Sivut

16/10/2015

The one?



No löytyikö SE mekko? Ei, ehkä, joo. Paljon oli hyviä ja mikään ei näyttänyt päällä huonolta. Kuinka sitten valita se mekko? Tulee varmasti hirveän vaikea valinta. Kahden päivän sovituksien jälkeen löytyi kaksi lempimekkoa, joista toinen maksaa 600 euroa ja toinen 1100 euroa. Aika järkyttäviä nämä hintaerot, etenkin kun kummatkin olivat upeita päällä. Kalliimman hinta tosin kipuisi todellisuudessa vieläkin korkeammaksi, sillä se vaatisi muutaman pikku korjauksen ja korjauksineen, vyön vaihtamisine ja huntuineen kokonaisuus maksaisi lähemmäs 1500 euroa. Ihan hengästyttää, kun edes ajattelen tällaista summaa!

Muutamia liikkeitä on vielä kokonaan käymättä, jonka jälkeen pitää tehdä second round ja käydä kokeilemassa ne mitkä jäivät erityisesti mieleen. Tiedän kuitenkin, että jos jompi kumpi näistä hyvistä olisivat nyt ne vaihtoehdot, en harmittelisi kumpaakaan valintaa myöhemmin. 

Hääjärjestelyiden suhteen meillä alkaa olla aika hyvin kuviot selvät. Meillä on päivä, sillä nyt meillä on kirkko! 9.7.2016 meidät vihitään Krakovan kauniissa vanhassakaupungissa. Voiko täydellisempää olla <3

Kirkon lisäksi meillä on nyt valokuvaaja, DJ (joka toimii myös seremoniamestarina juhlissa) ja juhlapaikkakin on aika varma. Valokuvaajan kanssa kävi itseasiassa melkoinen munkki. Kyseinen kuvaaja oli viime kesän häissä jossa vierailimme Puolassa ja kyseinen kuvaaja taisi vähän ihastua muhun :D Oli kuulemma kovasti kysellyt sulhon bestmanilta, että kukas tämä vieras olikaan ;) Nyt kun vihdoin näimme vielä kuvat häistä niin kysyin heti josko M voisi selvittää kuvaajan tiedot. Eilen kuvaaja sitten soitti M:lle ja homma oli selvä!
Nyt viikonlopun aikana kun juhlapaikka varmistuu, väännämme kutsut siihen muotoon, että voidaan tehdä tilaus. Kutsujen lähetys aikaisessa vaiheessa häiden ollessa Puolassa on tärkeää vieraiden valmistautumisen kannalta. Suurin osa tosin jo tietää joka tapauksessa ;)

Ensi kerralla pitäisi ehkä jo yrittää kirjoittaa jostain muusta aiheesta kuin häistä :D

4 comments:

  1. Ihana kuvia! Häistänne tulee ihanat! Niin ne häät pikkuhiljaa valmistuu :) Mukavaa alkavaa viikkoa <3

    ReplyDelete
  2. Voi kiitos samoin <3 Toivotaan, että kaikki järjestyy, ei voi kun toivoa :)

    ReplyDelete
  3. Wäääää! Sun puvun etsintä kuulostaa epäreilun helpolta haha. Mutta just hyvä et on hyviä vaihtoehtoja! Ja vihkiminen Krakovan vanhassa kaupungissa kuulostaa sairaan ihanalta. <3 Toi on niin siisti fiilis kun muutama iso homma alkaa olla alta pois.

    ReplyDelete