Zen- ketutus

En varmasti ole ainoa, jolle keskittymisen avain on ympäristössä missä sattuu olemaan. Etenkin nyt opiskellessa sen tärkeys korostuu. En ole koskaan ollut hyvä työskentelemään missään kirjastoissa,
ja kahviloissa tai koulussa on yleensä melkoinen hälinä. Kotona on mukavinta lukea, mutta se vaatii aina järjestelyä. Zen- lukeminen kärsii, kun ympärillä pyörii likaiset astiat tai on muuten vaan niin sekaista, että keskittyminen menee miettiessä pitäisikö imuriin tarttua.

Tämä viikonloppu piti olla pyhitetty tehokkaalle lukemiselle, mutta kappas vain, olen tähän mennessä tehnyt kyllä aivan kaikkea muuta kuin lukenut. Heräsin toki tehokkaasti aamulla ja aloitin siivoamalla itselleni mukavan lukuympäristön, mutta jossain vaiheessa tuntui, että kaikki oli tätä ajatusta vastaan. 

Pesin jopa pyykit ja ajattelin käydä viemässä ne kuivumaan yhteiseen kuivaushuoneeseen niin johan siellä käynti sai taas veren kiehumaan korviin saakka. Joku itsekeskeinen urpo oli toki ripustanut pyykkinsä kätevästi kahdelle langalle per vaatekappale. Kiva kiitti, että veit tuplasti enemmän tilaa järjenjuoksullasi. Langat ovat niin löysällä, että ne painuvat kuitenkin yhteen ja se ajatus "nopeasta kuivumisesta, kun ilmaa on välissä" oli sillä tuhoon tuomittu. Nyt olen sitten ympäröity kuivuvalla pyykillä.

Saimme myös aikaisemmin naapureilta uuden sängynrungon, joten vanhasta piti päästä eroon. Laitoin ilmoituksen facebook- kirpparille ja lupauduin vielä varaamaan tuota sängynrungonraatoa perjantaihin, kun oikein aneltiin. No eipä haettu! Koko viikon silmään sattunut tuo rungonrähjä olohuoneen nurkassa. Laitoin sitten uuden ilmoituksen ja lupasin sängyn seuraavalle. No eikös sitten hetki sitten tämä ensimmäinen "noutaja" soittanut, että olisi nyt tulossa hakemaan sänkyä. SIIS MITÄ...!? En edes jatka tästä asiasta...

Nyt voisin ottaa hetken meditaatiotauon, että saisin otettua alusta koko viikonlopun ja yritän unohtaa ympärillä olevan kaaoksen :)

Toivorikasta kärkkymistä aamupalapöydässä

Hei kato, onks toi....?!

Asuinpaikkamme on melko hyvien yhteyksien päässä, joten päätimme piipahtaa tänään pienellä päiväretkellä Beverly Hillsin suunnalla. Tarkoituksenamme oli itseasiassa tupata itsemme Brits in La- kokoukseen, jonka pointti on verkostoituminen ja aamiaisen puputtaminen. Aamiainen maksoi 15 dollaria, joten halvalla ei päässyt. Vaihtoehtoja löytyi kolmisen kappaletta ja kahvi sentään kuului hintaan.

Saavuimme paikalle tunnin myöhässä, sillä "no ei meidän enää toista bussia tarvitse ottaa"- osoittautui 45 minuutin kävelymatkaksi. Päiväpassi bussiin oli 6 dollaria, joten vaihtobussin odotus olisi sinänsä ollutkin ihan järkevää, mutta kartalla (eli puhelimen pienessä ruudussa) se matka näytti ihan lyhyeltä! No niin, pääsimme siis paikalle ja tutustuimme muutamaan skottiin ja pariin muuhunkin yksilöön. Aamiainen oli ihan ok ja saimme kutsun illalla osallistua zombie walk fashion showhun, eli toisin sanoen dokailemaan isolla porukalla.

Kun kerran olimme raahautuneet Beverly Hillsiin, kävimme myös pyörimässä läpi Sunset Boulevardin ja Rodeo Driven. Jälkimmäinen on kyllä meidän budjetin ulkopuolella, sillä kyseinen katu sattuu olemaan yksi maailman hienoimmista (ja kalleimmista) ostosalueista, mutta kiertely on sentään ilmaista. Jätimme Hollywood boulevardin tällä kertaa väliin, koska jalat olivat aivan muussia. Kyseinen alue on mitä ilmeisimmin loistava paikka julkkisten ja heidän asumuksien bongailuun. Kadulla emme törmänneet julkimoihin, mutta vaikka itse olen maailman surkein julkkisbongari, tunnistin jopa Russell Brandin joka söi aamiaista samaisessa ravintolassa meidän kanssa.

Eilinen päivä oli melko paska. Sää oli paska, kortti ei toiminut kaupassa (paskaa), makkarat jotka ostimme aiemmin jääkaappiin oli ihan hirveitä. Tuli kabanossia ikävä imiessä sitä ihme raakamakkarahuttua, joka oli tungettu kortsulta maistuvan suolen sisään. Sen lisäksi meidät potkittiin pois uima-altaalta, koska Glenillä (tähän keskisormi) oli huono päivä ja Mintyn olisi pitänyt olla siellä meitä vartioimassa. Illalla sentään saimme vihdoin sitä kauan kaivattua kahden keskistä aikaa Mintyn lähtiessä Malibun pippaloihinsa ja juhlistimme sitä noutopitsalla, katsomalla leffoja ja googlaten asuntovaunuja yms. Kuten Sky sanoi, me tarvitaan oma "shaggin wagon".

En malta odottaa ensi viikkoa, sillä mulla sattuu olemaan yksi tuttu täällä Losissa! Tapasin Jeremyn jo Suomessa viime syksynä couchsurfingin kautta ja silloin tuli pyörittyä monta viikonloppua putkeen eri baareissa hänen kanssaan. Meillä oli ihan huippuhauskaa ja Jeremykin huomasi jumahtaneensa Suomeen pidemmäksi aikaa kuin piti. Hän asuu itseasiassa erittäin lähellä Beverly Hillsiä ja lupasin vetää meille pienen tutustumiskierroksen nähtävyyksillä. Huipuinta on kuitenkin nähdä pitkästä aikaa, varsinkaan kun en osannut vielä vuosi sitten odottaa olevani itse Losissa!

Vaikka budjettimme on tiukka, emme todellakaan voi olla täällä ilman, että käymme missään. Olemmekin suunnitelleet piipahtavamme ensi viikolla mm. Universal Studiosilla. Jeremy myös ehdotti, että kävisimme six flagsin huvipuistossa, Malibussa, Disneylandissa tai tai tai ihan missä vaan. Joten tarinaa on tulossa :D

Tsekatkaa muuten Jeremyn upea video hänen matkastaan Norjassa (ja vähän muuallakin). Materiaalia löytyy myös Suomesta ja mä olen osaltani päässyt videolle, heh heh ;)

Paluu arkeen, eiku...

"Kotiinpaluu" on aina yhtä ankeaa ja ainoa mikä lohduttaa, on se, ettemme palaa harmaaseen Suomeen vaan tukikohtaamme Losiin. Nicaraguasta pääsee halvemmallakin (paikallisilla busseilla) Costa Ricaan, mutta koska aikamme kävi vähiin ja lento lähti San Josesta, turvauduimme TransNicaan. Toinen yhtiö on Ticabus, jolla myös pääsee Managuasta San Joseen. Hinnat ovat melkein yhtäläiset, noin 40 dollaria henkilöltä, joten päädyimme TransNicaan wifi yhteyden vuoksi. Yhteys toimii tosin vasta, kun Costa Rican raja ylittyy. Bussissa tarjoillaan myös lounas, joka kuului hintaan ja oli bussilounaaksi erittäin maukas! Istumapaikat olivat tilavat ja erittäin mukavat. Matkan kesto oli about 8 tuntia.

Tapasimme bussissa Walterin ja hänen vaimonsa ja tyttärensä. Sky kysäisi vain internet yhteydestä ja siitähän se juttu sitten lähti! Juttelimme koko bussimatkan ja koska meillä oli vielä 2 yötä jäljellä, hän tarjosi meille yöpaikkaa vaimonsa siskon luota. Olisimme tietysti majoittuneet hänen luokseen, mutta koska he asuivat työn vuoksi Hondurasissa ja talo Ciudad Colonissa (20 minuuttia San Josesta) ei ollut vielä valmis, hän soitti Miquelille joka otti meidät mielellään vieraakseen.Walter perheineen palasi Ciudad Coloniin sukutapaamisen vuoksi ja me olimme tervetulleita juhlimaan. Syynä juhlaan oli jalkapallo! El Salvador ja Costa Rica ottivat mittaa toisistaan ja peli oli tärkeä, sillä hävitessään Costa Rica tippuisi 2014 mestaruuskisoista.

Yhdellä kertaa tapasimme suuren osan Walterin sukua ja kaikki olivat todella ystävällisiä. Olimme hetkessä "osa perhettä" mikä on aika erilaista verrattuna suomalaiseen kulttuuriin. Suretti lähteä lauantai aamuna ja hyvästellä meidät majoittaneet Miquel ja Suni, sekä Walterin perhe, mutta mikäli koskaan palaamme Costa Ricaan tai menemme Hondurasiin, meillä on aina koti :D 

Lensimme jälleen Spirit Airlinesilla ja pakko kyllä sekä moittia ja kehua kyseisen lentoyhtiön palvelua. Jälleen kerran check inniä tehdessä meillä oli ongelmia. Ensinnäkin meille tuli suurena yllätyksenä 80 dollarin maksu meidän matkatavaroista, sillä ostaessamme paluulennon pyysin nimenomaan kokonaishintaa matkasta. Ei liene yllättävää, että mikäli lähdemme kahden rinkan kanssa, palaamme ne mukanamme? Ei selvästi ole Spiritin henkilökunnalle. Mikäli tämä kyseinen asiakaspalvelija olisi veloittanut alunperin matkatavarat lipun hintaan, olisimme säästäneet 20 dollaria. Ja mikäli matkatavarat lisää itse lipun hintaan 24 tuntia etukäteen netissä, hinta on puolet vähemmän.

Olimme arvatenkin melko kuttuuntuneita lisäkustannuksista, mitä emme osanneet odottaa ja varsinkin, koska homma tuntui täydeltä kusetukselta. Kysyin todella selkeästi lippujen todellista hintaa tiskillä (ilmoittavat aina ensimmäisenä verottoman hinnan), ja matkatavaroista ei mainittu yhtään mitään. Ymmärrän asian omaksi mokaksi, mikäli ei netissä itse osaa lukea tarvittavia tietoja, mutta kun puhuu naamatusten jonkun kanssa, on aika uskomatonta ettei meitä infottu ettei lipun hintaan kuulu matkatavarat.

Positiivista palautetta annan lentohenkilökunnalle. Toisella lennolla Floridasta Losiin meillä oli istumapaikat koneen takaosaan, jossa jalkatilaa oli hädintuskin ollenkaan. Vieressä istunut kanadalaisrouvakin kysyi onko tämä ihan normaalia, sillä vaikka hän oli matkustanut paljon, tämä oli uutta. Mulla on ahtaanpaikan kammo ja istuin keskipaikalla. Mun kohdalla tämä tasku, joka pitää sisällään turvallisuusohjeet jne oli rikki ja rautalanka painoi kivuliaasti mun polvia asennossa missä hyvänsä. Samaan aikaan edessäolevat päättivät nautiskella lennostaan alusta alkaen ja kallistivat penkkinsä, niin etten pystynyt liikkumaan mitenkään mukavasti.

Sain sitten ensimmäistä kertaa paniikkikohtauksen lentokoneessa, vaikka olen normaalisti lievästi lentokammoinen. Kaikki on ihan okei kun ollaan ilmassa, mutta lähtö on aina yhtä stressaavaa ja ahdistavan pieni tila ei auttanut asiaa. Onneksi lentohenkilökunta oli mielettömän ymmärtäväistä ja siirsivät meidät koneen etuosaan, missä oli huomattavasti enemmän jalkatilaa (mistä myös pitkäsäärinen Sky oli mielissään) ja pystyin taas hengittämään.

Tällä hetkellä olemme siis jälleen Losissa. Tarkoituksena on etsiä töitä, jonkinlainen katto pään päälle ja Sky jatkaa opintojaan näyttelemisen parissa.

Käärmeitä paratiisissa

Ymmärrän nyt kuinka ihmiset vain jumahtavat little corn islandille. Sinne on erittäin helppo jäädä pidemmäksikin aikaa ja jos huono onni ei olisi kohdannut meitä, olisimme mekin jääneet pidemmäksi aikaa. 

Vaikka saaren kiertelyyn ei saa paljoa aikaa kulumaan, on siellä muutakin tekemistä kuten sukeltamista, snorklaamista, kalastamista, ratsastusta ja kite surfingia. Itse kävimme snorklailemassa ja verrattuna Bocas del Toron retkeen, tämä oli ehdottomasti paras! Opas ui koko ajan meidän kanssa, eikä vain osoittanut paikkaa missä kannattaa uida. Näimme mm haita, erilaisia rauskuja, hummereita ja paljon upean värisiä kaloja. Hintaa retkellä oli 15 dollaria, eli huomattavasti vähemmän kuin Panamassa. Kyseessä oli kuumin ja aurinkoisin päivä koko viikosta ja vaikka käytimme suojakerrointa 60, tuli iho selästä aika araksi. Suosittelen siis paitaa mukaan, mikä monella olikin matkassa. Paitsi meillä tietysti...

Ostimme myös hieman epäonnisen kalareissun. Lähdimme yhdessä tanskalaisen Rasmuksen, Skyn ja kapteeni Willien kanssa kalastamaan virvelillä ja lopuksi olisi pitänyt vielä kokeilla bottom fishingiä, mutta kerkesimme loppujen lopuksi kalastaa puolisen tuntia kolmen tunnin sijaan. Aluksi olimme lähdössä klo 7 aikaan aamulla, kun vartin päästä moottori hajosi. Jouduimme huutamaan ja huitomaan itsellemme apua rannalta, jotta meidät saatiin hinattua takaisin rantaan. Jäimme rannalle odottelemaan, kunhan Willie saisi moottorin korjattua ja me jatkamaan kalastamista.

Pääsimme uudestaan matkaan 11 aikoihin, kun alkoi sataa. Virvelit veteen ja pöristimme läpi aaltojen. Myrsky alkoi yllättävän nopeasti. Sade piiskasi täysillä selkään ja aallot olivat melkoiset meidän pieneen purtiloon verrattuna. Pelastusliivejähän ei tietysti ollut mukana... Onneksi Skyn syöttiin viimehetkellä tarrasi melkoinen vonkale ja saaliiksemme jäi yksi iso barracuda. Siinä vaiheessa alkoi salamointi ja turvallisuusyistä jouduimme lähtemään kohti rantaa. Meidän puolelle saarta emme päässeet, koska aallot löivät liian korkeina. Satoi niin kovaa, että tuntui siltä kuin istuisi todella kivuliaan hierovan suihkun alta. Pääsimme rantaan litimärkinä, kylmettyneinä, mutta kokemusta ja yhtä kalaa rikkaampana! Saimme tietysti mutustaa illalliseksi pyydystämämme kalan.

Kahtena viimeisenä iltana iski lähtöpaniikki ja yritimme kaikkemme saadaksemme lisäpäiviä lomaamme. Katselimme lentojen hintoja ja mietimme vaihtavamme päiviä, sillä myös Skyn ystävä oli tehnyt päätöksen lentää Etelä-Amerikasta El Salvadoriin ja tulla meidän luokse Nicaraguaan. Päätimme jättää päätöksen viimeiseen iltaan ja kuinkas kävikään... Saaren narkki murtautui meidän bungalowiin yöllä meidän nukkuessamme ja pölli kaikki meidän massit. Aamulla herätessä ihmettelimme miksi meidän oven edessä oli tuoli ja peili. Siinä vaiheessa kun Sky kysyi olinko ottanut rahat pois lompsasta, epäilys heräsi välittömästi.

Kyseinen hemmo oli tuolin avulla tullut sivuikkunasta sisään, peilin avulla kyylännyt olimmeko nukkumassa ja sitten meidän rauhallisesti nukkuessa käynyt läpi laukun. Läppärit ja puhelimet ei kelvanneet, mutta kaikki käteinen thai bahteja lukuunottamatta kelpasi. Teki melkoisen loven meidän budjettiin, joten jouduimme lähtemään seuraavana päivänä. Elsalla on itseasiassa yövartija, joka ilmeisesti oli mukana jutussa. Elsa itse oli silmittömän raivoissaan tälle tyypille, sillä hän menetti meidän lisäksemme kolme muuta asiakasta. Rasmukselta oli myös pöllitty osa rahoista ja tapaamamme suomalaispariskunta päätti lähteä, koska eivät tunteneet oloa enää hyväksi saarella tapahtuneen jälkeen.

Kävimme vielä iltapäivällä big corn islandilla poliisilaitoksella, koska little cornilla sanottiin siellä tiedettävän asioista, mutta kävi ilmi ettei siellä kukaan ollut mitään tehnyt asian hyväksi vaikka kaikki tiesivät kuka oli asialla. Eilen saimme kuitenkin tiedon, että poliisin oli nähty taluttavan kyseistä hemmoa raudoissa laivaan big cornilla ja yövartija oli tosiaan mukana bisneksissä. Rahat oli ilmeisesti jo tuhlattu, mutta ainakin tyyppi saatiin pois saarelta, sillä kukaan ei pitänyt kyseisestä miehestä. Taustaa löytyy sen verran, että vankilassa on vietetty ainakin neljä vuotta ja velikin on ilmeisesti jonkin sortin raiskaaja. 

Little corn island oli ihana kokemus, lopun ikävästä episodista huolimatta. Mätämunia löytyy kaikkialta ja toivomme pääsevämme takaisin sinne jossain vaiheessa.

Ötökkäsuojapuku mulle kiitos!

Okei, päivän plussa:

Sky löysi kioskista meille Snickers- patukat! Mikä ihana tuttu makuelämys, joka räjäytti mun makunystyrät pöpelikköön ja oli fazerin sinisen sijasta ehkä toiseksi paras vaihtoehto! Ihana, ihana, ihana hetki imeskellä jääkaappikylmää suklaapatukkaa riippumatossa.

Päivän ISO miinus:

Mun kamojen seasta löytyi torakka. En voi edes kuvailla kuinka paljon mua oksetti kyseinen otus ja se oli pyörinyt ties kuinka kauan mun rojuissa! Jumaleissön! Ei sillä olennolla ole sitten mitään häpyä, kun kehtaa vetää nokosia mun yksityisten tavaroiden päällä, kuten esimerkiksi puhtaiden vaatteiden seassa. Itkupotkuhuutoraivari auttoi vaan sen verran, että se otuksen oksetus lähti kipittämään täysillä karkuun ja Skyn yritettyä pyydystää sitä vartin verran se saatiin ulos. Jesari pääsi jälleen hyvään käyttöön, sillä tiivistin oven alaosassa olevan raon. Mä en varmasti nuku tänä yönä silmäystäkään ja jos nukun niin näen unta torakka-armeijasta joka pesii mun vaatteissa/rinkassa.

HYI HITTO.

Siedätyshoitoa

Yksi yö Losissa ja sen jälkeen alkoi taas yksi eeppinen reppureissu, eli kohti Costa Ricaa. Meillä oli vain menoliput ostettuna Costa Ricaan, koska ajattelimme ostaa paluuliput Losiin vasta matkalla, riippuen maasta missä sillä hetkellä olimme. No tämähän osoittautui lentokentällä ongelmaksi, sillä siellä ei suostuttu tekemään check inniä ennen kuin meillä oli paluulippu CR:stä. Kuulemma muutoin saavat sakkoja Costa Rican suunnalla. Ei sillä, että kyseisellä lentoyhtiöllä ei ole näköjään mitään sitä vastaan, että myyvät netissä menolippuja ilman, että kertovat asiasta. Oma vika toki, kun ei otettu tästä selvää. Halvimmalla pääsee, jos netistä ostaa bussiliput maasta pois, mikäli ei halua määrittää paluu päivämäärää. Tämä koskee myös siis Panamaa, Nicaraguaa etc, ei ainoastaan Costa Ricaa.

Pääsimme semiturvallisesti Spirit Airlinesilla Losis Floridaan, mitä nyt penkit joilla meidän piti lentolippujen mukaan istua, olivat hajalla ja kaadettuna. Pääsimme niiden takaisiin penkkeihin ja rikkinäisistä penkeistä sai mukavasti jalkarahit. Floridassa kituuttelimme kentällä viisi tuntia ennen seuraavaa lentoa ja terminaali kolmonen oli kyllä yksi ankeimmista ikinä. Onneksi löysimme yhden pistokkeen piilotettuina penkkien taakse, jonka avulla kulutimme aikaa katsomalla leffaa. Muutamat muutkin nuoret travellerit huomasivat meidän onnekkuuden, ja jouduimme käyttämään konettamme samanaikaisesti puhelinlataamona :D Pakko vielä murmuttaa, sillä Spirit Airlines ei tarjoa koneilla minkäänlaista safkaa paitsi maksusta ja kentällä pöperöt on törkykalliita. Esimerkiksi yksi banaani oli melkein kaksi dollaria. Vitutti.

Lento Floridasta San Joseen kesti vain alle kolme tuntia ja tunnelma jo koneessa oli ihan erilainen, sillä paljolti porukka oli paikallista ja välillä tuntui kuin olisi ollut osa sirkusta. Osa nuorista dokaili suoraan pullosta tax freesta ostamiaan viskejä ynnämuuta litkuja ja espanjolaa raikas joka puolelta. San Josen lentokenttä oli pieni ja siisti, mutta ulkona sitten iski Aasiasta tuttu taksikuskihyökkäys. Joka puolelta yritettiin huudella minne ollaan menossa, taxitaxitaxi! Kun kyselimme bussia niin ei kuulemma ole olemassakaan. Yritimme päästä San Jose downtowniin, jonne oli noin puoli tuntia matkaa. Vihdoin ja viimein eräs kuskeista, ilmeisesti tajuttuaan ettei meistä saa päivän masseja, kertoi että bussille pitää vähän kiertää, mutta löytyy. Noin puoli tuntia odoteltuamme pääsimme paikallisbussin kyytiin ja maksoimme 2000 colonia kahdelta henkilöltä eli noin 3,6 erkkiä.

San Josesta otimme taksin Guapiles nimiseen bussiterminaaliin, lähinnä koska meillä ei ollut mitään hajua missä se oli ja ilman matkaoppaita ei meillä ollut edes karttaa. Oltiin ehkä myös vähän laiskoja. Matkaa oli vain noin 15 minuutin verran ja kustansi 3000 colonia. Ainakin tällä kertaa oli ihan taksimittari käytössä emmekä huomanneet ainakaan mitään epäilyttävää. Taksikuski oli mukava heppu joka puhua papatti espanjaa ja yritti samalla opettaa meitäkin. Terminaali oli helppo paikka asioida, löytyy safkamestoja ja  kauppoja joissa piipahtaa hakemassa evästä matkalle. Piljetit Sixoalaan maksoivat vajaa 6000 colonia per nuppi eli yhteensä kahdelta noin 20 erkkiä. Matkan kestoksi oli arvioitu 5,5-6 tuntia ja lähtöaika meillä klo 14.00. Mikäli haluaa (suosittelen), niin voi hypätä jo pois Puerto Viejossa, josta Sixoalaan oli vain about tunnin matka. Siellä näytti olevan enemmän ja parempaa hotellitarjontaa, kuin myös viihtyisämpää muutenkin.

Saavuimme Sixoalaan kahdeksan aikaan, jolloin oli jo pilkkopimeää. Olimme viimeiset matkustajat bussissa, loput turistit olivat jääneet Puerto Viejoon ja muihin kaupunkeihin, joten oli melko jäätävää hypätä bussista kaksisteen keskellä ei mitään- näköistä tuppukylää. Paikallisia oli jonkin verran liikkeellä, mutta sillä hetkellä halusi vaan päästä ihan mihin vaan, sisälle mielellään turvaan. Olimme bussimatkalla lainanneet eräältä super mukavalta vanhalta travelleripariskunnalta lonely planetia ja muutaman hostellin nimi oli kirjoitettuna puhelimeen. Jokainen sijaitsi jossain, ei mitään hajua missä, joten törmättyämme yhteen niistä tutuista nimistä (cabinas viajero) pistäydyimme sisään. Saimme huoneeksemme varmasti koko reissuhistoriani kuppasimmista huoneista ja siitä ilosta saimme pulittaa 10 dollaria per naama. Sängystä, jonka lakana oli joskus ollut joku sininen, repaleisine helmoineen, paskasimman näköiset tyynyliinat ikinä ja ikkunana reikä jota peitti lauta jos ei halunnut tulla hyttysten syötäväksi. Lisäksi vielä jaetut vessat ja kylppäri kylmällä vedellä. Oikeen herkkua.

Mä en ole yleensä mikään hienohelma, mutta sen jälkeen kun näin huoneen ulkopuolella torakan, vaadin että nukutaan valot auki (ainakin ymmärtääkseni alkavat ropistelemaan vasta pimeässä). Myös sängyllä möngersi joku pieni kuvottava ötökkä, joten levitin hostellilta saadut pyyhkeet sängyn päälle, nukuin vaatteet päällä, silmälaput silmillä ja erittäin huonosti :D Kuvat eivät edes valitettavasti tee oikeutta tälle ihanaiselle huoneelle, koska siitä ei näe kuinka iljettävät nuo petivaatteet oikeasti ovat.

Vinkkinä muuten rajalta Panamaan pyrkiville, busseja ei kulje la-su, joten mikäli niillä mielii Panamaan, kannattaa liikkeelle lähteä jo torstaina. Raja menee myös kiinni 17.00, mikä kannattaa huomioida Panaman ja Costa Rican aikaeronkin kanssa (tunti). Suosittelen myös komforttia kaipaavalle jäämään aikaisemmalla pysäkillä Puerto Viejossa, sillä siitä kulkee sitten useampikin bussi seuraavana päivänä rajalle...