Robinson Crusoena

Ometepe oli loppujen lopuksi hieman pettymys ja jälkikäteen harmittaa että vietimme siellä niinkin kauan aikaa. Ongelma kyseisessä paikassa on se, että paikasta toiseen pääseminen vaatii jonkinlaista kulkupeliä. Taksit ovat järjettömän hintaisia (20-30 dollaria oli paikka mikä hyvänsä), moottoripyörän vuokra 35 dollarista ylöspäin ja pyöräileminen on tuskaista mäkien vuoksi. Osassa paikassa taas tie oli lähinnä kivimäkeä, joten taluttamiseksihan se meni. Itse nähtävyydet olivat heikkoja ellei kiivennyt vuorelle (15 dollaria naama, mutta omat eväät ja kuljetus maksoi erikseen), eikä rannatkaan päätä huimanneet.

Olimme helpottuneita lähtiessämme, joskin mokasimme sen verran ettemme varanneet lentolippuja Corn Islandille etukäteen netistä, koska ajattelimme tehdä sen aamulla ennen lähtöä. No huono tuuri, sillä sähköt olivat aamulla poikki joten pakkaaminen oli haasteellista 4.40 aamulla pimeydessä sekä yllättäenkään internet ei toiminut. Toivoimme siis, että löytäisimme internetkahvilan Managuasta tai vaihtoehtoisesti viimeisenä oljenkortena saamme liput suoraan kentältä.

Lähdimme 5.30 aamulla bussilla Santa Cruzista. Busseja menee harvakseltaan, mutta ne ovat todella halpoja. Matka kesti melkein 1,5 tuntia Myogalpaan, josta lähti vene San Jorgeen. San Jorgesta pääsimme paikallisbussilla Managuaan noin kahdessa tunnissa. Meidät heitettiin ulos jossain terminaalin kohdalla ja jouduimme keskelle kaaosta. Se 10 minuuttia mitä kerkesimme Managuassa olemaan, oli tarpeeksi. Kamala paikka ja kaikki yrittää kusettaa minkä ehtii. Bussissa joku taksikuski väitti, että matka lentokentälle maksaisi 20 dollaria henkilö. Maksoimme loppujen lopuksi 120 cordobaa mikä oli about vajaa 6 dollaria kahdelta..

Emme siis löytäneet mitään internetiä, joten marssimme suoraan La Costenan tiskille. Lentolippujen ostaminen siis onnistuu lentokentältä, mutta paikkojen saaminen ei ollut varmaa. Koneet ovat 12 paikkaisia, mutta meillä kävi tuuri. Suoraa yhteyttä emme saaneet, joten jouduimme tekemään hullun kierroksen Managua-San Carlos-Bluefields-Corn Island, mutta ainakaan emme joutuneet yöpymään Managuassa. Menopaluu on halvempi ja kyseinen firma myy lippuja avoimella paluulla. Loistavaa palvelua. Menopaluu lento oli noin 160 dollarin luokkaa.

Lennot olivat huisin jänniä, sillä koneissa on tosiaan maksimissaan 12 ihmisen kapasiteetti+ lentäjät, todella pieni lentokone. Lievästi lentopelkoisena oli aika epäuskoinen olo, että kyseinen vekotin pysyisi edes ilmassa. Koneessa ei ollut minkäänlaista välitilaa matkustajien ja lentäjien välillä, olimme onnekaita sillä pääsimme ihan lentäjien taakse istumaan. Näimme koko ajan sääkartasta pilvet ja turbulenssivaaran jne. Toisaalta pelottavaa, koska kun näki lentäjien posottavan täysiä "punaista" päin, osasi odottaa kunnon jytyytystä. Pienessä koneessa jokainen töyssy tuntui huomattavasti pelottavammalta kuin isossa!

Pääsimme kuitenkin kolmen nousun ja kolmen laskun jälkeen ilmeisen turvallisesti Big Corn Islandille, vaikka eräs paikallinen saikin viimeisen lennon jälkeen paniikkikohtauksen. Kyseinen lento oli eniten töyssyinen näistä kolmesta ja itsekin tuli toivottua ettei rakkine putoaisi alas :D Pienellä koneella lennetään koko ajan pilvien seassa, ei niiden yllä. Toisaalta näimme ikkunasta upeasti (myös etuikkunasta) mm. upean sateenkaaren!! Mieletön kokemus.

Saavuimme Big Corn Islandille melkein tunnin myöhässä aikataulusta, joten olimme huolissamme ehdimmekö viimeiseen Pangaan (eli veneeseen) little corn islandille. Taksikuskimme (dollari naamalta satamaan) soitti kuskille, että odottaa meitä, joten ehdimme kuin ehdimmekin viimeiseen paattiin. Ilmeisesti ei kuitenkaan olisi kannattanut, sillä kyseinen reissu oli pelottavin ikinä elämässäni. Kyseinen Panga on siis noin 15 ihmistä vetävä vene jossa ei ole katosta, ainoastaan iso muovipressu sateen varalta. Me jouduimme myrskyn keskelle. Paikalliset kaksi rouvaa kirjaimellisesti rukoilivat "Thank the Lord, Thank the Jesus, Halleluja", yksi itki suoraa huutoa, kun laineet löi yli laidan ja salamoi. Itse keskityin pitämään täysin voimin kiinni pressun reunasta kun raivoava myrsky kiskoi sitä meidän päältä.

Kun pääsimme satamaan, meitä oli odottamassa joukko ihmisiä jotka taputtelivat selkään, että taisi olla melkoinen myrsky ja kaikki olivat peloissaan odottaneet meitä, koska vene oli myöhässä niin paljon. En ihmettele, koska välillä kuljimme veneellä todella hitaasti korkeiden aaltojen takia. Jälkikäteen kysellessä, jokainen veneessä olija oli miettinyt jonkinlaista pelastumisstragediaa mielessään pahimman aikana. Mikäli moottori olisi kuollut, olisi vene luultavasti kaatunut mikäli se olisi kääntynyt sivuttain.

Seuraavana päivänä oli sitäkin upeampaa herätä paratiisissa. Omassa beach hutissa, ranta parin metrin päässä ja riippumatot ripustettu palmujen väliin. Asetuimme saaren itäiselle puolelle Elsa's place nimiseen paikkaan. Low seasonin (ja koska muita ei paikassa ollut) maksamme paikasta vain 15 dollaria yöltä. Tämä on rauhallisempi puoli saarta, mutta myös tuulisempi. Kuumassa ilmastossa se ei toki haittaa. Sähköä on saatavilla vain rajoitetun ajan päivästä, mutta saarelta löytyy paikkoja joissa on oma generaattori ja ilmainen wifi asiakkaille.

Jatkanemme huomenna tarinaa kuvilla höystettynä, nyt keskitymme rommikolaan ja mojitoihin :P

Ötökkäsuojapuku mulle kiitos!

Okei, päivän plussa:

Sky löysi kioskista meille Snickers- patukat! Mikä ihana tuttu makuelämys, joka räjäytti mun makunystyrät pöpelikköön ja oli fazerin sinisen sijasta ehkä toiseksi paras vaihtoehto! Ihana, ihana, ihana hetki imeskellä jääkaappikylmää suklaapatukkaa riippumatossa.

Päivän ISO miinus:

Mun kamojen seasta löytyi torakka. En voi edes kuvailla kuinka paljon mua oksetti kyseinen otus ja se oli pyörinyt ties kuinka kauan mun rojuissa! Jumaleissön! Ei sillä olennolla ole sitten mitään häpyä, kun kehtaa vetää nokosia mun yksityisten tavaroiden päällä, kuten esimerkiksi puhtaiden vaatteiden seassa. Itkupotkuhuutoraivari auttoi vaan sen verran, että se otuksen oksetus lähti kipittämään täysillä karkuun ja Skyn yritettyä pyydystää sitä vartin verran se saatiin ulos. Jesari pääsi jälleen hyvään käyttöön, sillä tiivistin oven alaosassa olevan raon. Mä en varmasti nuku tänä yönä silmäystäkään ja jos nukun niin näen unta torakka-armeijasta joka pesii mun vaatteissa/rinkassa.

HYI HITTO.

Kuumotus

Eilinen meni laiskotellessa, syödessä ja nukkuessa. Tänään aamulla herätessä (myöhäisemmin kuin vielä kertaakaan tällä matkalla) iski syyllinen olo joutilaisuudesta ja vuokrasimme pyörät päiväksi. Olimme kuulleet, että vain 5 kilometrin päässä helppoa tietä pitkin päätyisi Ojo de Aqualle eli luonnon lähteelle. En ollut nähnyt siitä kuvia saati lukenut mitään ja kuulimme parilta travellaajalta sen olevan kiva ja virkistävä paikka.

En tiedä mitä odotin, jotain luonnollista lampea virkistävällä vedellä ja paria turistia. Pääsimme paikalle noin 25 minuutin polkemisen jälkeen ja noh.. Petyin aika pahasti. Kyseessä on uima-altaan näköiset rakennelmat joita ympäröi aurinkotuolit ja heti kun pääsimme pyörien selästä käteemme lykättiin paikan vieressä olevan ravintolan ruokalistat. Puhumattakaa paikallisten ja turistien määrästä. Ihan kuin olisi päätynyt jonkinlaiseen kylpyläkeskukseen kaikilla hienouksilla :D

Päädyimme kuitenkin dippaamaan itsemme lähdeveteen ja olihan se hurjan virkistävää. Ei liian kylmää, mutta todellakin piristävää tuskaisen kuuman pyöräretken jälkeen. Sisäänpääsymaksu oli 3 dollaria henkilöltä ja vilkaisin ruokalistoja niin oli kallista verrattuna muihin ravintoloihin täällä. Juomat olivat tosin kohtuuhintaisia, mutta jätimme väliin. En myöskään ottanut paikasta kuvia, ihan koska se oli sen verran masentavaa ja keskityin kuvaamaan tulivuori Concepcionia, joka oli vihdoin paljastanut huippunsa pilviverhosta. Aika kuumottavan jyrkän näköinen ja ollaan vakavasti harkittu sille kiipeämistä huomenna/ylihuomenna. Kiipesimme jo Sumatralle melkein kaksi kertaa korkeammalle tulivuorelle ja koska tiedämme sen olevan sairaan haastavaa, psyykkisesti on aika vaikea ryhtyä siihen uudestaan.

Ometepe on aika mielenkiintoinen paikka. Aivan kun oleskelisi yhdellä isolla maatilalla. Tiellä ja teiden vieressä kulkee vapaana koirat, kissat, kanat, hevoset, lampaat, vuohet ja aasit. Mitään eläimiä ei ole kytketty pihoille vaan kaikki kulkevat oman tahtonsa mukaan. Jotenkin hassua, mutta kaipa jokainen tietää omat lemmikkinsä ja kanojensa määrän täällä. Vähän ehkä tuntuu pahalta syödä kanaa, kun sellaiset tepastelee jalkojen juurella ravintolassa :D

Siinäpä tämän päivän asiat, loppupäivä menee jälleen varmaan riippumatossa ja illalla käymme varmaan nauttimassa drinkin tai kaksi little Morgan'sissa, joka on ehkä yksi tunnetuimpia backpacker mestoja täällä. Kävimme luuppaamassa huoneet sieltäkin, mutta kallista oli eikä lähellekään niin hyvät huoneet kuin Santa Cruzissa. Fiilis oli kuitenkin rento ja olemme tavanneet muutamat travellerit sieltä, joten aiomme käydä ihan hengailemassa siellä ja vaihtamassa kuulumisia. Suosittelen kuitenkin Santa Cruzia yöpymiseen, halvemmat huoneet ja mieletön kokki! Safka on täällä parasta mitä olen reissun aikana suuhuni laittanut.

Suklaaikävä

Reissaaminen on ihanaa, vapauttavaa ja sillä tavoin kokee jatkuvasti uusia asioita. Joskus kuitenkin kyllästyy joka päivä vaihtuviin maisemiin ja kaipais sitä jotain tuttua ja turvallista ympärillensä. Tänään erityisesti olisin voinut antaa vaikka oikean käteni fazerin sinisestä suklaalevystä. Sit sitä menee makeannälässä paikalliselle kioskille ja sieltä löytyy vain kummallisia pikkuruisia suklaakeksipussukoita jonka suklaa maistuu oudolle suussa ja epämääräisiä leivoksia. Mä haluan fazeria ja makuunin punaisia kirpeitä pääkalloja! Nyt heti!

Hiukan kotoisuuden tuntua tuo sentään se, että voidaan viettää ilta esimerkiksi leffoja tai sarjatuotantokausia katsellen. Eilinen 10 tunnin laivamatka pelastui muutaman tunnin tehismaratonilla ja kirjoittaessa valmiiksi blogia. Ah kuinka tekniikka on ihanaa. Mikäli läppäri ei olisi ollut mukana, olisimme joutuneet tyytymään espanjaksi dupattuihin kauhuelokuviin, joita tietysti huudatettiin tarpeeksi kovalla niin ettei nukkumisestakaan tullut mitään.

Reissussa todellakin rähjääntyy. Lähdimme reissuun 18. päivä ja tänään oli ensimmäinen kerta kuin saimme vaatteet pesuun. Enkä todellakaan ottanut ylimääräistä vaatetusta mukaan, joten ilman sukkia meni pari päivää ja alkkareita nyrkkipyykkäsin kuppasissa hotellihuoneiden käsienpesualtaissa shampoolla... Ei vain ole yksinkertaisesti ollut aikaa, koska tätä ennen olemme matkustaneet lähes joka päivä lukuunottamatta Bocas del toron kolmen päivän stoppia. Silloin rinkasta löytyi vielä muutama puhdas vaatekappale, joten tarvetta parin vaatteen pesulle ei ollut. Ja sitäpaitsi se oli kallista :D Mutta enivei, pienistä asioista muodostuu iso ilo, kuten rinkallisesta puhtaita vaatteita. En malta odottaa huomista!

Suihkussa käyminenkin on joskus aika extreme- laji, ainakin tällaiselle nössykälle joka rakastaa pitkiä kuumia suihkuja. Ne on vaihtuneet välillä pienellä paineella lirutteleviksi erittäin lyhyiksi ja välillä jääkylmiksi suihkuiksi. Näinkin hiostavalla ilmalla peseytymisen välttely kostautuu aika nopeasti, joten se on vain kestettävä. San Carlosissa taas vettä ei tullut illalla ollenkaan ja vessakin huuhdottiin käsipelillä heittämällä sammiosta vettä perään. 

Reissailun varjopuolia on jatkuva epätietoisuus, varsinkin kun matkustaa mentaliteetilla tulee mitä on tullakseen. Esimerkiksi hotellien kanssa ollaan päädytty etsimään huoneita vasta paikan päällä. Välillä saa siis könytä rinkka selässä pidemmänkin aikaa kyselemässä hotellien hintoja (tsiisus ovat muuttuneet parissa vuodessa mitä on suosituksia yrittänyt netistä katsella) tai kuten eilen, joutua pimeässä keskellä yötä herättelemään hotellinomistajia huonohkolla menestyksellä. Eikä edes puhuta siitä Sixaolan murjusta jossa oli torakoita ja maksoimme siitä enemmän kuin monesta todella kivoista huoneista. Vituttaa edelleen :D

Olisi myös kannattanut opetella joskus Espanjaa. Costa Ricassa ja Panaman turistirysissä englantia puhuttiin laajalti. Täällä Nicaraguassa elehdimme paljolti käsin ja yritämme heikolla espanjallamme pärjätä. Osaan sentään sanoa uno aqua grande por favor! Emme siis kuole janoon. Skylla on todella hyvä kielipää ja hän sentään osaa sanoa muutaman fraasin enemmän ja ymmärtääkin enemmän. Olen vaikuttunut ja kateellinen, tietysti ;) Joskus iskee myös todellinen blackout kun yritän ilmaista itseäni Skylle englanniksi eikä sekään onnistu, niin sitä kaipaisi jonkun jolle puhua puhtaasti ihanaista Suomen kieltä!

Koska reissaamisen pitää olla hauskaa, innostavaa ja rentouttavaa, aiomme tästä eteenpäin hidastaa tahtia huomattavasti. Vietämme täällä Ometepellä nyt fiiliksen mukaan vajaan viikon. Riippuen paljolti siitä kiipeämmekö jommalle kummalle näistä tulivuorista vai emmekö. Puhtaasti siitä syystä, että sen jälkeen emme varmaan pysty kävelemään pariin päivään mikäli se on yhtä rankkaa kuin viimeksi Sumatralla. Sen jälkeen siirrymme Granadan kautta Managuaan jossa toivottavasti emme joudu yöpymään ja lennälle big corn islandille. Siellä vietämme loppuajan biitsillä nautiskellen. Paluulento on 13. päivä Costa Ricasta, joten aikaa on vielä.

Zau