Sivut

03/10/2015

Zen- ketutus




En varmasti ole ainoa, jolle keskittymisen avain on ympäristössä missä sattuu olemaan. Etenkin nyt opiskellessa sen tärkeys korostuu. En ole koskaan ollut hyvä työskentelemään missään kirjastoissa,
ja kahviloissa tai koulussa on yleensä melkoinen hälinä. Kotona on mukavinta lukea, mutta se vaatii aina järjestelyä. Zen- lukeminen kärsii, kun ympärillä pyörii likaiset astiat tai on muuten vaan niin sekaista, että keskittyminen menee miettiessä pitäisikö imuriin tarttua.

Tämä viikonloppu piti olla pyhitetty tehokkaalle lukemiselle, mutta kappas vain, olen tähän mennessä tehnyt kyllä aivan kaikkea muuta kuin lukenut. Heräsin toki tehokkaasti aamulla ja aloitin siivoamalla itselleni mukavan lukuympäristön, mutta jossain vaiheessa tuntui, että kaikki oli tätä ajatusta vastaan. 

Pesin jopa pyykit ja ajattelin käydä viemässä ne kuivumaan yhteiseen kuivaushuoneeseen niin johan siellä käynti sai taas veren kiehumaan korviin saakka. Joku itsekeskeinen urpo oli toki ripustanut pyykkinsä kätevästi kahdelle langalle per vaatekappale. Kiva kiitti, että veit tuplasti enemmän tilaa järjenjuoksullasi. Langat ovat niin löysällä, että ne painuvat kuitenkin yhteen ja se ajatus "nopeasta kuivumisesta, kun ilmaa on välissä" oli sillä tuhoon tuomittu. Nyt olen sitten ympäröity kuivuvalla pyykillä.

Saimme myös aikaisemmin naapureilta uuden sängynrungon, joten vanhasta piti päästä eroon. Laitoin ilmoituksen facebook- kirpparille ja lupauduin vielä varaamaan tuota sängynrungonraatoa perjantaihin, kun oikein aneltiin. No eipä haettu! Koko viikon silmään sattunut tuo rungonrähjä olohuoneen nurkassa. Laitoin sitten uuden ilmoituksen ja lupasin sängyn seuraavalle. No eikös sitten hetki sitten tämä ensimmäinen "noutaja" soittanut, että olisi nyt tulossa hakemaan sänkyä. SIIS MITÄ...!? En edes jatka tästä asiasta...

Nyt voisin ottaa hetken meditaatiotauon, että saisin otettua alusta koko viikonlopun ja yritän unohtaa ympärillä olevan kaaoksen :)

Toivorikasta kärkkymistä aamupalapöydässä

2 comments:

  1. Ihana kisuli sekä kauniita kynttiläkippoja! Kyllä muakin on tällä viikolla ketuttanut moni asia, mutta nyt en edes enää muista niitä...Eli mulla ei oo ollut mitään vakavempaa...Tsemppiä tenttiin lukemiseen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos, tsempit tulee tarpeeseen ^^

      Delete