Sivut

18/10/2012

Oikein hottista




Tänään oli ensimmäinen aamu Losissa, kun emme heränneet auringonpaisteeseen. Olimme jo huokaista helpotuksesta, kunnes Minty sanoi, että se on "vaan merisumua" ja kohta paistaa taas. No niinpä tietenkin, pilvet katosivat ja jälleen meni hikoiluksi. Ilmeisesti loppuviikoksi on kuitenkin luvattu viileämpää ja pystyy pukemaan taas vaatteita päälle. Paikalliset vetelee tuolla ihan kylmästi farkut jalassa ja näinpä myös tytön kaupungilla paksuhko neule päällään. Ei voi ymmärtää..

Kyllästyimme Brentwoodin kulmiin ja otimme bussin Santa Monicaan. Yhteen suuntaan bussilippu maksoi dollarin big blue bussilla ja sillä pääsi nopeasti ja näppärästi perille. Kävimme tsekkaamassa biitsin ja puistosta näkyikin kivasti rantaa, vuoria ja kaupunkia. Ihan mukavalta alue näytti, pääsimme jopa ensimmäisen kerran mukamas shoppailemaan, vaikkei mitään mukaan tarttunutkaan. Ensimmäinen mäkkärikin korkattiin, double quarter poundereilla ja kokiksella. Sydäri oli melko lähellä, niin hyvää se oli (ja epäterveellistä). 

Unohdin tosiaan viime postauksessa mainita, ettei tämä meidän majapaikka nyt niin huono ole, vaikka joudummekin etsimään yksityisyyttämme miniyksiössä. Asuntokompleksissa on meinaan uima-allas, jossa on mukava pulikoida päivän kuumimpina hetkinä ja varsinkin Skyn mieleen on vapaassa käytössä oleva hyvin varusteltu kuntosali! Itsekin olen olen ajatellut käydä ainakin kokeilemassa, miltä ne vehkeet vaikuttavat, vaikken mikään kuntosalityyppi ole. Mun mielestä parasta kaikessa on se, että aulasta saa joka päivä tuoreita pikkuleipiä :D

Minty lupasi kokkailla meille jonkinlaista aasialaista sapuskaa, kunhan palaa Malibun pippaloistaan. Meidätkin olisi kutsuttu mukaan, mikäli olisimme ajoissa ilmoittaneet tulostamme. Liput meinaan oli myyty jo aikoja sitten. Ens kerralla sitten! Saammepa ainakin pitkästä aikaa viettää iltaa edes hetken kahdestaan.

Ps. Keksikää mulle otsikoita.




2 comments:

  1. Hei mita the maksoitte Panama-Costa Rica rajalla Panamasta Costa Rican puolelle siirryttaessa? Enloyda mistaanjarkevaa tietoa, mita ko. Rajan ylittaminen tuohon suuntaan maksaa Eli paljonko taaloja pitaisi varata siihen.

    ReplyDelete
  2. Mun mielestä maksettiin ainoastaan customs tai joku vastaava, mikä maksettiin Panaman puolelle siirryttäessäkin, olisko ollut 3 dollaria naamalta. Tämä siis mikäli ylität rajan Sixaolassa :)

    ReplyDelete