Hunting the Sun again!

Naamaa kiristää ja nenä helottaa jo punaisena. Takana 5 päivää Intian reissua ja mukaan on mahtunut jo suunnatonta ärtymystä koko maata kohtaan, mutta myös nautintoa.

Koko matka ei alkanut kovinkaan hyvin alkaen mun vihoittelevasta viisaudenhampaasta. Päivää ennen reissua iski 38,5 asteen kuume ja hirveä hammassärky. Päivystyksessä sain kouraani kaksi eri antibioottikuuria, panacodia ja buranaa. Hammassärky oli aivan jäätävä mikäli neljän tunnin välein ei popsinut jonkilaista lääkettä. Parin päivän päästä se ei tuntunut vieläkään helpottavan, päin vastoin. Onneksi nyt alan olemaan jo voiton puolella, ja vedän enää 400mg buranaa pari kertaa päivässä :D

Lentokaan ei mennyt ihan putkeen. Ensimmäinen lento Heathrowiin oli myöhässä, jonka takia myöhästyimme seuraavalta lennolta, lentokentän läpi spurttauksesta huolimatta (kipeänä vielä hei!). British Airways tosin korvasi meille uuden lennon muutaman tunnin päähän, Indian Airilla, joka itsessäänkin oli ihan kokemus. Yli 700 henkeä vetävään koneeseen oli saatu matkustajia korkeintaan 100, joten saimmekin valita mukavasti itse paikkamme. Nukuimme kivasti omilla riveillämme poikittain ja nukuin ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Istuen nukkuminen ei ole koskaan ollutkaan mun juttu.

Laskeuduimme Mumbaihin 2.30 yöllä, väsyneenä ja epävarmana, sillä meillä ei ollut etukäteen hankittuja viisumeita matkassa. Jo Lontoon kentällä ihmeteltiin, missä meidän viisumit olivat ja pari lentokenttätyöntekijää kävivät väittelemässä passiemme kanssa, onko Visa on Arrival mahdollinen vai ei. Tulos oli positiivinen ja pääsimme koneeseen. 

Mumbain lentokentällä oli lähes tyhjää ja harhailimme hetken aikaa ympäärinsä alueella, jossa luki "interview area". Kaksi tyyppiä istuskelivat sohvalla ja yksi nukkui. Hetken kuluttua yksi kysyi mitä me etsimme ja kerroimme, että tarvitsemme viisumin. Toinen herätteli nukkuvaa tyyppiä joka käski istahtaa sohvalle eteensä. Edelleen makuuasennosta meille heitettiin kynä ja viisumihakemuspaperi. Samaan aikaan alettiin kysymään tiukkoja kysymyksiä miksi olemme täällä, miksi halusimme viisumin vasta kentällä ja missä on hotellivaraustodiste. Sellaistahan meillä ei ollut, vaan valehtelimme sujuvasti, että kaikki tärkeät paperit jäivät veljen rinkkaan.

Jostain syystä kaikki tehdään mahdollisimman vaikeasti. Tyyppejä saattaa olla monta tekemässä samaa asiaa, mutta vain yksi oikeasti tekee jotain. Muut pläräävät papereita, mukamas kiireisinä ja huomaat odottaneesi kohta tunnin. Saimme lopulta passimme takaisin, viisumeineen ja jatkoimme kohti matkatavaroiden noutoa, jolloin saimme jälleen huonoja uutisia. Veljen rinkka ei ollut saapunut Mumbaihin, vaan pyöri edelleen Heathrowlla. Suunnattoman vittuuntuneena kirosimme asiaa, sillä Lonely Planetimme oli tosiaan jäänyt sinne myös. Etukäteisvalmistautuminen olisi aina hyvä juttu, sillä nyt olimme täysin hukassa. Ja koska meillä ei ollut mitään varattuna Goaltakaan, emme voineet pyytää lentoyhtiötä lähettämään rinkkaa suoraan sinnekään.

Jouduimme siis ensimmäisen kerran kusetetuksi jo kentällä, kun saimme "hyvän" tarjouksen ok hotellista, 2000rp ja kuljetuksen hotellille ja takaisin. Hotelli oli aivan järkyttävä ja luvatusta wifistä ei ollut tietoakaan. Sapetti aivan perhanasti, koska oma vika, kun ei oltu valmistauduttu yllättäviin tilanteisiin saati ottaneet tietoa Mumbaista etukäteen.

Kaikille piti myös olla raottamassa lompakkoa, taksikuskille, hotellityypeille. Huvittavin oli tyyppi joka siis nosti mun rinkan hissiin ja meidän ihanaan läävään eli huoneeseen. Hänen mukanaan tuli toinen mies joka ei tehnyt muuta kuin kulki mukana. Kehtas vielä tippiä pyytää :D Totesin, että noei. Kaikenkaikkiaan ensimmäiset 2 päivää maksoivat enemmän kuin 4 päivää muualla. 

Seuraavana yönä palasimme lentokentälle, josta vihdoin ja viimein saimme veljen rinkan ja ihanaisen opaskirjamme samoin. Sieltä katsoimme, että lähdemme juna-asemalle metsästämään junaa Canaconaan, Etelä-Goaan. Junat täyttyvät täällä todella nopeaan, joten kannattaa varata liput etukäteen. Meillä ei ollut mahdollisuutta siihen, joten toivoimme vain parasta. Ja jouduimme sitten yllättäenkin skämmätyiksi jälleen kerran. Juna-asemalla meille kerrottiin ettei junaan pääse vasta kun seuraavana päivänä, emmekä todellakaan halunneet hetkeksikään enää jumittamaan Mumbaihin, joten meille tarjottiin yönyli bussia Margaoon. En todellakaan suosittele kellekään! Kyseessä oli myös ryöstöhintainen matka, 14-16 tuntia lähes 1200rp  ilmastoimattomassa sleeper bussissa. Todellisuudessa hinta on varmasti puolet pienempi.. Väsynyttä matkailijaa on helppo huijata.

Matka sujui aluksi melko jouhevasti, mutta pimeän laskeutuessa tuntien laskeminen kävi tuskalliseksi. Heti kun isommat kylät loppuvat, alkaa järjetön kamikaze tykitys, eikä silmiä uskalla ummistaa hetkeksikään. Autot suhahtelevat kummaltakin puolelta ohitse ja tuuli vaan ujeltaa ikkunoista. Pysähdyimme hurjat kaksi kertaa, joten rakko joutui koville. Uribagilla olisi ollut käyttöä :D

Päästyämme Margaoon, löysimme Canaconaan vievän paikallisbussin parissa minuutissa. Matka maksoi 40rp ja kesti reilun tunnin. Hinnat on listattu bussin seinään, joten kusetuksen mahdollisuutta ei ollut. Mukavaa matkanteko ei ollut, sillä bussi oli melkoinen rämä ja pahinta kaikessa oli jättimäinen laatikko valkosipulia joka jakoi hengitysilmamme koko matkan ajan...

Päästyämme Palolemiin löysimme lähes välittömästi meidän budjetille sopivan beach hutin, 500rp yöltä. Se sisältää ilmaisen netin, oman suihkun (kylmän tosin) ja hyttysverkon. Loma pääsi vihdoin alkamaan ja hammassärkykin alkoi hellittämään. Ehkä se oli stressisärkyä, sillä täällä stressikin haihtuu hetkessä. Pari päivää on mennyt aurinkoa ottaessa ja meressä aaltoja napatessa. Palolem on mukava paikka, tähän aikaan vuodesta rauhallinen, löytyy ravintolaa ja nukkumispaikkaa niin budjettitravellaajalle kuin vähän enemmän vaativammallekin. 

Huomenna nappaamme bussin joko Canaconaan, tai Chaudiin ja sieltä Agondalle. Sen pitäisi olla vielä Palolemiakin rauhallisempi spotti. Sen jälkeen etenemme Pohjois Goan suuntaan Panjimiin ja sieltä lopuksi Anjunaan ja Mandremiin. Aikaa vielä 10 päivää Goalla, sen jälkeen suuntaan jälleen Mumbaihin veljen lentäessä Suomeen.

Kuvia saattaa olla niukanlaisesti, sillä ainoa kamera on iphone ja kuvien laatu on aika heikko... Tarinaa tulee taas toimivan netin löydettyäni ;)

Shit happens but life goes on

"Don't be afraid to rock the boat.

 If someone falls out, 

then they weren't meant to be in your boat"

Mä olen parantumaton optimisti, enkä ole koskaan jäänyt sängynpohjalle säälimään itseäni. Ainakaan päivää paria pidempään. Jatkan siis maailmanvalloitusta tästä eteenpäin yksinäni ja jos joku kuvitteli, että mulla olisi vaikeuksia keksiä uutta suunnitelmaa, ei se henkilö tunne mua yhtään. Rakastan suunnitelmia, varsinkin jos ne liittyy jollain tapaa matkustamiseen. Reissaaminen ja sen suunnittelu on mitä parhaimpia keinoja välttää masentuminen ja parantua henkisistä sydänsairauksista. Tämän enempää en aio tarjota sosiaalipornoa, vaikka sillä mässäileminen on mitä ihaninta.

Mulla ei ole ollut pitkään aikaan mitään hajua miksi haluan isona (eikä sen puoleen halua kasvaa aikuiseksi), mutta sentään jonkinlainen suunta mihin edetä. Pari päivää sitten se oli Los Angeles ja pieni reissu ennen sitä. Nyt ei ole sitäkään, joten kaksi päivää on mennyt aika sumussa miettien mitäs tässä nyt sitten tekisi. Kotona masentuminen ja asioiden murehtiminen ei kuitenkaan mitään auta ja niiden hyvien ystävien avulla, jotka ovat olleet tukena (kiitos vaan ihanat, tiedätte ketkä <3) olenkin jo aikalailla päässyt takaisin tolpilleni.

Tilannehan on mitä loistavin lähteä matkalle. Mulla ei ole kämppää, koska annoin sen viime syksynä pois. Kissat on edelleen rakastettuina siskon luona (vaikka ikävä niitä onkin) ja mulla ikuinen matkakuume. Tällä hetkellä muutenkin olo on, että kauas on päästävä ja mielellään ei lähellekään Jenkkilää. Työsopparikin päättyy sopivasti huhtikuussa ja työtä riittää taas sitten kesäksi. Minne siis lähtisi?

Ei tähän ollut kuin yksi vastaus, Asia, we meet again! ;) Mulla on aina ollut unelmia ja asioita, joita haluan saavuttaa elämässäni ja nyt taitaa ainakin yksi olla TOP10 listassa ruksittavissa. Vielä kun kysyin haluaisiko veli mukaan, niin ei tarvinnut kahdesti kysyä. Me lähdetään Nepaliin ja mikäli olosuhteet suo, valloitamme Mount Everesting Base Campin vielä huhtikuun aikana! Salilla ja juoksumatolla rehkiminen ei ole siis ollut turhaa vaikken bikinikuntoa pääsekään esittelemään ihan heti, ellemme rankan trekin jälkeen ehdi Goalle vähän nautiskelemaan ihan lomailustakin :D

To be continued... California!

Biitsiä viime huhtikuulta. Thaimaa.

Maaliskuu kolkuttelee jo ovella, eli jäljellä on enää reilu kuukausi Suomessa hytisemistä. Sen lisäksi, että Los Angeles kutsuu, on mulla myös muita suunnitelmia! Jo viime vuoden puolella kaverini Nina kertoi suunnittelevansa reissua jenkkilään, jonka loppuosa kuluisi Kalifornian puolella. Ihan loistavaa, sillä se aika sattuu olemaan juuri huhtikuun alussa, silloin kun olen itsekin suuntaamassa takaisin. 

Tämän hetken alustaviin suunnitelmiin kuuluu siis yöpymiseen sopiva ajoneuvo, 2-3 tyttöä ja 12 päivän matka. Reissu tulee pitämään sisällään kauan kaivattua aurinkoa, rantoja ja tietysti bikinit. Bikinikunto jo häämöttää ja onneksi on vielä noin kuusi viikkoa aikaa viimeistellä se. 

Itse reitti on vielä todella alkutekijöissään, mutta suuntaa antavia raameja olemme jo laatineet. Los Angelesista lähdemme ajamaan luultavimmin rannikkoa pitkin San Franciscoon ja sieltä sisämaahan Yosemiten kansallispuistoon (punapuita!!<3). Tämän jälkeen ajaisimme Nevadan puolelle Las Vegasiin (tietysti) ja lopulta San Diegon kautta takaisin Losiin. 12 päivää on tiukka aika ja tarkoitus ei ole hampaat irvessä ajaa aamusta iltaan. Ajot pidetään mahdollisimman lyhyinä ja suunnitelma muuttuu varmasti matkan varrella.

Ennennäkemätöntä materiaalia. Uu.

Downtown LA

Fashion District, Downtown LA

Huntington Beach

Huntington Beach

Lupasin silloin tällöin päivitellä julkaisematta jääneillä kuvilla. Tässähän tätä herkkua taas on. Pari kuvaa Losista ja kaksi alempaa on otettu Huntington Beachilta, kun lähdimme randomisti eräänä aamuna autoretkelle. Tarkoituksena oli päästä Meksikon rajalle, mutta sitten laski aurinko ja päätimme ajaa takaisin ;)

Suomessa olen edelleen, Sky pääsi vihdoin Losiin ja olemme virallisesti kaukosuhteessa. Ainakin huhtikuuhun saakka. Yhyy. 10 tunnin aikaero on varsin hankala, joten lähinnä kirjoittelemme pikaisia viestejä niihin aikoihin kun toinen on nukkumassa. Enää kaksi kuukautta tätä lumista sohjoa ja sitten pääsen takaisin aurinkoon. Toivottavasti!