I carry your heart with me - Hääpäivä

Saimme muistoksi hääpäivästämme ihan järjettömän määrän kuvia, nimittäin valokuvaajamme lähetti meille pienemmän kuvagallerian lisäksi 800 kuvan tiedoston. Näitä on nyt selattu välillä nauraen ja välillä onnenkyyneleitä vuodattaen. Kuvaajana toiminut Rafał Górski teki upeaa työtä ja yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta hän osasi taltioida kaikki päivän ihanimmat yksityiskohdat ja hetket. Varsinaisia potrettikuvia emme ottaneet, mutta hieman venyneen aikataulun ansiosta, saimme muutamia "poseerauskuvia" Krakovan vanhassakaupungissa. Olemme kuitenkin alustavasti jutelleet, että Rafał tulisi Suomeen perheensä kanssa talvella ja hoitaisimme potretit silloin jossain upeassa ympäristössä. Hän on jo pidempään halunnut käydä Suomessa ja kuvaukset esimerkiksi Lapissa toisi portfolioon ihan uutta fiilistä. Sitä odotellessa!

Aamun valmistautumiseen kuului käynti kampaajalla ja meikkauksessa yhdessä kahden kaason ja äidin kanssa. Kävin aiemmin keväällä Krakovassa piipahtaessa koemeikissä ja kampauksessa, joten kaikki oli kutakuinkin selvillä kampaajalle astellessa. Kampaus tosin ylitti odotukset ja oli oikeastaan paljon parempi kuin koeversionsa :D. Hotellilla sain kaasoilta apua pukeutumiseen ja valmistautumisen jälkeen sain siunauksen M:n äidiltä, jonka jälkeen odottelimme kirkkoon lähtöä. 

Meidän suuri "yllätysnumero" pysyi salassa loppuun saakka ja kirkossa saimmekin nähdä iloisen yllättyneitä ilmeitä. Etenkin Suomesta saapuneet vieraat olivat varautuneet istumaan 45 minuuttia kirkossa ymmärtämättä seremoniasta sanaakaan ja ihmetys olikin suuri, kun vihkipappimme aloitti seremonian suomeksi! Monien sattumusten kautta löysimme puolalaisen katolisen papin, joka sattumoisin asui Suomessa 10 vuotta toimien Pyhän Marian seurakunnassa. Hän vielä sattui nykyään asumaan vain noin 20 kilometrin päässä Krakovasta, joten meillä kävi kyllä tuuri! :) Ensimmäinen keskustelu oli tosin hieman jäätävä, kun M pyysi häntä vihkimään meidät ja vastaus oli kutakuinkin: "Ei kai hän ole sentään luterilainen...?". Mietin edelleen, olisiko meitä suostuttu vihkimään jos vastaus olisi ollut myöntävä ;). Seuraava tapaaminen ja vihkiminen olikin jo aivan erilainen. Emme olisi voineet saada mukavampaa vihkipappia ja kaikkia kovasti nauratti hääparin ja papin naureskelu alttarilla :D

Meillehän kävi muuten klassisesti se mitä aina pelätään. Nimittäin sormus ei mahtunut kunnolla hermostuneen M:n sormeen! :D Omani sujahti nätisti oikeaan nimettömään, mutta M joutui itse väkisin runnomaan sormuksen perille hihityksen saattelemana. Ei mennyt niinkuin strömsössä, mutta eipähän ainakaan pääse vahingossa tippumaan. Jännitys vaikuttaa todella paljon, sillä nykyään sormus menee ihan kiltisti sormeen.

Vieraat pääsivät juhlapaikalle yhteiskuljetuksella ja meille oli oma pikku kärry varattuna. Reilun sadan vieraan kuljetus kesti odotettua kauemmin, joten meille jäikin vähän luppoaikaa kierrellä kärryn kanssa. Sekä kuljettaja, että valokuvaaja innostuivat keksimään pieniä spotteja, missä napata pari nopeaa kuvaa ja potrettikuvien puutteessa nämä kuvat olivat mukava pieni lisä! Aikaa ei ollut poseerata, mutta kuvista tuli ehkä siitä syystä jopa kivempia!

Ettei yksi postaus valahtaisi kilometrin mittaiseksi, niin juhlitaan vaikka osassa kaksi ;).

Makkaraa ja puolalaiset häät

Long time no see.. Otetaan vastaan ylimääräistä aikaa ja rahaa! Yllättäenkin keväällä alkaneet opiskelut ovat vieneet täysin mahdollisuuden toteuttaa lempiajanvietettäni, eli matkustamista. Viimeisestä reppumatkasta on vierähtänyt jo yli vuosi ja matkailua on tullut harrastettua yhden lyhyen reissun verran. Pari viikkoa sitten tuli käytyä uudestaan Puolanmaalla, kun vierailimme puolalaisissa häissä. Reissu ei siis aivan täyttänyt lomamatkan tunnusmerkkejä, vaikka olikin ihana ja uusi kokemus.

Hääparin piti kerätä kaikki maahan heitetyt kolikot

Itse en ole käynyt häissä vuosiin ja näköjään olen vihdoin sen ikäinen, että ihmiset ympäriltäni alkavat avioitua, sillä tänä vuonna sitten onkin neljät häät vierailtavana! Kahdet Puolassa ja kahdet ihan täällä Suomessa. Yhdet joudun valitettavasti jättämään väliin reissun(!) vuoksi. Oli sinänsä hauska sattuma, että ensimmäiset häät olivat ne puolalaiset :D

Äkkiseltään varmaan ymmärtää, ettei hääperinteet nyt niin erilaisia ole Puolassa ja täällä Suomessa, varsinkaan kun omat kokemukset ovat vähäisiä. Sen lisäksi, että olen ollut ortodoksisissa ja luterilaisissa häissä vieraana, nyt on käyty myös katolilaisissa häissä! Nepalissa myös pääsin kokemaan nepalilaiset hääjuhlaperinteet.

Joitakin ihania eroavaisuuksia löysin, kun pääsin puolalaisia häitä seuraamaan alusta alkaen. Aamu alkoi kampaajakäynnillä. Kun olimme valmistautuneet, ajoimme sulhasen vanhempien talolle, jossa oli jo täysi härdelli päällä. Paikalla oli orkesteri ja sulhasen lähimpiä ystäviä sekä perheenjäseniä. Itse olin ainoa ulkopuolinen, tyttöystävän ominaisuudessani, joten tapasin itse sulhasenkin (ja koko perheen) ensimmäistä kertaa. Kun sulhanen oli laittautunut valmiiksi lähdimme yhtenä autokulkueena kohti morsiamen vanhempien kotia. Matkan varrella naapurit ja tuttavat, jotka eivät osallistuneet häihin, järjestivät tiesulkuja. Näistä tiesuluista pääsi läpi vain maksamalla tai tekemällä tehtäviä. Sulhasen piti mm. nousta autosta tekemään maali (hän pelaa jalkapalloa) ennen kuin matka saattoi jatkua.

Morsiamen talolla sulhanen kävi hakemassa morsiamensa sisältä ja he vastaanottivat siunauksen. Odotimme ulkopuolella kunnes he tulivat yhdessä ulos ja lähdimme kohti kirkkoa. Koko matkan tööttäiltiin niin ettei varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi millainen kulkue on kyseessä. Kirkolla kaikki odotellivat (hääpari mukaanlukien) juhlavieraiden saapumista ja otimme kuvia. Kun suurin osa juhlakansasta oli paikalle, vieraat menivät sisään ja hääpari jäi ulos odottamaan. 

Itseltäni vihkiminen meni suurelta osalta ohitse, tuo Puola kun ei vielä taivu minulta kovinkaan ketterästi muutamaa sanaa lukuunottamatta. Tilaisuus oli kuitenkin kaunis ja kesti noin tunnin ajan. Suomalaiseen tapaan parin päälle heiteltiin karkkeja ja konfetteja (riisi tuli vasta myöhemmin), mutta myös kolikoita. Jokainen kolikko tuli kerätä maasta. Lapset taas auttoivat karkkien keräämisessä.

Juhlapaikallakin oli perinteitä kunnioitettu ja hääpari otettiin vastaan leivällä, suolalla ja juomalla. Juomisen jälkeen lasit heitettiin olan yli maahan. Mikäli lasit eivät rikkoutuneet, tarkoittaisi se rikkoutunutta avioliittoa. Aikamoiset paineet :D Onneksi lasit menivät rikki ja hääpari asteli juhlapaikalle ensimmäisenä sisään. Sulhanen koppasi morsiamensa syliin ja kantoi hänet sisään. Sisällä kilisteltiin avioparille ja ruoka tuli sukkelasti pöytään. Tykkäsin erityisesti siitä, ettei ruoalla hienosteltu. Oli vateja täynnä erilaisia herkullisia perinteisiä lihoja joita sitten otettiin oman mielen mukaan. 

Mitä olisivat häät ilman tanssia. Tanssittiin läpi yön, tai niin kauan kuin kunto kesti! Pelkäsin jo etukäteen vodkan juomista ja se koitui omaksikin kohtaloksi. Siinä vaiheessa kun vodkapullot kannettiin pöytään niin meno vain parani. Minulta jäi kokonaan pelit ja leikit näkemättä, sillä täällä ne alkoivat vasta puolen yön jälkeen. Ihanaa kursailemattomuutta, perinteistä maalaishenkeä ja iloista tunnelmaa oli tuo päivä täynnä. Uutta Vuotta odotellessa ;)

Häiden lisäksi vietimme myös aikaa Krakovassa. Muuhun ei tällä kertaa liiennyt aikaa, mutta Krakova on itsessään niin ihana kaupunki, että siellä voi hyvin käydä useampaankin otteeseen. Epäonneksemme säät oli melko masentava hääpäivää lukuunottamatta. Jostain syystä keskustassa olevat ruuhkatkin tuntuivat paljon pahemmilta kuin edellisellä kerralla, mutta oli se silti sen arvoista :D

Seuraavaa matkaa onkin odoteltu yli vuosi ja koko sekasortoisen kevään jälkeen onkin ihanaa huomata, että se oikeasti on toteutumassa. Kolmen viikon Itä-Euroopan kiertue autolla starttaa heinäkuun lopulta. Matkakohteina ainakin Slovakia, Unkari, Romania ja Moldova. Sen lisäksi ajasta/tilanteesta riippuen Ukraina, Valko-Venäjä ja Liettua... Takaisin tulemme vielä Puolan rannikon kautta, jota en ole vielä nähnyt. M:llä on myös paljon sukulaisia Gdanskissa ja Gdyniassa, joita pitää tietysti käydä tapaamassa. Yritämme olla suunnittelematta reittiä liiaksi ja menemään fiiliksen mukaan, joten reitti voi muuttua huomattavasti matkan varrella ;)

Puola vei sydämeni ;)

Mun käsitykseni Puolasta saattaa olla osittain puolueellinen. Siltikin on haluan sanoa, että Puola todellakin yllätti, ihastutti, kauhistutti, hengästytti ja sai mut haluamaan sinne takaisin. Kyseinen reissu onnistui täysin sattumalta, sillä töistä oli neljä päivää vapaata ja M lähti kolmeksi viikoksi lomalle kotimaahansa. Hän sai mut sitten suostuteltua kahden viikon varoitusajalla lähtemään mukaan. Suuntana oli siis Krakova ja ennakko-odotukset eivät olleet mitkään kummoiset. Varsinkaan kun Intian matkalla tapaamani tyttö totesi käyneensä Puolassa ja sen olleen täynnä huoria ja bensa-asemia :D No itsehän en nähnyt yhtään ilotyttöä, mutta bensa-asemia löytyi, vaikka missäpä niitä ei olisi??

Oma tietämykseni Puolasta rajoittui aika lailla sota-aikoihin, joten en itse osallistunut reissun suunnitteluun paljoakaan. Luotin, että M tietää mihin mennä ja sainkin huomata päässeeni aivan huikealle reissulle. Mulla oli yksi ainoa toive, joka oli tietysti käydä Auschwitzissa. Se on aina ollut Must See- listalla ja nyt voin sanoa siellä käyneeni. Äitini jaksoi kummastella, että kuka siellä haluaa käydä, mutta kyse on juuri nimenomaan siitä ettei joitakin asioita voi kunnolla käsittää, ennen kuin ne itse näkee. Käymisen arvoinen paikka ihan jokaiselle, tosin saa varautua kävelemään ja paljon. Meillä kierrokseen meni yli neljä tuntia ja voin todellakin suositella opastettua kierrosta, sillä alue on ihan oikeasti suuri.

Auschwitzin historia pitäisi olla kaikilla tiedossa, joten sitä on turha käydä läpi. Kierros alkoi Auschwitz I:stä ja kyseinen leiri näytti kuumana kesäpäivänä hämmästyttävän miellyttävältä paikalta, ruoho kasvoi ja kukat kukkivat. Koko aluetta kiertävät sähköaidat ja parakeissa sisällä käyminen sai vasta tajuamaan kuinka hirvittävä paikka on ollut kyseessä. Auschwitz I on todellisuudessa ollut kuitenkin huomattavasti mukavampi paikka kun lähistölle rakennettu Auschwitz II Birkenaun leiri. Auschwitz I:n parakkien sisällä oli sängyt petivaatteineen ja elämä näytti olleen kuin "normaalissa" työleirissä. Herkimmille tämä osuus saattaa olla rankin, sillä sinne moniin huoneisiin oli rakennettu säilytystilat leirillä olleiden/kuolleiden omaisuudelle. Yksi huone oli täynnä aikuisten kenkiä, yksi lasten kenkiä, matkalaukkuja, hammasharjoja, partasuteja, silmälaseja... Kaikki löydetty leireiltä. Eräs huone oli täynnä vankien hiuksia. Ihan oikeita ihmisten hiuksia jotka oli leikattu vankien päästä heidän sinne saapuessaan.

Kammottavaa kuinka paljon jälkiä Auschwitziin on jäänyt siellä eläneiden ja kuolleiden jäljiltä. Vaikka natsit yrittivät viime hetkillä tuhota mahdollisimman paljon todisteita, ei sellaista määrää ihmisiä voi hävittää ilman jälkiä. Seinillä oli tuhansia kuvia sinne tuoduista vangeista. Aluksi, kun ihmisiä oli siirretty Auschwitziin vähemmän, heistä otettiin kuvia. Lopuksi ihmiset menivät suoraan junasta kaasukammioon, mistä syystä ei vieläkään tiedetä kuinka monta ihmistä todellisuudessa siellä kuoli. Minkäänlaisia tietoja ei näistä ihmisistä kerätty, eivätkä he olleet missään papereissa. Osassa näistä seinällä roikkuneista kuvista ihmiset hymyilivät, koska heidän oli käsketty hymyillä, olihan heidät viety sinne työskentelemään. Ja samaan aikaan karua kieltään kertoivat kuvien alla olevan saapumis- ja kuolinpäivämäärät. Kuvissa olevat henkilöt olivat leirillä viettäneet aikaansa ennen kuolemaansa vain parista päivästä, jopa vuoteen.

Auschwitz II Birkenau oli ahdistava paikka. Näky oli kuin suoraan elokuvista ja ikävintä oli junarata joka kirjaimellisesti jatkui suoraan suurimpiin (ja tuhottuihin) kaasukammioihin. Pienempääkin pienemmät parakit olivat täynnä makuulavereita, joissa ei ollut mitään pehmusteita tai lämmikkeitä ja niissä nukkui jopa kymmenen ihmistä pakkautuneina toisiinsa. Koko päivän jälkeen jäljelle jäi kurkkua kuristava tunne, enkä yhtään ihmettele, että jotkut kävijöistä itkivät siellä. Täällä pitäisi jokaisen käydä, mikäli Puolaan lähtee.

Auschwitzin lisäksi toinen varsinainen nähtävyys oli Wieliczkan suolakaivos, joka on maailman yksi vanhimmista suolakaivoksista ja Puolan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kierros kesti yli kaksi tuntia oppaan kanssa, mutta pidemmänkin reissun voi tehdä omin nokkinensa. Kaivoksella oli useita hienoja kammioita, mutta upein paikka oli ehdottomasti yli sadan metrin syvyyteen louhittu kappeli, jota käytetään edelleen. Jotkut kuulemma haluavat viettää hääjuhliansa siellä. Kaikki patsaat ja seinäveistokset on veistetty suolasta, mikä myös koristaa seiniä monin paikoin (ja ihmiset käyvät nuolemassa, joten et ole sitten ainoa joka on kielensä seinään pistänyt :P). Kaivoksen ilma on muuten superterveellistä suolan takia (astmaatikoille erityisen hyvää), joten kierros on terveydellisistäkin syistä kannattava! Hintaa kierroksella oli noin 20e per nuppi.

Mikäli kaipaa kaupunkilomaa, voin suositella Krakovaa enemmän kuin lämpimästi. Krakova on nimittäin varmasti yksi kauneimmista kaupungeista missä olen koskaan nähnyt. Yllätyin kaupungin puhtaudesta, upeista vanhoista rakennuksista, kukkien määrästä ja upeasta keskustorista. Vanhakaupunki on kaunis paikka kävellä, joka tosin sisältää myös kalleimmat ravintolat ja kahvilat. Muita nähtävyyksiä on Wawelin kukkulalla sijaitseva tuomiokirkko (ja sieltä avautuva huikea näkymä kaupunkiin) ja juutalaiskorttelit. Kannattaa kokeilla paikallisia dumblingseja ja kadulla minikojuissa myytäviä juustorinkeleitä, herkkua ;)

Mikäli pelkkä kaupunkiloma ei riitä, on Puolassa tarjolla myös aktiivisemmalle matkustajalle tekemistä. Neljässä päivässä ehtii yllättävän paljon ja kolmantena päivänä heräsimme viideltä aamulla ajamaan Zakopanen suuntaan Tatravuorille. Kyseinen vuoristo sijaitsee Slovakian ja Puolan rajalla, ja tarjoaa lukuisia vaellus- ja kiipeilymahdollisuuksia. Täällä sijaitsee myös Puolan korkein huippu, Rysy (2499m), jonka me hullut päätimme valloittaa. Mulle ei tosin kerrottu, että kyseessä on vaativin kiipeilyaste ilman kiipeilyvälineitä ja 10 tuntia kestänyt kiipeäminen vaati veronsa. Koko reissun sai kuitenkin nauttia henkeäsalpaavista maisemista ja huipulla sai olla tyytyväinen ollessaan samaan aikaan sekä Puolassa, että Slovakiassa :D Vaivan arvoinen reissu, mutta käveleminen tuotti muutaman päivän vaikeuksia, kun joka ikinen lihas oli niin krampissa. Reitti on hyvin merkitty ja pärjää ilman karttaa. Kanssakiipeilijöitäkin on riittämiin, joten eksyminen on vaikeaa.

Ensi kesänä uudestaan!