähtöä. No huono tuuri, sillä sähköt olivat aamulla poikki joten pakkaaminen oli haasteellista 4.40 aamulla pimeydessä sekä yllättäenkään internet ei toiminut. Toivoimme siis, että löytäisimme internetkahvilan Managuasta tai vaihtoehtoisesti viimeisenä oljenkortena saamme liput suoraan kentältä.

Lähdimme 5.30 aamulla bussilla Santa Cruzista. Busseja menee harvakseltaan, mutta ne ovat todella halpoja. Matka kesti melkein 1,5 tuntia Myogalpaan, josta lähti vene San Jorgeen. San Jorgesta pääsimme paikallisbussilla Managuaan noin kahdessa tunnissa. Meidät heitettiin ulos jossain terminaalin kohdalla ja jouduimme keskelle kaaosta. Se 10 minuuttia mitä kerkesimme Managuassa olemaan, oli tarpeeksi. Kamala paikka ja kaikki yrittää kusettaa minkä ehtii. Bussissa joku taksikuski väitti, että matka lentokentälle maksaisi 20 dollaria henkilö. Maksoimme loppujen lopuksi 120 cordobaa mikä oli about vajaa 6 dollaria kahdelta..

Emme siis löytäneet mitään internetiä, joten marssimme suoraan La Costenan tiskille. Lentolippujen ostaminen siis onnistuu lentokentältä, mutta paikkojen saaminen ei ollut varmaa. Koneet ovat 12 paikkaisia, mutta meillä kävi tuuri. Suoraa yhteyttä emme saaneet, joten jouduimme tekemään hullun kierroksen Managua-San Carlos-Bluefields-Corn Island, mutta ainakaan emme joutuneet yöpymään Managuassa. Menopaluu on halvempi ja kyseinen firma myy lippuja avoimella paluulla. Loistavaa palvelua. Menopaluu lento oli noin 160 dollarin luokkaa.

Lennot olivat huisin jänniä, sillä koneissa on tosiaan maksimissaan 12 ihmisen kapasiteetti+ lentäjät, todella pieni lentokone. Lievästi lentopelkoisena oli aika epäuskoinen olo, että kyseinen vekotin pysyisi edes ilmassa. Koneessa ei ollut minkäänlaista välitilaa matkustajien ja lentäjien välillä, olimme onnekaita sillä pääsimme ihan lentäjien taakse istumaan. Näimme koko ajan sääkartasta pilvet ja turbulenssivaaran jne. Toisaalta pelottavaa, koska kun näki lentäjien posottavan täysiä "punaista" päin, osasi odottaa kunnon jytyytystä. Pienessä koneessa jokainen töyssy tuntui huomattavasti pelottavammalta kuin isossa!

Pääsimme kuitenkin kolmen nousun ja kolmen laskun jälkeen ilmeisen turvallisesti Big Corn Islandille, vaikka eräs paikallinen saikin viimeisen lennon jälkeen paniikkikohtauksen. Kyseinen lento oli eniten töyssyinen näistä kolmesta ja itsekin tuli toivottua ettei rakkine putoaisi alas :D Pienellä koneella lennetään koko ajan pilvien seassa, ei niiden yllä. Toisaalta näimme ikkunasta upeasti (myös etuikkunasta) mm. upean sateenkaaren!! Mieletön kokemus.

Saavuimme Big Corn Islandille melkein tunnin myöhässä aikataulusta, joten olimme huolissamme ehdimmekö viimeiseen Pangaan (eli veneeseen) little corn islandille. Taksikuskimme (dollari naamalta satamaan) soitti kuskille, että odottaa meitä, joten ehdimme kuin ehdimmekin viimeiseen paattiin. Ilmeisesti ei kuitenkaan olisi kannattanut, sillä kyseinen reissu oli pelottavin ikinä elämässäni. Kyseinen Panga on siis noin 15 ihmistä vetävä vene jossa ei ole katosta, ainoastaan iso muovipressu sateen varalta. Me jouduimme myrskyn keskelle. Paikalliset kaksi rouvaa kirjaimellisesti rukoilivat "Thank the Lord, Thank the Jesus, Halleluja", yksi itki suoraa huutoa, kun laineet löi yli laidan ja salamoi. Itse keskityin pitämään täysin voimin kiinni pressun reunasta kun raivoava myrsky kiskoi sitä meidän päältä.

Kun pääsimme satamaan, meitä oli odottamassa joukko ihmisiä jotka taputtelivat selkään, että taisi olla melkoinen myrsky ja kaikki olivat peloissaan odottaneet meitä, koska vene oli myöhässä niin paljon. En ihmettele, koska välillä kuljimme veneellä todella hitaasti korkeiden aaltojen takia. Jälkikäteen kysellessä, jokainen veneessä olija oli miettinyt jonkinlaista pelastumisstragediaa mielessään pahimman aikana. Mikäli moottori olisi kuollut, olisi vene luultavasti kaatunut mikäli se olisi kääntynyt sivuttain.

Seuraavana päivänä oli sitäkin upeampaa herätä paratiisissa. Omassa beach hutissa, ranta parin metrin päässä ja riippumatot ripustettu palmujen väliin. Asetuimme saaren itäiselle puolelle Elsa's place nimiseen paikkaan. Low seasonin (ja koska muita ei paikassa ollut) maksamme paikasta vain 15 dollaria yöltä. Tämä on rauhallisempi puoli saarta, mutta myös tuulisempi. Kuumassa ilmastossa se ei toki haittaa. Sähköä on saatavilla vain rajoitetun ajan päivästä, mutta saarelta löytyy paikkoja joissa on oma generaattori ja ilmainen wifi asiakkaille.

Jatkanemme huomenna tarinaa kuvilla höystettynä, nyt keskitymme rommikolaan ja mojitoihin :P