Sivut

11/09/2015

Kyllä se siitä!


Taitaa olla harvassa ne reissut, jossa kaikki menisi niinkuin alunperin oli suunnitellut ja ongelmitta! Ei kuitenkaan kannata antaa pienten (tai isompien) takaiskujen pilata koko matkaa yrittäen itsepintaisesti pitää suunnitelmista kiinni. Niin kauan kun kellekään ei satu mitään vakavaa, rennolla asenteella saa ne huonotkin hetket muutettua voitoksi. Meidän viime kesän automatka Itä-Euroopassa oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta jälkikäteen muistot ovat pääosin hyviä ja kaikesta selvittiin. Tarkoitus oli siis ajaa Puolasta Slovakiaan, Unkariin, Serbiaan, Romaniaan, Moldovaan ja Ukrainaan. Loppujen lopuksi vaikka auto hajosi jo Budapestissa, ainoastaan Serbiaan emme päässeet ;)




Budapest on ainoa paikka, josta jäi vähän nihkeä kuva, sillä siellä koimme synkimmät hetket koko matkalla. Auto kirjaimellisesti hajosi käsiin keskellä hullua ukkosmyrskyä ja navigaattorikin reistaili, joten harhailimme epätoivoisesti kaduilla etsien lähintä bensa-asemaa. Saimme tilattua hinauksen korjaamolle, mutta kuinka ollakaan, lähin auki oleva korjaamo sunnuntaina löytyi 50 kilometrin päästä keskellä ei mitään. Kirjaimellisesti. Vietimme kyseisellä romupajalla 15 tuntia, josta osan nukuin korjaamon nuhjuisella ja tupakalta löyhkäävällä nahkasohvalla. Totesimme yön aikana, että taisimme tulla pahimpaan turistinkusetuspaikkaan ikinä, sillä paikalle hinattiin myös muita turistien autoja ja kukaan ei liikkunut sinä aikana mihinkään. Lopulta he väittivät, ettei auto ole korjattavissa ellei koko moottoria vaihtaisi mikä tuntui uskomattomalta, kun M kävi tarkastuttamassa auton ennen matkaa (oma auto alla siis, ei vuokra-auto). M päätti, että hän ei suostu pissittäväksi linssiin vaan soitti sedälleen Puolaan, jonka kaveri tuli hinurillaan hakemaan auton ja meidät Puolasta saakka takaisin Puolaan. Eli vaikka alkumatkan epäonni olikin todella nihkeä kokemus, niin ainakin jäi kerrottavaa tästäkin tapahtumasta :D

Emme masentuneet tästä, vaan auto jäi sedän hoteisiin Tarnowiin ja me lähdimme seuraavalla junalla Puolan rannikolle Gdyniaan tapaamaan herran muita sukulaisia ja nauttimaan lomailusta, kunnes auto olisi kunnossa. Viikon verran pääsimme M:n tädin herkkupatojen ääreen. Tädillä oli puutarha, josta löytyi lähestulkoon KAIKKEA. Oli muuten ihanaa käydä poimimassa suurin osa ruoka-aineksista suoraan pihalta. Kävin aika monesti marjaryöstöretkellä ;) Vierailimme myös edellisessä postauksessa mainitsemallani aavikolla M:n kahden serkkutytön kanssa. Viikon verran odottelimme auton korjausta ja pääsimme matkaan. Koska Budapestissä kävimme ja sieltä jäi ikävä fiilis, ajoimme suorinta tietä Romaniaan. 





Eihän matka Romaniaankaan täysin ongelmitta sujunut, sillä alussa takkuileva navigaattorimme johti meidät harjaan :D On mukavaa huomata auringon jo laskiessa ajelevansa jossain järjettömän pienellä hiekkatiellä, jossa pystyi ajamaan korkeintaan 20km/h tien huonon kunnon ja randomisti eteen rynnivien lammaslaumojen, peurojen ja kettujen takia. Onneksi 50 kilometria myöhemmin (jep...) pääsimme päällystetylle tielle ja olimme vihdoin vuoriston tuntumassa. Halusimme Romaniassa nähdä ehdottomasti luontoa, emmekä kaupunkia ja päätimme ajella sanahirviö Transfăgărășanin läpi. Tie nousee yli 2000 metrin korkeuteen kiemurtelevalla tiellä joka ole käytössä talviaikaan sen vaarallisuuden vuoksi. Vauhtia ei voi pitää, mutta ei näitä maisemia edes malttaisi posottaa läpi. Ihan mieletön reitti!

Olimme liikkeellä melko myöhään ja aika iski jälleen vastaan. Meillä ei ollut tälle osuudelle sohvapaikkaa Couchsurfingin kautta, emmekä olleet varanneet tai etsineet matkalle hotelleja/hostelleja valmiiksi. Aurinko alkoi jo laskea, joten leirintäalueen puuttuessa leiriydyimme paikalle, jossa oli muutama karavaanari pysähtyneenä. Huomasimme olevamme keskellä romanialaisten kiertolaisten leiriä ainoina turisteina :D Paikka ei tosiaan ollut mikään virallinen leirintäalue, mutta siellä selkeästi vietettiin useampiakin öitä. Meillä oli mukana vain oma hepponen teltta ja seuranamme oli paikallisten lisäksi myös kolme kulkukoiraa, jotka oli alussa vähän pelottavia rähistessään meille. Lopulta olimme kyllä todella iloisia niiden olemassaolosta, sillä....


Kuva on järkyttävän huono, mutta uskomatonta, että pimeässä sain edes jonkun todisteen taltioitua hiipparista! Yhtäkkiä alkaneen koirien räyhäämisen jälkeen yksi romanialaistyttö tuli kertomaan meille, että leirin ympärillä hääri karhu! Sydän kurkussa paineltiin teltasta ulos ja totta tosiaan 10 metrin päässä joessa kahlasi karhu! Se ei ollut aikuinen, kuulemma orpo. Koirat ajoivat sen tiehensä.

Tämän jälkeen pari nuorta romanialaista uskalsivat tulla tekemään tuttavuutta meidän nuotiolle (saimme puut vanhalta pariskunnalta kun yritimme aluksi märkiä risuja sytyttää :D). En ole koskaan nähnyt karhua luonnossa ja olihan se hurjaa. Yksi muisto taas lisää :) Tällainen reissailu ei toki sovi heikkohermoisille ja kieltämättä itselläkin meni unensaannissa melko pitkään kuunnellen jokaista rasahdusta teltan ulkopuolelta. Reissun aikana telttailimme yhteensä kolme kertaa, joista kaksi kertaa pystytimme telttamme vain jonnekin, kun ei riittänyt kärsivällisyys etsiä oikeaa leirintäaluetta.

Moldovassa kirjaimellisesti käväisimme ja totesimme, että NOPE ja ajoimme suoraan Ukrainaan pienempään ja tuntemattomampaan kaupunkiin nimeltä Chernivtsi. Suosittelen ehdottomasti käymään, mikäli autolla on liikkeellä, sillä Lviv oli sitävastoin suuri pettymys.. Sitten tulee kuitenkin paras neuvo. ÄLÄ MENE AUTOLLA UKRAINAAN. Tai Moldovaan. Se ei kannata. Se on hirveää. Oli suoranainen ihme, ettei automme hajonnut myös siellä. Enoni sanoikin jälkikäteen pisteliäästi, että miksi luulet rengaskorjaamojen olevan siellä joka nurkassa :D Jos navigaattorisi sanoo, että matkaa on kaksi tuntia, kerro se ainakin kolmella, niin päästään lähemmäs todellisuutta. Tiet ovat järkyttävässä kunnossa ja oli ihanaa kun edes kilometrin sai ajaa ilman pelkoa kuopista silloin tällöin.

Matkailu on ihanaa ja huonommatkin kokemukset yleensä antavat iloa tarinan muodossa myöhemmin :) 




06/09/2015

Yllättävä Puola

Tiesitkö, että Puola sijaitsee rannikolla? Jos tiesit ja tuhauttelet nokkaasi kun edes kehtaan kysellä tyhmiä, niin olet kuitenkin niitä harvoja, jotka osaavat määrittää tarkalleen missä Puola sijaitsee. Sen lisäksi, että Puola sijaitsee rannikolla, on ne rannat oikeasti upeita! Nyt tulee ehkä yllättävämpi kysymys. Tiesitkö, että Puolassa on aavikko? On siellä :D Kyseessä on itseasiassa liikkuvat dyynit rannikon tuntumassa ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Täällä saa hyvän jalkatreenin kun patikoi dyynien läpi. Pehmeässä hiekassa kävely on todella raskasta ja mulla ainakin oli pohkeet jumissa seuraavana päivänä.


Täällä tarpoessa ihmettelee, kuinka tämäkin alue on muodostunut ja mistä tämä ihana hienonhieno hiekka on alueelle kulkeutunut?? Upeat hiekkadyynit sijaitsevat Słowińskin kansallispuistossa ja me pääsimme paikalle autolla Gdyniasta helposti. Alue on hyvin merkitty eikä eksymisen vaaraa ollut. Reitti meni metsikön läpi dyyneille ja sieltä rannikolle. Kuumana päivänä suosittelen ottamaan aurinkorasvaa mukaan. Ja vettä!




28/08/2015

Bloggaamisen ihanuus ja vaikeus

Kun saan inspiraation, on ollut suorastaan mahdotonta olla toteuttamatta sitä. Toistaiseksi on myös ollut yhtä hankalaa pitää mielenkiintoa yllä, jotta nämä inspiraatioprojektit eläisi pidempään kuin hetken. Bloggaaminen on yksi niistä. Välillä tulee järjetön tarve päästä hehkuttamaan mahtavia kokemuksia ja myös ei niin mahtavia kokemuksia, mutta mitä siinä välissä? Kenenkään elämä ei ole niin mahtavaa, että kerrottavaa riittäisi jokaiselle päivälle, saati jokaiselle viikollekaan. Ellei nyt satu olemaan joku julkisuuden henkilö ja reikien sijasta taskunpohjat on täynnä kahisevaa millä tehdä mitä huvittaa. Mutta eih, opiskelen ja se rajoittaa jopa tällaisen kärsimättömänkin yksilön elämää ikävästi. Ei sillä ettenkö olisi käynyt reissussa sitten edellisen kirjoituksen, olen toki. On vain tuntunut turhauttavalta kertoa reissailuista kerran parissa kuukaudessa tai puolessa vuodessa. Vaikka olisihan se parempi kuin kerran vuodessa ;)

Eli long time no see. Kävin tässä välissä esimerkiksi Itä-Euroopan kiertoajelulla mm. Slovakiassa, Unkarissa, Romaniassa Moldovassa ja Ukrainassa. Kerrottavaa tältä reissulta olisi riittänyt monen bloggauksen verran ja matkalla koettiin niin mahtavia hetkiä kuin ikävää epäonnea :D Vaan mennäänpä pikakelauksella fiiliskuvin.








Sen jälkeen viihdyin Thaimaassa uudempaan kertaan ja isommalla porukalla sukulaisten kera. Kyseessä oli kerrankin L-O-M-A. Thaimaa on aina yhtä ihana ja helppo lomakohde, aivot narikkaan ja opiskeluahdistus katosi kahden viikon aikana mukavasti. Tällä kertaa kohde oli Khao Lak missä en ole aikaisemmin ollutkaan. Kiitos tästä ihanasta lomasta kuului mummille, joka kustansi meidän köyhien opiskelijoiden (ja koko konkkaronkan) matkan ja oli tietysti itse mukana juhlimassa syntymäpäiviään.








Kevät oli pitkä ja uuvuttava opiskelujen osalta, mutta Thaimaan reissu antoi voimia pitkälle. Juuri ennen kesää ja kesätöitä karkasin vielä Roomaan, josta sainkin ainoan rusketuksen häivähdyksen seuraavaan kahteen kuukauteen kiitos Suomen "kesän". Rooma oli hengästyttävän upea ja antoi mukavasti potkua ettei tarvinnut suoraan opinnoista hypätä työn touhuun. Rooma myös yllätti positiivisesti, sillä ajattelin sitä vain järkyttävänä turistitrappina. No olihan se, mutta ei todellakaan syyttä. Kyllä Roomassa on käytävä ja kaikki SE koettava. Täällä myös tuli todettua, että aikainen lintu madon nappaa ja mitä aiemmin oli nähtävyyksissä, sitä vähemmän joutui jonottamaan. Vatikaanissa suosittelen ihan oikeasti olemaan paikalla jo klo 7 :D










Eihän tämä kesä vielä tähän päättynyt vaan vielä kesätöiden loputtua, ostin todelliset äkkilennot nimittäin päivää ennen ostin liput Prahaan ;) Oli PAKKO päästä jonnekin ja Suomen surkea kesä houkutti lähtemään jonnekin lämpimään. Lämmintä tosiaan oli, nimittäin 35 astetta joka ikinen päivä. Se oli ehkä hieman liioiteltua, mutta ei silti vähentänyt innostusta. Mahtavan reissun saa aikaiseksi, vaikka suunnitteluaikaa on alle päivä! :) Aina ei siis tarvita kuukausia suunnittelua ennen matkaa. Yleensä en harmittele sitä, että joutuisi lähtemään reissuun yksin ja olenkin ollut reppureissaamassa ihan yksinäni, mutta jostain syystä parin päivän kaupunkiloma tuntui mälsältä yksin tallusteltavaksi. Mikä avuksi? No iskä tietenkin! Onneksi mulla on myös vähän yllytyshullu iskä joka lähti päivän varoitusajalla reissuun :D 







Olikos tämä nyt tässä tälle vuodelle? Ehei. Inspiraatio iski jälleen, samoin matkakuume. Joulukuun lopun lento Kambodzaan pitää huolen ainakin siitä ettei vuoden reissut ole vielä tässä.

13/06/2014

Makkaraa ja puolalaiset häät

Long time no see.. Otetaan vastaan ylimääräistä aikaa ja rahaa! Yllättäenkin keväällä alkaneet opiskelut ovat vieneet täysin mahdollisuuden toteuttaa lempiajanvietettäni, eli matkustamista. Viimeisestä reppumatkasta on vierähtänyt jo yli vuosi ja matkailua on tullut harrastettua yhden lyhyen reissun verran. Pari viikkoa sitten tuli käytyä uudestaan Puolanmaalla, kun vierailimme puolalaisissa häissä. Reissu ei siis aivan täyttänyt lomamatkan tunnusmerkkejä, vaikka olikin ihana ja uusi kokemus.

Hääparin piti kerätä kaikki maahan heitetyt kolikot

Itse en ole käynyt häissä vuosiin ja näköjään olen vihdoin sen ikäinen, että ihmiset ympäriltäni alkavat avioitua, sillä tänä vuonna sitten onkin neljät häät vierailtavana! Kahdet Puolassa ja kahdet ihan täällä Suomessa. Yhdet joudun valitettavasti jättämään väliin reissun(!) vuoksi. Oli sinänsä hauska sattuma, että ensimmäiset häät olivat ne puolalaiset :D

Äkkiseltään varmaan ymmärtää, ettei hääperinteet nyt niin erilaisia ole Puolassa ja täällä Suomessa, varsinkaan kun omat kokemukset ovat vähäisiä. Sen lisäksi, että olen ollut ortodoksisissa ja luterilaisissa häissä vieraana, nyt on käyty myös katolilaisissa häissä! Nepalissa myös pääsin kokemaan nepalilaiset hääjuhlaperinteet.

Joitakin ihania eroavaisuuksia löysin, kun pääsin puolalaisia häitä seuraamaan alusta alkaen. Aamu alkoi kampaajakäynnillä. Kun olimme valmistautuneet, ajoimme sulhasen vanhempien talolle, jossa oli jo täysi härdelli päällä. Paikalla oli orkesteri ja sulhasen lähimpiä ystäviä sekä perheenjäseniä. Itse olin ainoa ulkopuolinen, tyttöystävän ominaisuudessani, joten tapasin itse sulhasenkin (ja koko perheen) ensimmäistä kertaa. Kun sulhanen oli laittautunut valmiiksi lähdimme yhtenä autokulkueena kohti morsiamen vanhempien kotia. Matkan varrella naapurit ja tuttavat, jotka eivät osallistuneet häihin, järjestivät tiesulkuja. Näistä tiesuluista pääsi läpi vain maksamalla tai tekemällä tehtäviä. Sulhasen piti mm. nousta autosta tekemään maali (hän pelaa jalkapalloa) ennen kuin matka saattoi jatkua.


Morsiamen talolla sulhanen kävi hakemassa morsiamensa sisältä ja he vastaanottivat siunauksen. Odotimme ulkopuolella kunnes he tulivat yhdessä ulos ja lähdimme kohti kirkkoa. Koko matkan tööttäiltiin niin ettei varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi millainen kulkue on kyseessä. Kirkolla kaikki odotellivat (hääpari mukaanlukien) juhlavieraiden saapumista ja otimme kuvia. Kun suurin osa juhlakansasta oli paikalle, vieraat menivät sisään ja hääpari jäi ulos odottamaan. 

Itseltäni vihkiminen meni suurelta osalta ohitse, tuo Puola kun ei vielä taivu minulta kovinkaan ketterästi muutamaa sanaa lukuunottamatta. Tilaisuus oli kuitenkin kaunis ja kesti noin tunnin ajan. Suomalaiseen tapaan parin päälle heiteltiin karkkeja ja konfetteja (riisi tuli vasta myöhemmin), mutta myös kolikoita. Jokainen kolikko tuli kerätä maasta. Lapset taas auttoivat karkkien keräämisessä.

Juhlapaikallakin oli perinteitä kunnioitettu ja hääpari otettiin vastaan leivällä, suolalla ja juomalla. Juomisen jälkeen lasit heitettiin olan yli maahan. Mikäli lasit eivät rikkoutuneet, tarkoittaisi se rikkoutunutta avioliittoa. Aikamoiset paineet :D Onneksi lasit menivät rikki ja hääpari asteli juhlapaikalle ensimmäisenä sisään. Sulhanen koppasi morsiamensa syliin ja kantoi hänet sisään. Sisällä kilisteltiin avioparille ja ruoka tuli sukkelasti pöytään. Tykkäsin erityisesti siitä, ettei ruoalla hienosteltu. Oli vateja täynnä erilaisia herkullisia perinteisiä lihoja joita sitten otettiin oman mielen mukaan. 

Mitä olisivat häät ilman tanssia. Tanssittiin läpi yön, tai niin kauan kuin kunto kesti! Pelkäsin jo etukäteen vodkan juomista ja se koitui omaksikin kohtaloksi. Siinä vaiheessa kun vodkapullot kannettiin pöytään niin meno vain parani. Minulta jäi kokonaan pelit ja leikit näkemättä, sillä täällä ne alkoivat vasta puolen yön jälkeen. Ihanaa kursailemattomuutta, perinteistä maalaishenkeä ja iloista tunnelmaa oli tuo päivä täynnä. Uutta Vuotta odotellessa ;)


Häiden lisäksi vietimme myös aikaa Krakovassa. Muuhun ei tällä kertaa liiennyt aikaa, mutta Krakova on itsessään niin ihana kaupunki, että siellä voi hyvin käydä useampaankin otteeseen. Epäonneksemme säät oli melko masentava hääpäivää lukuunottamatta. Jostain syystä keskustassa olevat ruuhkatkin tuntuivat paljon pahemmilta kuin edellisellä kerralla, mutta oli se silti sen arvoista :D



Seuraavaa matkaa onkin odoteltu yli vuosi ja koko sekasortoisen kevään jälkeen onkin ihanaa huomata, että se oikeasti on toteutumassa. Kolmen viikon Itä-Euroopan kiertue autolla starttaa heinäkuun lopulta. Matkakohteina ainakin Slovakia, Unkari, Romania ja Moldova. Sen lisäksi ajasta/tilanteesta riippuen Ukraina, Valko-Venäjä ja Liettua... Takaisin tulemme vielä Puolan rannikon kautta, jota en ole vielä nähnyt. M:llä on myös paljon sukulaisia Gdanskissa ja Gdyniassa, joita pitää tietysti käydä tapaamassa. Yritämme olla suunnittelematta reittiä liiaksi ja menemään fiiliksen mukaan, joten reitti voi muuttua huomattavasti matkan varrella ;)