Suklaaikävä

Reissaaminen on ihanaa, vapauttavaa ja sillä tavoin kokee jatkuvasti uusia asioita. Joskus kuitenkin kyllästyy joka päivä vaihtuviin maisemiin ja kaipais sitä jotain tuttua ja turvallista ympärillensä. Tänään erityisesti olisin voinut antaa vaikka oikean käteni fazerin sinisestä suklaalevystä. Sit sitä menee makeannälässä paikalliselle kioskille ja sieltä löytyy vain kummallisia pikkuruisia suklaakeksipussukoita jonka suklaa maistuu oudolle suussa ja epämääräisiä leivoksia. Mä haluan fazeria ja makuunin punaisia kirpeitä pääkalloja! Nyt heti!

Hiukan kotoisuuden tuntua tuo sentään se, että voidaan viettää ilta esimerkiksi leffoja tai sarjatuotantokausia katsellen. Eilinen 10 tunnin laivamatka pelastui muutaman tunnin tehismaratonilla ja kirjoittaessa valmiiksi blogia. Ah kuinka tekniikka on ihanaa. Mikäli läppäri ei olisi ollut mukana, olisimme joutuneet tyytymään espanjaksi dupattuihin kauhuelokuviin, joita tietysti huudatettiin tarpeeksi kovalla niin ettei nukkumisestakaan tullut mitään.

Reissussa todellakin rähjääntyy. Lähdimme reissuun 18. päivä ja tänään oli ensimmäinen kerta kuin saimme vaatteet pesuun. Enkä todellakaan ottanut ylimääräistä vaatetusta mukaan, joten ilman sukkia meni pari päivää ja alkkareita nyrkkipyykkäsin kuppasissa hotellihuoneiden käsienpesualtaissa shampoolla... Ei vain ole yksinkertaisesti ollut aikaa, koska tätä ennen olemme matkustaneet lähes joka päivä lukuunottamatta Bocas del toron kolmen päivän stoppia. Silloin rinkasta löytyi vielä muutama puhdas vaatekappale, joten tarvetta parin vaatteen pesulle ei ollut. Ja sitäpaitsi se oli kallista :D Mutta enivei, pienistä asioista muodostuu iso ilo, kuten rinkallisesta puhtaita vaatteita. En malta odottaa huomista!

Suihkussa käyminenkin on joskus aika extreme- laji, ainakin tällaiselle nössykälle joka rakastaa pitkiä kuumia suihkuja. Ne on vaihtuneet välillä pienellä paineella lirutteleviksi erittäin lyhyiksi ja välillä jääkylmiksi suihkuiksi. Näinkin hiostavalla ilmalla peseytymisen välttely kostautuu aika nopeasti, joten se on vain kestettävä. San Carlosissa taas vettä ei tullut illalla ollenkaan ja vessakin huuhdottiin käsipelillä heittämällä sammiosta vettä perään. 

Reissailun varjopuolia on jatkuva epätietoisuus, varsinkin kun matkustaa mentaliteetilla tulee mitä on tullakseen. Esimerkiksi hotellien kanssa ollaan päädytty etsimään huoneita vasta paikan päällä. Välillä saa siis könytä rinkka selässä pidemmänkin aikaa kyselemässä hotellien hintoja (tsiisus ovat muuttuneet parissa vuodessa mitä on suosituksia yrittänyt netistä katsella) tai kuten eilen, joutua pimeässä keskellä yötä herättelemään hotellinomistajia huonohkolla menestyksellä. Eikä edes puhuta siitä Sixaolan murjusta jossa oli torakoita ja maksoimme siitä enemmän kuin monesta todella kivoista huoneista. Vituttaa edelleen :D

Olisi myös kannattanut opetella joskus Espanjaa. Costa Ricassa ja Panaman turistirysissä englantia puhuttiin laajalti. Täällä Nicaraguassa elehdimme paljolti käsin ja yritämme heikolla espanjallamme pärjätä. Osaan sentään sanoa uno aqua grande por favor! Emme siis kuole janoon. Skylla on todella hyvä kielipää ja hän sentään osaa sanoa muutaman fraasin enemmän ja ymmärtääkin enemmän. Olen vaikuttunut ja kateellinen, tietysti ;) Joskus iskee myös todellinen blackout kun yritän ilmaista itseäni Skylle englanniksi eikä sekään onnistu, niin sitä kaipaisi jonkun jolle puhua puhtaasti ihanaista Suomen kieltä!

Koska reissaamisen pitää olla hauskaa, innostavaa ja rentouttavaa, aiomme tästä eteenpäin hidastaa tahtia huomattavasti. Vietämme täällä Ometepellä nyt fiiliksen mukaan vajaan viikon. Riippuen paljolti siitä kiipeämmekö jommalle kummalle näistä tulivuorista vai emmekö. Puhtaasti siitä syystä, että sen jälkeen emme varmaan pysty kävelemään pariin päivään mikäli se on yhtä rankkaa kuin viimeksi Sumatralla. Sen jälkeen siirrymme Granadan kautta Managuaan jossa toivottavasti emme joudu yöpymään ja lennälle big corn islandille. Siellä vietämme loppuajan biitsillä nautiskellen. Paluulento on 13. päivä Costa Ricasta, joten aikaa on vielä.

Zau